KAUNIS LAPSI.

Minulla on liikaa vaatteita.

Jotka ei mene päälle, syystä sun toisesta. Nykyisin monesti syynä on muuttunut kroppa tai epäkäytännöllisyys tässä elämänvaiheessa.
Siispä tämän päivän loppumattomalta tuntuvana projektina olenkin naputellut tavaraani kiertoon huuto.nettiin.

Kohteisiini pääset TÄSTÄ (KLIK!) tai sivupalkin kuvaa klikkaamalla.

Mukana on sekä ketjukauppojen perusvaatteita että merkkivaatteita ja -asusteita muun muassa allaolevista asuista. Asun alla suoraan linkitetty myytäviä kohteita!
Koot ovat XS-S-kokoiselle ja kengät 38-kokoiselle.

Vinkattakoon, että mm. Michael Korsin nahkaballerinat (KLIK!) kaipaavat uutta kotia, samoin kuin yksi by Malene Birger huivi (KLIK!).

Neuletakki TÄSTÄ(klik!), toppi TÄSTÄ(klik!), hame TÄSTÄ(klik!)

Laukku Hilfiger TÄSTÄ (klik!)

Valkoiset chinot TÄSTÄ (klik!)

Valkoinen paita TÄSTÄ (klik!)

Valkoinen toppi TÄSTÄ (klik!), sama beigenä TÄSTÄ (klik!), hame sama kuin ensimmäisessä kuvassa TÄSTÄ (klik!)

Kauluspaita Hilfiger TÄSTÄ (klik!)

Turkisliivi TÄSTÄ (klik!)

Kauluspaita Hilfiger TÄSTÄ(klik!), huivi Malene Birger TÄSTÄ(klik!), farkut Liu Jo TÄSTÄ (klik!)

Neuletakki TÄSTÄ(klik!)

Henri Lloyd toppi TÄSTÄ (klik!), shortsit TÄSTÄ(klik!)

Mangon toppi TÄSTÄ(klik!)

Seppälän hame TÄSTÄ(klik!)

Boyfriend farkut TÄSTÄ (klik!), kiilakorkotennarit TÄSTÄ(klik!)

Vilan mekko TÄSTÄ(klik!) Malene Birger huivi TÄSTÄ(klik!)

Vilan neulemekko TÄSTÄ(klik!)

HM mekko TÄSTÄ, Esprit turkisliivi TÄSTÄ

Myynnissä myös paljon muuta kuin näiden kuvien tavaraa, joten kurkkaa kaikki kohteet!
Laitetaanpa hyvä kiertämään, ostakaa siis pois! :)

Laapa
P.S. en jaksanut kaikkia linkkejä testata toimivatko, joten pahoittelut jos menee väärään paikkaan! :)

Muistuttelen vielä omista huutonet-kohteistani, joihin pääset TÄSTÄ(klik!).
Hyvin onkin jo tavaraa osteltu ja alan tällä viikolla käydä läpi pinoa ja postitella kohteita, kun vaan ehdin. Kärsivällisyyttä siis, jos olette huutaneet minulta jotain, tämä pikkuvauvan kanssa asioiden hoitaminen ei olekaan ihan niin nopeaa toimintaa kuin aiemmin!

Ja jos blogin suhteen vauvan tulon myötä aktiivisuus on sekin vaihdellut enemmän, niin meidän kuulumisia päivittelen reaaliajassa paremmin Instagrammiin nimimerkillä LAAPALA. Viime ajan kännykkäräpsyjä nyt kuvituksenakin. Klikkailkaapa minua 'kaveriksi' siellä!

LAAPALA@Instagram

Valvoskellut mamma Diner'sissa.

Mini on nyt meitä valvotellut välillä - epäilen että menossa on tiheän imun kausi. Yösyöminen kun taitaa olla se paras keino lisätä maitomääriä, hassua miten nämä vauvat ovat vaan niin itseohjelmoivia. Tarpeen lisääntyessä tietävät mitä tehdä! Päivisin ruokaillaan tiheästi myös eikä yhden rinnan antimet riitä millään, kummatkin täytyy syödä tyhjiksi. Voi toki tämä alkanut hellekelikin tehdä, että maitoa tulee hieman niukemmin ja vauvan janokin on isompi. Myös minun nälkäni ja janoni on ollut vauvan syömisen mukaista, tuntuu ettei se tähän mennessä totuttu ruokamäärä oikein riitä. Alan vihdoin uskoa, että ehkä tämä täysimetys tosiaan toimii palautumisessa, ja taisin stressata (taas) ihan turhasta. Niin, enkö ikinä opi? Olemme nauraneet miehen kanssa, että jos aiemmin minun vakkarijuttuni isojen ravintola-annosten kanssa oli, että 'Kulta, en jaksa syödä - autatko vähän?' niin nykyisin se on enemmän, että 'Näpit irti mun ranskalaisista!' ;-) Miestä toki harmittaa vähän tämä uusi järjestely...

Instagram@LAAPALA

Enpä muista olenko jo maininnut, mutta kaikenlaiset ruokarajoitukset olen nyt poistanut ja kahvikin maistuu. Onpa sitä kulunut nyt, kun yöt ovat olleet välillä aika risaisia - olen korvannut syntynyttä kofeiinivajetta ahkeraan. Vauvan voinnissa en ole huomannut muutosta, joinpa kahvia tai en. Ei tunnu korreloivan ainakaan enää millään tavalla ajoittaisten itkujen kanssa. Ja vähänpä tuo enää itkeekään, tyytyväinen muksu. Ainoa epäily tuli yksi päivä ruisleivästä, kun kiskoin aika monta palaa ja se päivä oli Minilläkin aika huono, mutta mene ja tiedä. En jaksa uskoa, että se välttämättä olisi enää vaikuttanut. Väittävät että nuo kolme ensimmäistä kuukautta olisivat hankalimmat suoliston kehittymättömyyden vuoksi, joten eiköhän nyt kun huomenna tulee 3 kuukautta täyteen voi jo hellittää...

Helteet ovat ajaneet meitä mökille. Kaupungissa on kamalan tukalaa näillä keleillä… Vaikka nykyisin pitää pyykin kertymisen vuoksi käydä välillä pyörittämässä konetta. Onneksi matka ei ole pitkä. Viimeisen viikon aikana on tullut maisteltua jo kotimaista mansikkasatoakin, aika ihanaa, vaikka tyyristä onkin. Mansikat, jäätelö ja kahvi - ja millainen päiväkahvimaisema, mökin terassilta! Nautin kyllä täysin siemauksin tästä loman luksuksesta, etenkin kun viime kesänä tuli tehtyä paljon töitä ilman lomapäiviä. Sanon sen taas, että olen kokenut tämän ajan kaikkein rennoimpana koskaan aikuiselämäni aikana. Mukavaa vaihtelua kiireiseen työarkeen, paljon aikaa perheen ja suvun kanssa. Ja lähiviikkoina pääsemme toivon mukaan myös katsastamaan uutukaista serkkupuolta!

Onko siellä ketään? Vai oletteko kaikki karanneet rannalle?

Laapa

Kai sitä on kuvitellut itsestään vähän liikoja. Silloin joskus parikymppisenä, kun vielä oli nuori ja nätti ja omnipotentti. Ja aika pihalla monesta asiasta.
Siis vaikka niin, että enhän minä mihinkään muutu, on minulla vielä elämää lapsen saamisen jälkeenkin. Niin kuin onkin.
Ja ettei minusta varmasti ikinä tule sellaista, joka puhuu vaan lapsistaan tai jostain vaipoista. Haha!

Tällä hetkellä vaan piiri pieni pyörii tätä vaippa-tissi-rallia ja jutut on sen mukaiset.

Huomaan havahtuvani aina silloin tällöin siihen - ajoittain jopa varsin kivuliaaseen - faktaan, että minusta on tullut oikea kotiäidin perikuva, kuin suoraan Babyblues - sarjakuvasta.
Tukka harakanpesä, pyjamat päällä aamupalalla puolen päivän tienoilla, suihkussa kävin enmuistamilloin. Toisin sanoen todella hehkeä ja naisellinen olo - not.

Haisen maidolta ja puklulta, paidoissani on nykyisin tahroja - aina. Tai jos ei vielä ole, niin ihan kohta on. Tänään lähdin lenkille koirankarvaisissa housuissa, joissa oli vieläpä reikä. Huomasin asian ne päälleni puettua, mutta en jaksanut välittää. Muut on pesussa, menkööt nämä.
Niin ja tietenkin ilman meikkiä. Okei, valokynää laitoin, sitä laitan nykyisin melkein aina, mutta muuten ihan au naturel.

Taidan olla melkoinen näky.
Ja kuten TV-shopissakin niin usein on sanottu: eikä siinä vielä kaikki!
Ne jutut, varsinkin ne jutut. Joita kerron kaikille, keitä vaan kiinnostaa kuunnella - lapsia tai ei.
(Tässä kohtaa anteeksipyyntö lapsettomille kavereille - koittakaa kestää!)

Olen ihan innoissani sellaisista elämääkin tärkeämmistä aiheista, kuten vaipoista. Ja nyt muuten teen sen, mitä ajattelin ja lähes vannoin etten koskaan tee ja tuon tämän aiheen blogiinkin.
Eli keskustelen vaipoista. For real. Jep, vaipoista. Pitipä tämäkin päivä nähdä.

Paljastettakoon, että olen nykyisin kestovaippailija. Aloittelin kertakäyttöisillä silloin ensimmäisinä viikkoina ja kun vähän alkoi kaaos tasaantua ja arki rullata, kokeilin lainaksi saaduilla kestovaipoilla ensin vähän aikaa ja sitten laitoin tilauksen menemään.
Enkä muuten ole katunut.
Enkä silti pidä itseäni ekohippinä, mutta sanonpa silti sanasen jos toisenkin asiasta.

En ole sitä mieltä, että suurin synti minkä äiti voi tehdä on käyttää kertakäyttövaippoja.
Höpöhöpö, jokainen tekee niin kuin parhaaksi katsoo, koska on kestovaipoissa oma vaivansa. Jos omaa stressiä helpottaa kertakäyttöiset vaipat, niin ihan siitä vaan.
Minä vaan satun näkemään kestovaipoissa enemmän hyviä kuin huonoja puolia.
Kuten sen, ettei minun tarvitse viedä sitä roskapussia joka Jumalan päivä meidän taloyhtiön roskiksille. Käsittäen sen, että ensin laitan tytön manducaan, ajelen hissillä, kävelen käytäviä, kävelen portaita, väistelen kellarikerroksessa majailevia spurguja, kunnes vihdoin pääsen roskiksille.
Ihan mielelläni pesen joka kolmas päivä yhden ylimääräisen koneellisen pyykkiä kuin teen kaiken yllämainitun. Ja aina, kun pistän vaippakoneellisen pyörimään, voin huvikseni laskeskella paljonko rahaa olen taas säästänyt.
Entäs sitten ne niskakakat? Eipä ole tapahtunut sen jälkeen, kun aloin kestoilla.
Tässä muutaman päivän ajan mökillä kertakäyttövaippoja käyttäneenä (en siis tosiaan ole niin vannoutunut kestoilija, ettäkö mökillä nyrkkipyykillä niitä pesisin, siellä mennään kertsikoilla, kuten reissuillakin monesti) täytyi taas todeta, että kestovaipat ovat myös aika paljon kauniimpia. Kivoja värejä ja kuvioita löytyy vaikka miten paljon.

Onhan niissä toki vaivansa. Peseminen, kuljettaminen mukana, likaisten vaippojen haju vessannurkassa. Vaativathan ne myös vauvan vaatteissa enemmän tilaa, housujen vyötäröt ei voi olla kovin kireitä ja bodyissakin saisi olla pituutta lisää. Pitäisi askarrella sellainen lisäpalanen bodyja varten, mutta ompelukone puuttuu enkä ole kaupoista löytänyt sellaista, joka kävisi noiden pienten neppareiden kanssa yhteen.
En kuitenkaan koe, että kestikset vaatisivat sen kummempaa harrastuneisuutta. Meillä mieskin on ihan motivoitunut niitä käyttämään, varmaan pihin luonteensa vuoksi. Ja on se ekologisuus tietenkin aina plussaa - jostain syystä roskaaminen on yksi asia joka minua harmittaa aika paljon. Se tulee kai kotoa, meillä on aina tosi tarkkaan lajiteltu jätteet. Niinpä tällä tavalla voin osaltani meidän perheen roskakuormaa ympäristölle vähentää ilman kovinkaan suurta vaivaa.

Jah, taisinpa vähän paasata. Harmittaa vaan, kun tuntuu, että kestovaipoilla on vähän sellainen maine. Että ekohippeilijät niitä vaan käyttää ja ai kamala miten vaivalloisia ne on. Ei aina, ei välttämättä, ja kannattaa olla tällekin vaihtoehdolle avoin, vaikka se nyt ei varmasti tee kenestäkään parempaa tai huonompaa äiti tai ihmistä.

Että näin.
Mistäs sitten seuraavalla kerralla puhuisin, pukluistako? ;-) Vai kenties vauvanvaatteista? Vai onko teillä ideoita, joilla potkisitte minua vähän ulos täältä vauvakuplasta postaustoiveiden muodossa?

Kuvituksena Minin 3kk - kuvia, ilman kasvoja ja lisukkeena vähän räjähtänyt, meikitön (oikea termi varmaan olisi luonnonkaunis)äiti, pukluisella paidalla.
Niin kuin yleensä.

Laapa

Pääni nimittäin.
Se on just niin lomalla kuin miehenikin tällä hetkellä. Tyhjää täynnä, kuten meidän kalenterikin. (No ei oikeesti, kalenterihan pitää lomalla olla ihan täynnä! Kaikkea kivaa!) Puhumattakaan siitä, että kamera ei kovin paljon ole viime aikoina räpsynyt. Jotain kuitenkin.

Olemme mökkeilleet. Käyneet välillä kaupungissa pyykkiä pesemässä ja mökkeilleet vähän lisää. Se on ihan yllättävän toimivaa vauvankin kanssa, vaikka mukavuudenhaluinen minä aina välillä tahtookin takaisin länsimaisten mukavuuksien kuten juoksevan veden ja sisävessan pariin… Haukkukaa snobiksi, mutta tiedättekö sen kärpäsparven ulkohuussin ikkunassa? Just sen. Ällöttävämpää kuin mitkään vauvan niskakakat tai kaarioksennukset evö. Pelkästään sen takia on kiva päästä välillä kotiin.

Täytyy sanoa, että tällaisina viikkoina ei käy kateeksi ammattibloggaajia. Aina joku nillittämässä, jos tulee pidempi päivitystauko, vaikka mielestäni ihan jokaisella on oikeus välillä istua laiturinnokassa ilman iPhonea ja läppäriä, tai kuljeskella viikko verkkareissa jos siltä tuntuu. Palatakseni edelliseen vuodatukseeni kotiäitiyden perikuva-itsestäni, niin unohdinpa sen sanoa että: tämä on oikeastaan aika kivaa. Siis kun saa luvan kanssa näyttää juuri niin kotiäidiltä kuin on. Jopa minun pääni sisällä asuva vaativa natsi-yliminä on näinä aikoina oppinut antamaan löysää. Että ei se oo niin justiinsa- minkään suhteen. Ei oo pakko jos ei taho - olla tiptop, aikataulussa, edes mennä lenkille tai varsinkaan pihtailla ruoasta. Jep, hylkäsin kaikki suunnitelmat kuntokuureista saadessani varoittavan esimerkin, mitä sillä voi saada aikaan. Imetys on nyt tärkeämpää ja hiilarit on pop! Tuntuu konkreettisesti, että hiilihydraateilla maidot nousee ylivoimaisesti parhaiten - muilla samoja kokemuksia? Onneksi sitä ehtii myöhemmin olla hyvässä kunnossa, vaikka kieltämättä (silloin joskus kun lenkille eksyn) tuntuu jännältä, kun viiden kilometrin reipas vaunulenkki on nykyisin kategoriassa rankka treeni. :D Jaa että minäkö tähän aikaan viime vuonna juoksin 15 km:n lenkkejä - joka viikko? Aikaansa kutakin. :)

Minin kuulumisia sen verran, että meillä on oikeasti tällä hetkellä vaarallisen helppo lapsi. Neiti nukkuu, voi miten hän nukkuukin! Ensimmäinen yöunipätkä on ollut viime aikoina lähes poikkeuksetta 6-7 tuntia - sen päälle nukutaan sitten vielä ainakin kolme tuntia lisää. Yöunet ovat 9-12 tuntia ja sen lisäksi päiväunia, parhaimmillaan neljä tuntia putkeen, riippuen paljonko yöllä on jaksanut nukkua.
Hereillä ollessaan toki vaatii viihdyttämistä ja on aikamoinen sylikissa - vaunuissa ei kyllä viihdy juuri ollenkaan hereillä. Manducassa myös tulee nykyisin raivarit, kun sieltä ei nää! Ainoa vaihtoehto siis on kanniskella Miniä sylissä kasvot menosuuntaan. Maailma on selvästi liian mielenkiintoinen missattavaksi. Olemme kyllä niin rakastuneita tähän lapseen ja vauvaelämään. Älyttömän kivaa!
Ja sitten, kun joku nyt ihmettelee sanavalintaani vaarallisen helposta lapsesta, niin tarkoitan vain sitä, että tällaisen muksun kanssa tulee vauvaelämästä vähän turhan helppo kuva. Ja siitä sikiää (hops, mikä sanavalinta) kaikenlaisia ajatuksia. Voi jo ihan vakavasti miettiä, että kyllähän tässä voisi toisenkin ottaa, jos sellainen tulisi. Että kyllähän se menisi. Ja miten niin kahdessa lapsessa on kolminkertainen määrä töitä verrattuna yhteen? Nää, en usko.
Sellaisia vaarallisia ajatuksia.

Ja jos toinen tulisi melko pian, niin sillä välttyisi myös työhön palaamiselta. Vitsit mikä peikko ja alan ahdistua, kun siitä minulta on jo kovasti kyselty. Ei täällä vauvakuplassa oikein muista, että sellaistakin pitää jo (muka) alkaa ajatella. Tällä hetkellä ei nimittäin tunnu vielä yhtään siltä, että kiinnostaisi palata uraputkeen any time soon. Ainakaan kokoaikaisesti. No, Herran haltuun, katsotaan miten tässä fiilikset kehittyy - ja kun näitä lapsiasioita ei oikein voi suunnitella. Ne vaan tapahtuu, jos on tapahtuakseen.

Onneksi jatkossa ei tule olemaan samanlaisia paineita kuin ennen Miniä. Tietää, että todennäköisesti homma skulaa. Ja jos ei skulaa, niin sekään ei haittaa, koska on jo tämä ihana, ainutlaatuinen Mini ja hänkin riittää vallan mainiosti.

Meidän lomaan on kuulunut kyllä kaikenlaista kivaa, mökkeilyn lisäksi.
Mini ja Lumi ovat saaneet aimo annoksen serkkkuja ja isovanhempia ja äitini kanssa kävimme Jyväskylän maisemissa myös sisävesiristeilyllä.

Serkuista puheen ollen, myös tämä äiti on saanut heistä osansa. Yksi serkuistani valmistui hiljattain ja kun juhlat olivat vielä varsin kätevällä etäisyydellä meidän mökistä, niin olihan sinnekin päästävä. Kerran kutsuttiin. Minulla on varsin monta kivaa serkkua, jotka tosin ovat hajaantuneet aina Malesiaan saakka ja sen kerran, kun on mahdollisuus nähdä isolla porukalla, niin täytyyhän se käyttää. Mies vielä lupautui hoitelemaan Miniä juhlien ajan, niin että saisin kunnon 'serkkutankkauksen' ja sosialisoida rauhassa. Sanomattakin lie selvää, että nautin. Suomeksi ja englanniksi.

Minä:

Alla toppi HM

Shortsit KappAhl

Kaftaani HM

Mini:

Body ja panta HM

Potkuhousut KappAhl

Minille piti ottaa mekko mukaan, mutta se tietenkin lähtösähellyksessä kotoa unohtui. Sai sentään kukkapannan päähän. Aika rennosti mentiin meidän aikuistenkin osalta, kuten kesäjuhliin kuuluu - vetäisin vain kaftaanin imetystopin ja shortsien päälle. Imettää pystyi joko nostamalla kaftaanin ylös tai sitten isohkosta kaula-aukosta. Helppoo ja kivaa. Kesäjuhlat ja imetys kun ovat joskus melkoisen hankala yhdistelmä. Tässä asussa en häihin lähtisi, mutta tällaiset rennommat juhlat meni kyllä hyvin, eikä tullut alipukeutunut olo.

Maastonakit! Ihania koiria. Kai ne jotenkin sulattaa meikäläisen, kun tuo omakin on tuollainen 'valkoinen mäyris', malliltaan matala ja pitkäselkäinen töpöjalka. Tämä tässä kuuluu yhdelle serkuistani ja onkin kovasti muuten mammansa perään.

Sellaisia lomakuulumisia meille! Mitäpä sinne? Oletteko ehtineet mökkeilemään/reissaamaan kotimaassa tai ulkomailla? Vai joko työt kutsuu?

Laapa

Sanoi jänis pakkasella.

Mittari paukuttaa sellaisia lukemia, ettei Suomessa kovin monesti ja jos yhtään eväänsä liikauttaa niin hiki virtaa. Ja ihan ilmankin.

Mikä ihana tekosyy kadota ilmastoituihin ostoskeskuksiin ja kahviloihin. Vauvan kanssa kun voi ihan hyvällä syyllä nauttia kesästä sisätiloissa - aurinkoon ei kuitenkaan voi mennä näin pienen kanssa. Eikä muuten huvittaisi muutenkaan, en ole niitä itseni sädettäjä-tyyppejä. Ihan tarpeeksi syöpää näkee duunin puolesta, ettei kiinnosta itselle hankkia.

Kotona kerrostalokämpässä on ehkä kuuma, mutta ehdin tänne jo kaivata.
Miten se reissaaminen muka on niin huomattavan paljon stressaavampaa tämän perheenlisäyksen kanssa? Mutta niin se vain on. Olimme alle viikon menossa, ensin isomummilareissulla ja sitten miehen suvun mökillä, ja minä olin viimeiset päivät jo ihan koti-ikävissäni.
Ihan sama vaikka miten kuuma on kotona ja vaikka mökillä on viileämpää, niin kotiin on vaan päästävä. Tuttuun ja turvalliseen.

Minulla alla imetystoppi, päällä tavallinen, kumpikin HM

Hame Vero Moda

Kengät Puma

Laukku Kors

Minin body HM

Sanotaan, että sinun arkesi on jonkun lapsuus.

Heittäydyin reissulla nostalgiseksi. Omat lapsuuteni kesät tuli vietettyä isolta osin meidän suvun mökillä, samassa kaupungissa, kun mummolanikin on. Äidin loman alkaessa pakkasimme kimpsut ja kampsut, otimme junan alle ja rakas, edesmennyt vaarini oli asemalla vastassa. Muistan, kun kauppa-autolta haimme jäätelöä ja kävimme veneellä uimassa keskellä järveä - siinä oli sopivan matalaa ja savipohja, kun ranta taas oli liian matala, mutainen ja täynnä vesikasveja. Sielläpä opin muuten uimaankin, juuri siellä järven keskellä. Kesän kohokohtia oli serkkujen ja enon kanssa tehdyt kalareissut tai se, kun vaari vei kaupunkiin hampurilaiselle. Ai kamala, kun tuli muuten taas ikävä vaaria, kun kävimme noissa maisemissa - eikö se vieläkään helpota?

Veljeni oli poikiensa kanssa mökkeilemässä, joten kävimme porukalla moikkaamassa Minin isomummia vanhainkodilla, hengasimme mökillä ja saivat serkkupojatkin nauttia Minin hymyistä ja nauruista. Oli hauskaa kuvata veljenpoikaani ja Lumia menossa mökin rantaan, niin monesti kun muistan samaa polkua kulkeneeni. Ensi kesänä voi Minikin jo sitä tallustella ja minä taas päivitellä, miten nopeasti aika kuluu.

Olen selvästi tullut vanhaksi. ;)

Totta kai sitä miettii, millaisen lapsuuden tämä meidän Mini saa. Osana meidän perheen arkea. Toivon mukaan hän saa jatkossakin nauttia paljon isovanhempiensa ja serkkujensa seurasta. Haluaisin kovasti, että Mini saisi muodostaa lämpimät välit omaan sukuunsa ja kokea rakkautta muidenkin kuin meidän kautta. Kovasti rakastettu hän onkin, ja ainoana tyttönä saa varmasti oman erityishuomionsa kummankin puolen isovanhemmilta.

Taas on muuten tullut mietittyä bloggaamisen lopettamista. Moni tuttu bloginimi on sen tehnyt viime aikoina, ja saanut minutkin pohtimaan.

Joskus vaan tuntuu, ettei tässä ole mitään järkeä. Ei jaksa kiinnostaa, ei kuvata, ei keksi kirjoitettavaa kun pää on niin huonoista unista väsynyt ja tuntuu oma elämä niin kovin tavalliselta. Mitä sitä nyt oikein kirjoittamaan, kun ei tässä mitään kiinnostavaa ole tai tapahdu. Lähinnä vaan arkea. Onko tämä todella sen ajan ja vaivan arvoista?

Kaikkea ei kuitenkaan voi tänne tuoda, kun pitää omaa ja muiden yksityisyyttä varjella, ja joskus sekin on hankalaa. Lifestyle-blogin pitäminen on siinä mielessä raskasta, kun on vaikea hahmottaa minkä verran haluaa itsestään tänne antaa riepoteltavaksi ja mitä pitää itsellään. Ei halua kokonaan hävittää sitä henkilökohtaista aspektia - koska se on kiinnostavinta. Ja samalla hirvittää, että yli tuhatkuusisataa kertaa on minunkin lantionpohjani tilanteesta luettu.

Vaan osaisiko sitä enää elää ilman tätä rutiinia? Onhan tästä tullut osa arkea.

Auttaisiko suunnan muutos tai uusi blogikoti? Kovin samanlainenhan tämä blogi on kuin alottaessani ja joskus mietin, että täytyisikö sitä vähän yrittää kehittyä…

Katsotaan nyt vielä, jospa se tästä kun taas elämä tasaantuu. Tai sitten ei. Sittenpä nähdään. :)

Mitäpäs teidän kesään? Nautitteko helteistä vai pakenetteko meidän tavoin mielummin varjoon ja viileään?

Laapa

Minua on jännästi nakertanut yksi asia. Sellainen sinänsä vähäpätöinen juttu, joka kuitenkin välillä kiusaa, vaikka tiedän että sitä on ihan turha miettiä. Turha tuhlata energiaa. Vaan minkäs teet, kun joku asia pyörii mielessä. Ehkä se on silloin tarpeellista prosessoida loppuun siirtyäkseen eteenpäin. Tehdä niin sanotusti rauha asian kanssa.

Olen näinä aikoina joskus katunut sitä, että jätin lapsisuunnitelmat näin myöhään. Tämä lapsi on niin hurmannut minut, että olen alkanut kyseenalaistaa ne valinnat, jotka aikanaan - yhdessä miehen kanssa tosin - teimme, että ensin käyn koulun loppuun ja sitten perustetaan perhe. Olen miettinyt, että miksei tehty tätä jo aiemmin, miksei uskallettu? Olemmehan olleet naimisissakin jo pian kuusi vuotta ja olosuhteet ovat sinänsä jo pitkään olleet varsin otolliset lapselle, vakaan parisuhteen puolesta.

Tilastollisesti tosin edelleen nuorennan Suomen keski-arvoa - nykyisin ensisynnyttäjien keski-ikä on 28,6 vuotta. Siihen minulla on vielä hetken matkaa, sillä täytän loppuvuodesta 28 vuotta. Silti pidän itseäni jo aika vanhana äitinä. Asiaan vaikuttaa moni asia taustassani, kuten vaikka omat sisarukset, jotka ovat halunneet lapsensa jo parikymppisinä.
Sain nauttia lomalla ajasta isoveljeni kanssa, joka on tullut isäksi 23-vuotiaana. Häntä kaduttaa se, että koulut jäivät käymättä, mutta toisaalta hän saa nyt nauttia siitä että lapset ovat jo isoja eikä hän ole vielä neljääkymmentä.

Photo by Minttu Saarni

Toki ehdin toivoa tätä lasta jo jonkun aikaa, ennen kuin vihdoin 'raskauduin'. Uran kannalta oli ehdottomasti hyvä asia, että näin kävi - ehdin olla melkein vuoden töissä valmistumisen jälkeen ennen kuin Mini syntyi. Työkokemus alla tekee sen, että paluu töihin on helpompaa eikä toisaalta ole kiire takaisin. Puhumattakaan sitten tietysti rahasta - näin sain aika mukavat Kelan tuet. Ainakin huomattavasti mukavammat kuin opiskelija-keikkatyöläisen tuloilla.
Sama juttu toki myös opiskelun kanssa, siis kiireen suhteen. Teoreettisesti ajatellen, jos olisin tullut raskaaksi kesken opintojen, olisin tuskin malttanut olla äitiyslomalla kovin kauaa. Ehkä isoin päätökseemme, yhteinen se kuitenkin oli, vaikuttanut asia oli kylläkin koulun kuormittavuus ja sitovuus - lääkiksessä poissaoloja ei hyväksytä ja niistä usein rangaistaan runsailla lisätöillä. Oli syy miten painava tahansa.

Olen ollut koulussa monta kertaa niin kipeänä, että ihan hävettänyt olla vaikkapa kierrolla seuraamassa sellaisessa kunnossa. Samoin moni kurssikaveri. Ei vaan yksinkertaisesti ole uskaltanut olla pois, kun on pelännyt sakotetaanko siitä runsailla lisätöillä tai kurssin reputtamisella. Niin moni on saanut poissaolon jälkeen kuulla sen masentavan lausahduksen "tule ensi vuonna uudestaan". Tästä on toki annettu toistuvasti ja runsaasti palautetta, mutta mikään ei tunnu muuttuvan.

Pahinta taisi olla oman isän kuoleman aikaan, kun olin kaksi päivää poissa pahimman sokin ja asioiden järjestelyjen vuoksi. Seuraava viikko olikin sitä kauheampi - kuudesta missatusta ryhmäopetuksesta piti käydä istumassa viisi, jotka oli vaan pakko mahduttaa omaan aikatauluun ylimääräisinä. Kävin päivystyksessä asti tuolla viikolla rytmihäiriöiden takia, kun olin surusta ja tiukasta kouluviikosta niin stressaantunut ja ahdistunut.

Photo by Minttu Saarni

Hoida tällaisessa asenneilmastossa nyt sitten lapsia 'koulun ohella'. Nostan kovasti hattua niille kurssikavereille, jotka ovat kesken lääkiksen lapsia saaneet - en suorastaan käsitä miten se on mahdollista. Tai siis käsitän kyllä tuon teknisen puolen (heh), mutta.. tiedätte varmaan. Ehkä sitten heille löytyy enemmän joustoa koulun puolesta tai sitten heillä on puolisot, jotka voivat hoitaa lapsia vaikkapa sairauden aikana kotona. Ja tulee niitä lapsia joskus, vaikkei suunnittele. Täällä blogimaailmassakin on yllättävän monta onnellista esimerkkiä asiasta. :)

Kaiken tämän pohdinnan jälkeen olen pikkuhiljaa saamassa rauhaa asiasta. Tehty mikä tehty ja vaikka välillä kismittää, niin .. en sittenkään olisi valinnut toisin. Vaikka miten olen asiaa pyöritellyt, niin en usko että olisin. Ja jos meille olisi tämä neiti tarkoitettu jo aiemmin, niin ainahan olisi jotain suunnittelematonta voinut tapahtua. Nähtävästi vaan ei ollut meidän 'aika' yhtään aiemmin.

Kaikkea ei voi saada, tai ehkä voikin, muttei kaikkea yhtä aikaa. Olkoon lääketieteen lisensiaatin koulutus sitten 'esikoiseni'- sen verran aikaa, voimia ja hellää huomiota se on vaatinut. En joka tapauksessa tällä hetkellä toivo meille suurperhettä, joten sikäli ehdin vielä hyvin olla äiti ja synnyttää lapsen/lapsia, jos niitä vielä tulee. Uskon myös tekeväni asiat nyt paremmin kuin olisin aiemmin pystynyt tai jaksanut.

Onko muita uraäitejä, tai vielä lapsettomia, jotka olette joutuneet pohtimaan tätä puolta asioista? Entä teitä, jotka olette saaneet lapsia kesken lääketieteellisen tai muun sitovan koulutuksen? Kiinnostaisi kuulla, miten olette selvinneet…

Laapa
P.S. Lisää odotuskuviani tästä (KLIK!) ja tästä (KLIK!).

Aloin olla jo epätoivoinen ja väsynyt.

Menkat tulivat kolmesti vuodessa, edelliset olivat olleet kesäkuussa. Heinäkuun testi negatiivinen. Harmitti, turhautti - miksei vieläkään? Mikä minussa on vikana?
Olin jo gynekologian puolella työskennelleeltä kollegalta kysellyt, mihin kannattaisi ottaa yhteyttä kun raskautta ei ollut vieläkään kuulunut. Kysellyt mukavista gynekologeista, kelle kannattaisi alkaa aikaa varata. Yhteystiedot yksityiselle klinikalle oli jo katsottuna - julkista reittiä en olisi jaksanut. Liian hidasta.

Huomasin olevani jotenkin normaalia tuhdimmassa kunnossa kyllä, ajattelin vähän lihoneeni. Työstressiä varmaan, olinhan päivystänyt aika paljon kesällä.

Päätin vielä tehdä yhden raskaustestin ja sitten ottaa yhteyttä klinikkaan. Toivoin vähän. Olihan edellisistä menkoista jo kaksi kuukautta aikaa - mistäs sen tietää. Jospa vihdoin? Vaikka se heinäkuun testi näyttikin masentavaa miinusta - taas.

Ja siinä se sitten komeili. Kaksi viivaa! Ihan totta, kaksi! Sen masentavan yhden sijaan. Selvä positiivinen!

Itkin. Ja nauroin. Ja itkin. Ja sitten näytin miehelle testiä.
Vihdoinkin.

Odotus ei kuitenkaan ollut päättynyt.
Se oli vasta alkamassa… :)

Laapa

Sanoi kamelinselkä katketessaan.

Joskus on ihan hyvä vähän hajoilla, kerätä itsensä ja jatkaa eteenpäin.
Kirjoittelen tätä yltiörehellistä tekstiä silläkin uhalla, että saan taas uuden diagnoosin tai paskamutsipisteitä anonyymiltä lukijakunnalta. Jos heitä uskoisin, niin niitä diagnooseja olisi muuten jo aika liuta. Onneksi sitä hauskempaa on minut tuntevilla. Kommenttiboksistani kun on tullut hyvää viihdettä (kuulemani mukaan 'huutonauruihin' saakka, suora lainaus) ystävilleni näinä vauvakuukausina, kiitos joidenkin teistä.

Niin, että sitä mieltä minä niistä diagnooseista.

No, asiaan.
Tiedättekö sen tunteen, kun kamelinselkä katkeaa?
Ja sehän ei tosiaan paljon vaadi silloin kun niin käy. Taustalla on monesti muutama huonosti nukuttu yö (maidontilaus-vuorokaudet, arrggh), jokunen muuten vaan kurja ja epäonnistunut tapahtuma jotka painaa ja huolettaa ja.. sitten tulee joku vähäpätöinen pikkujuttu, joka laukaisee totaalisen romahduksen.

Ehkä jokunen äiti-ihminen osaa tähän samaistua.
Ainakin kenties siihen tunteeseen, kun oikeasti ensimmäistä kertaa vauvakuplassaan tajuaa, että kaikki on muuttunut. Pysyvästi.

Ja niin palavaa kuin rakkaus tätä pientä ihmistä kohtaan onkin, niin silti joskus on ihan tervettä todeta, että kyllä välillä uusi arki ketuttaa. Hatuttaa. Ja mitä näitä kiertoilmaisuja nyt on.
Ihanaa, että lapsi on tässä, mutta onko sen pakko pistää kaikki tuttu ja turvallinen uusiksi? Parisuhde on koetuksella, kämpässä koko ajan sotku, pyykkikori täynnä ja koirakin vaatisi huomionsa. Nyt vain muutaman nimetäkseni.
Ja vaikka kiitollinen täytyy olla tästä, niin kai sitä nyt joskus saa hajoilla?

Pitää nostaa hattua miehelle, joka monesti vastaanottaa melkoisen täyslaidallisen yhden imetyshuuruisen väsymyspään tuotoksia. Hyvin se ne kestää - ja huomaa myös tarpeen, mistä käsin ne on tuotettu. Yksi asia, mikä meidän parisuhteessa on toiminut näinä vuosina kohtalaisen hyvin on kommunikaatio. Helpottaa, kun saa purkaa kaiken kaunistelematta ja vaikka ärräpäiden kera sellaiselle ihmiselle, joka sen kestää ja joka silti jaksaa välittää - ja tarjota niitä ilmiselviä ratkaisuja myös tilanteen parantamiseksi. Hän nimittäin on myös varsin tarkkanäköinen vaimonsa suhteen. Thank God.

Yksi kehitysehdotuksista oli se ilmeinen - olisikohan niin, että yksi rouva tarvitsisi vähän enemmän omaa aikaa? Hitsi, miten houkutteleva ajatus. Niin tosiaan, tässä on niin tehokkaasti hukannut itsensä ah niin monella tapaa viime kuukausien aikana, että varmasti jaksamista auttaisi ne omat jutut. Minikin alkaa olla jo isompi ja vaikka onkin vielä täysimetyksellä, hän pärjää jo vähän pidempiä aikoja ilman maitoa. Sitä paitsi olen nyt alkanut vähän ahkerammin pumppailla maitoa pakkaseen hätävaraksi.

Kuulostaa helpolta ja yksinkertaiselta, mutta vaikeaahan se on. Ei niinkään ehkä siksi, ettenkö luottaisi isin pärjäävän, vaan siksi että en raaskisi jättää pikkuistani. Uskomattoman tiivis tämä symbioosi vaan on ja yksin touhutessani tulee heti sellainen olo kun jotain puuttuisi.
Niin kuin puuttuukin.
Hyvää se silti tekee tuulettua välillä.

Mekko Cream Laukku Michael Kors Ballerinat Tory Burch Korvakorut StoreOfHope(klik!)

Tänäänpä kävi sitten niin, että annoin Minille iltamaidot ja itse huitaisin salille sen jälkeen. Isi oli sillä aikaa saanut Minin rauhoiteltua nukkumaan, siispä sain vielä salin päälle istua kaikessa rauhassa kirjoittelemaan tätä tekstiä. Ihana rauha!
Ja huomenna minulla on muuten hierojalle aika varattuna.
Luksusta.

Meidän arkeen ei ihmeempiä noin muuten. Olemme olleet vuoron perään kotona, mökillä, isomummilassa tai mummilassa ja käväisimmepä Minin serkkupuolen nimiäisissäkin. Muutamia lomakuvia maakuntamatkailun lomasta viime viikolta onkin kuvituksena…
Pikkuhiljaa ja pienin askelin alamme elokuun myötä palailla arkeen ja käynnistellä syksyä. Ihan kivalta tuntuu, odotan jo kuumeisesti jonkinlaisia rutiineja. Reissumoodista sain jo ihan tarpeekseni tällä kesälomalla (samoin kuin helteestä!). Minulta on myös toivottu meidän päivästä jonkinlaista postausta, mutta vielä en ole sitä voinut toteuttaa. Katsotaan, kunhan lähtee arki kunnolla rullaamaan, jos ehtisin vähän kuvailla ja kertoa rutiineistamme.
Minin kuulumisissa ei sinänsä ihmeempiä. Kasvaa kohisten ja vaikka painokäyrä taas taittoi vähän alaspäin, niin eipä siitäkään 4kk neuvolassa naputettu, kun grammamääräisesti kuitenkin painoa tulee hyvin ja pituutta senkin edestä. Pääasia, että neiti kasvaa, isänsä suvun lasten tapaan hoikilla ja pitkillä geeneillään. Mikäli mitat teitä kiinnostaa, niin laitetaan nyt nekin: 6090 g ja 64,7 cm. 68-kokoisiin vaatteisiin täällä jo siis osittain siirrytty - voihan haikeus!

Sellaistapa meille.
Mitäs teille? Joko arki on lähtenyt rullaati-rullaamaan? Ja moniko siellä muuten aloittaa lääkiksessä tänä syksynä?

Laapa

.. ja varmaan myös vähän äidiksi kasvamisesta.

En tiedä mikä tai mitkä kommentit sen ajatuksen herättivät, mutta olen joutunut pysähtymään tämän blogin kautta tulleen palautteen johdosta.
Pysähtynyt katselemaan itseäni ja menneitä kuukausia.

Joskus sitä itse on liian lähellä nähdäkseen asioita selvästi - tai ollakseen objektiivinen. Tai ehkä olen vielä vähän kokematon tässä uudessa elämäntilanteessa ja siinä, mitä kaikkea se onkaan saanut aikaan.

Olen vasta viimeisen viikon aikana suostunut myöntämään itselleni sen tosiasian, että tosiaan - vaikeaahan tämä on ollut, sittenkin.
Yllättävän vaikeaa.
Minä, joka olen matkustanut maailman ympäri, kouluttautunut pitkälle, työskennellyt vaativassa työssä intohimoisesti - ja ennen kaikkea nauttinut monenlaisista vapauksista - se sama minä vaihtaa nyt vaippoja ja viettää valtaosan päivistään kotona. Ja niin palkitsevaa, kun se onkin pelleillä ja höpötellä ja vaikka seistä päällään saadakseen puristettua vauvasta sitä ihanaa, ihanaa naurua - niin onhan se tosiaan aika erilaista, kun se mitä tätä ennen tein ja mihin keskityin…

Enkä tiedä onko tuo edellämainittu edes vaikeinta tässä.
Kovalle on ottaneet myös fyysiset ja henkiset muutokset, joita viimeinen vuosi on tuonut. Jokainen varmasti kokee ne omalla tavallaan - hormonimyllerrykset, kehon muuttumisen raskauden, synnytyksen ja imetyksen johdosta, uudenlaisen identiteetin äitinä ja sen myötä tulevat ilot, riemut, surut ja huolet. Sanottakoon, etten varmaan miltään osalta ole päässyt helpolla, eikä varmasti vähiten tämän vaativan persoonallisuuteni vuoksi.

Kyllä, olen ollut negatiivinen ja yliherkkä.
Olen lukenut tekstejäni ja ajatuksiani viime ajoilta ja kieltämättä se käy niistä ilmi. Nyt kun niitä ajatuksella lueskelee.
En rehellisesti sanoen ole itse asiaa havainnut, en ainakaan riittävässä laajuudessa.

Elämänasenne tämä :) aika kivapa olisi!

On oikeastaan hassua, että olen unohtanut ja nyt ymmärtänyt joitakin aika olennaisia juttuja.
Esimerkiksi sen, että tosiaan aivan varmasti jonkinlaiset emovaistot ovat ottaneet vallan. Karhuemo on karjahdellut melkoisen vähästä, niin kuin ehkä on luonnollista - mutta jokseenkin tarpeetonta.
Sitä haluan pahoitella.

Ja kuten kaikessa vuorovaikutuksessa, kaikkia ja kaikkea ei vaan voi eikä tarvitse ymmärtää. On niitä, jotka luonteensa tai persoonallisuutensa vuoksi eivät käsitä tunteitani - eikä äitiydellä ole asian kanssa mitään tekemistä.
Esimerkiksi se ei aina riitä, että on kokenut saman, koska meillä jokaisella on yksilöllinen tapa kokea asiat. Jos jonkun mielestä se, että jaksan murehtia muutamaa raskauskiloa on ennenkuulumatonta, niin olkoon. Itse kuitenkin tiedän, että se on vaativan luonteeni tuotosta ja helpottaa kyllä enemmin tai myöhemmin, kunhan sopeudun uuteen tilanteeseen.
Niin kuin on muuten käynyt.
Ja jos joku tulkitsee asian niin, että kärsin syömishäiriöstä niin ehkäpä se kuitenkin kertoo enemmän tulkitsijasta kuin minusta.
Kyllähän kaiken voi tulkita juuri niin negatiivisesti ja skandaalinkäryisesti kuin tykkää - eikös siihen perustu koko iltapäivälehdistö?
Ja vaikka joukkoon mahtuu aina niitä, jotka etsimällä etsivät syytä loukata ja haavoittaa, niin en kuitenkaan päivän lopussa halua olla se, joka vastaa pahaan pahalla. Koska jälleen kerran, juurikin se toisen tahallinen loukkaaminen kertoo luonteen heikkoudesta - ihan sama mitä on sitä ennen sanottu tai tehty.
Edelliseen tekstiini viitaten, sallittakoon kuitenkin se, että siviilissä minut tuntevat saattavat jonkun kerran naurahtaa, kun tätä em. keltainen lehdistö-tyylistä spekulointia kommenttiboksista lukevat.
Siihen en voine vaikuttaa… Heh.

Onnekseni ja onneksemme tässä on koko elämä aikaa kasvaa ja kehittyä ihmisenä, mikäli niin tahtoo. Uskon, että nyt, kun olen tiedostanut asioita, osaan jatkaa eteenpäin positiivisemmalla vireellä. Hillitä äitikarhua, puhua järkeä kuohuville tunteille. Kunnioittaa, vaikkei minua niin aina kunnioitettaisi.
Kiitos siis teille hyvästä - ja erityisesti siitä huonosta palautteesta. Niin vaikeaa kuin sitä onkaan ottaa vastaan, niin se on nähtävästi toiminut oikein mainiona peilinä tällä kertaa tälle tuoreelle äipälle.

Tosiaan.
Ehkä tässä bloggaamisessa on sittenkin aika paljon ideaa.. :-)

Ja kun palautteesta on nyt ollut puhe, niin kertokaapa vielä kommenttiboksiin postaustoiveita! Ihan varmasti niitä on ripotellen tullut pitkin kevättä ja kesää, mutta syytän imetysaivoja siitä, että muisti pätkii ja pahasti. Siispä toiveita saa ja pitää kertoa - ja muistutelkaapa jos olen jotakin luvannut ja sittemmin unohtanut! Niinkin on voinut käydä…

Peace and love,

Laapa

Sunnuntai on lempipäiväni.
Pidän sen rauhallisesta rytmistä, tutuista rutiineista ja vapaasta ajasta yhdessä perheen kesken. Sunnuntai on paras päivä viikossa.
Aika hyvä päivä siis myös Ravintolapäivälle.

Mietimme miehen kanssa, että emmekö tosiaan ole aiemmin käyneet Ravintolapäivän kohteissa?
Miten se onkaan vaan jäänyt?
Koska kovin hauskaahan se oli, juurikin ihmisten vuoksi. Syömisen lomassa saattoi kuulla pätkän ravintoloitsijan tarinaa - sekös vasta mielenkiintoista.

Aloitimme Hannikaisenkadulta paellan ja varsin letkeän tunnelman merkeissä.
Tunnelmallisen puutalon pihaan oli pystytetty ulkoilmaravintola, väkeä riitti ja musiikki soi.
Pisteellä hääräsi hyvinkin espanjalainen pääkokki, ja täytyy sanoa, että täydestä meni - varsin hyvää paellaa ja mausteet olivat kohdallaan! Annos olisi voinut isompi olla, mutta jäipä tilaa jälkiruoalle.

Kun kerran liikkeelle oli lähdetty, niin päätimme kävellä siirtolapuutarha-alueelle jälkiruoalle. Omenapuun alle oli katettu pannukahvia, omenaisia herkkuja ja itsetehtyä omenamehua. Täällä kokki kolmonen oli entuudestaan tuttu - sen sijaan siirtolapuutarhan miljöö ei. Aivan suunnattoman kaunista! Tampereella muistan, että siirtolapuutarha oli paljon näkyvämmällä paikalla kuin täällä Jyväskylässä. Olipa onni, että lähdimme liikkeelle sinne saakka, eipä muuten olisi tullut tutuksi tuokaan paikka.

Tunnelmaa ei himmentänyt edes se, että Mini sai jostain syystä aivan tolkuttomat raivarit kun pääsimme tänne. Neiti on tosin muutenkin ollut viime päivinä ärtyisämpi, melkoinen sylikissa eikä viihdy matollakaan yksin oikein - liekö hampaita tulossa? Toivottavasti ei sentään vielä…

Kaupunkikierros jatkui maisemareittiä pitkin.
Kävimme samalla ihailemassa kaupungin kenties tehokkaimpia ruohonleikkureita - tai jos ei tehokkaimpia niin söpöimpiä ainakin!

Sellainen päivä se.
Aika ihana oikeastaan, kuten sunnuntain kuuluukin olla.

Kävittekö te ravintolapäivässä?

Laapa

Ennen varsinaista päivän aihetta kerrottakoon, että minua pyydettiin mukaan indiedays inspiration-bloggaajien laajaan joukkoon. Päätin suostua. Näin ollen minut löytää jatkossa myös inspiration-sivustolta, profiiliin pääset tästä. Olen tässä jo niin pitkään pyöritellyt ja miettinyt blogin jatkoa ja jopa lopettamista, joten tuntui että kutsu tuli kreivin aikaan. Sain taas lisää uskoa omaan tekemiseen ja ehkä tätä kautta myös vähän uusia tuulia bloggaamiseen.

Sitten aiheeseen - turinoinpa tänään pitkästä aikaa raskaudesta palautumisesta, tällä kertaa enemmän pinnallisesta näkökulmasta.
Raskauskilot menevät nimittäin siihen kategoriaan, josta voi todeta näin jälkikäteen, että turhaan stressasin. Vaan mistäpä sitä olisi etukäteen tiennyt, kun ei kokemusta ollut.
Siis, en toki ole vaa'alla käynyt aikoihin, mutta vanhat vaatteet alkaa mahtua… Ja jos en kerran tarkoituksenmukaisesti aio laihduttaa, niin mitäpä järkeä sitä painoa on seurata?
Niinpä.

Ja kun ystäväni kysyi minulta vastikään tuon otsikon kysymyksen, niin totesin taas mielessäni että ehkä se on muutenkin turhaa niitä vaakalukemia katsella. Olinko se tosiaan minä, joka vielä hetki sitten olin raskaana ja synnytin?
En aina itsekään tahdo uskoa, että tosiaanko neljä kuukautta siitä vasta on, kun muistoina on lähinnä kappale ylimääräistä nahkaa ja pari ohuenohutta, vaaleaakin vaaleampaa raskausarpea alavatsalla.

Niin ja tietty se vauva.

FOUR MONTHS AFTER // OUTFIT

Paita // Shirt YourFace

Housut // Pants VeroModa

Takki // Jacket Zara

Laukku // Bag Mulberry

Ballerina Tory Burch

Aurinkolasit // Sunglasses Ray-Ban Wayfarer

Musta paita on uusi, ja noussut heti suosikkipaitojen joukkoon. Imettää pystyy tuon kietaisumallin vuoksi ja saattaapa olla, että haen tuon myös valkoisena, jos kokoja vielä on. Ihanan mukava pääosin puuvillainen materiaali ja tähän elämäntilanteeseen tosiaan käytännöllinen pääntieratkaisu.

Alan olla sitä mieltä, että tämä raskaus-synnytys-setti on sellainen, mikä jokaisen kannattaisi kokea. Olen huomannut itsessäni ihan uudenlaista rentoutta ja näkökulman muutosta tänä aikana, vaikka se tietenkin omat kriisinsä on vaatinut.

Näkökulman muutoksella tarkoitan ennen kaikkea sitä, että olen tiedostanut entistä paremmin miten kieroutunut meidän yhteiskuntamme it's all about the looks -meininki onkaan. Ja miten helppo siihen on mennä mukaan - ihan liian helppoa. Kropalla on kuitenkin valtavasti upeita funktioita, jotka menetetään, jos tavoitellaan rasvatonta, tiukkaakin tiukempaa pakettia tai epäterveellisen alhaista painoa. On vaikeaa yrittää kuvailla, miten hienoa on ikään kuin sivusta seurata sitä prosessia, jonka keho vain automaattisesti vie läpi ilman että siihen voi juurikaan itse vaikuttaa. Olen hoivannut elämää tässä kropassani yhdeksän kuukautta - ja vieläkin vaan jatkan. Kehoni tarjoilee parasta mahdollista, sopivan lämpöistä ja ravinteikasta ruokaa ja juomaa edelleen tälle pikkuihmeelle.

Ja kun nyt kroppa-aiheesta puhutaan, niin mitään en ole ruokavalion saralla melko hyvin palautuneen ulkomuotoni eteen tehnyt. Ruoka maistuu, nälkä on koko ajan ja herkkuja menee joka ikinen päivä. Meillä onkin muodostunut äitikavereiden kanssa sellainen imettäjän tunnustukset -kerho. Silloin tällöin tulee nimittäin tarve päivitellä tätä oman ruokavalion sokeripitoisuutta, koska jokseenkin sisäänrakennetusti sitä edelleen tuntee ajoittain huonoa omatuntoa tästä herkuttelusta.

Turhaan.

Ainakin allekirjoittaneella on ihan merkittäviä vaikeuksia syödä ns järkevässä muodossa tarpeeksi ruokaa, jotta maitotuotanto pysyy yllä eikä ole ihan koko ajan kamala nälkä. Aivan liian työlästä.

Niinpä olen päättänyt ottaa tämänkin suhteen rennosti ja syödä hyvää, kun kerran mieli tekee. Eipähän tarvitse panikoida, ettei maidot nouse.

WORD!

Sitä paitsi, onhan tämä nyt ihan hullun kivaa! Hehkuti hehkuti. Kuinka monta kertaa elämässäni olenkaan miettinyt, miten hauskaa olisi jos saisi syödä herkkuja joka päivä ilman että se näkyy heti painossa?

Aika monta kertaa! Aion kyllä nauttia tästä imetyksen tuomasta luksuksesta, koska on imettäminen myös melkoisen kovaa työtä. Puhumattakaan siitä, että pitää olla tavoitettavissa suunnilleen 24/7. Olenkin mielestäni suklaakakku-luontaisetuni ansainnut. :)

Treenailun makuun olen päässyt pikkuhiljaa.

Salilla kävin kyllä läpi raskauden, mutta nyt olen alkanut lisäksi taas juosta, kerran tai kaksi viikossa. Jep, anteeksi vain, rakas lantionpohja, mutten kestänyt pidempää taukoa lempilajistani, vaikka kuinka niin suunnittelin.

Täytyy kuitenkin sanoa, ettei lenkit ole tuntuneet yhtään pahalta lantionpohjassa, vaikka muualla senkin edestä. Lievää tottumattomuutta etenkin jaloissa on ollut havaittavissa :D

Sitä en kyllä tiedä onko näissä asuissani kovin paljon ihmeteltävää teille - en nimittäin kovin montaa vaatekappaletta ole itselleni ostanut sitten synnytyksen. Nykyisin tulee katsottua huomattavasti tarkemmin sen, mitä menee Minin päälle - itselle nykäisee vaan jotakin mukavaa, käytännöllistä ja suht koht katseenkestävää. Näköjään käytän aina näitä samoja suosikkejani, mutta mitäpä suotta vaihtamaan, kun kerran jaksaa miellyttää. Tahtoisin muutenkin olla enemmän maltillinen vaatteiden ostaja ja panostaa laatuun enemmän kuin määrään. Tämä vielä hieman työn alla. ;) Tekokuiturättejä kun voisi ostaa joka kuukausi uusia sillä hinnalla mitä menee laadukkaaseen vaatteeseen, mutta harvoinpa niistä samanlaisia suosikkivaatteita tulee. Melko hyvällä menestyksellä olen saanut hilittyä ostovimmaa jopa nyt ihanien syysvaatteiden rantaudutta kauppoihin, joskin myönnettäköön, ettei monetkaan muodin mukaiset vaatteet sovellu imetysharrastuksen kanssa. Näin ollen shoppailun rajoittaminen on nykyään helppoa. Vaan mitenkäs rajoittaisi sitä vauvalle shoppailua? Etenkin tyttömerkkiselle löytyy kaikenlaista kivaa aivan liian paljon… :)

Tulipas sillisalaatti, kuten tyyliin kuuluu.

Mitäpä kokemuksia siellä on aiheesta palautuminen? Onko ollut kovan työn takana vai mennyt automaattisesti?

Laapa
EDIT: Päivittelin postauksien tunnisteita ja tästä johtuen jostain syystä blogger heitti pari ikivanhaa tekstiä uudeksi! Jos ihmettelitte mihin kyseiset katosivat niin pahoittelut, piti jotain tehdä :D Anyways, nyt blogitekstejä on ehkä helpompi hakea, kun olen vähän järjestellyt niitä tunnisteiden mukaan. Kiitos ja anteeksi! :)

Kuten instagram-seuraajani (@laapala) tietävätkin, juhlimme viikonloppuna kuudetta hääpäivää. Saimme järkkäiltyä koiralle hoitajan ja näin ollen varasimme yön Lapinniemen maisemiin Tampereen kylpylään (ei ole maksettu mainos).
Sijainnissa oli paljon nostalgiaa, koska olemme vastanaineina asustelleet ihan kylpylän naapurissa - nämä olivat vanhoja kotiseutuja. Oli aika hauskaa kuljeskella rannassa ja muistella kulunutta kuutta vuotta. Kaikenlaista on ehtinyt tapahtua tässä ajassa, parhaana muutoksena tietenkin rakas Minimme.

Näkymä hotellin parvekkeelta Näsijärvelle

Hääpäivä tuli hyvään aikaan. Onhan tässä parisuhde ollut elämänmuutosten myötä melkoisessa myllerryksessä, joten yhteinen laatuaika kolmistaan jossain muualla kuin kotona teki varsin hyvää. Hyvin pitkälti hengailimme hotellilla tai kylpylän puolella koko lauantain ja sunnuntain check-outiin saakka, mikä oli hyvä ratkaisu - sori kaverit!
Lempiravintola Coussiccassa piti kuitenkin käydä hääpäivän pihveillä ja hyvän ruoan ystävänä myös se hotelliaamiainen maistui. Melkoinen possutteluviikonloppu… :D Täytyy kyllä sanoa, etten nykyisin mitenkään valtavasti nauti ravintolareissuista, kun niihin sisältyy aina myös se stressi, että mitenhän neiti viihtyy. Menee vähän kalliit sapuskat 'hukkaan', kun lapat niitä yhdellä kädellä naamaan samalla kun yrität saada vauvan viihtymään… Oli aika nopeaa toimintaa se ravintolapiipahdus. ;)

Siilinkari :)

Entäs se kylpylöinti sitten?
Innokkain uimari taisi olla tämä pienimmäinen.
Olemme koko elokuun käyneet vauvauinnissa ja neidistä on kuoriutunut siellä melkoinen vesipeto. En itse ole koskaan ollut kovin innostunut kylpylöistä, mutta nyt koin hienoisen mielenmuutoksen, kun näin miten hurjan hauskaa oli typykällä altaassa. Voi sitä riemua! Väsy tuli vaan jo parinkymmenen minuutin kohdalla, kun polskia piti ihan koko ajan. Vauvauintiryhmässämme ei ole vielä ollut muita, olemme olleet toistaiseksi ihan yksityisopetuksella ja jännäsin mitä typy tuumaa, kun on iso allas, paljon ääniä ja vieraita ihmisiä. Ei ollut moksiskaan! Täytyy sanoa, että moni tuli ihmettelemään ja ihastelemaan pikkuneidin riemua ja reipasta polskuttelua. Olinpa ehkä pikkuisen ylpeä… ;)

Näistä meidän harrastuksista, kun on kyselty niin jatketaanpa vielä…
Tänään aloitimme myös muskarin MLL:n Tourutuvalla. Alun huutokonsertin jälkeen (arvatkaapa, kuka ei viihdy vaunuissa?) neiti intoutui kuuntelemaan ja katselemaan muita vauvoja ja musiikkia ihan innoissaan. Näin ollen syksyn harrastukset on saatu käytiin - maanantaisin muskari ja perjantaisin uinti. Eiköhän siinä sitten ole jo ihan riittävästi.

Paita Hilfiger

Liivi Esprit

Housut Mamalicious

Kengät Vagabond

Huivi Mulberry

Laukku ja kello MK

Täytyisi miettiä tätä syyspukeutumista nyt vähän käytännön näkökulmista uusiksi. Joku vedenpitävä ja katseenkestävä takki täytyisi joko kaivella omasta kaapista (oiskohan siellä?) tai sitten hankkia. Eipä tässä kauan mene, niin pitää jo kömpiä hiekkalaatikolla ja ties missä. Onkohan se sula mahdottomuus löytää joku ratkaisu, joka kelpaisi sekä kaupungille että hiekkalaatikolle ja pitäisi vettä edes kohtuullisesti? Onko teillä suosituksia?
Typykälle löytyy vedenpitävä puku kyllä, mutta mistäs äidille… Näinpä tämä nykyisin taitaa mennä, että lapsen jutut miettii ensin ja sitten tulee se ainiinjoo.

Minkälaisia harrastuksia te olette kaavailleet pirpanoille? Ja mitäpä muuta kuuluu?

Laapa

Muistatteko vielä tämän kehdon?
Tämän isäni aikanaan minua varten nikkaroiman perintökalleuden, joka oli sille pikkuruiselle vastasyntyneelle niin hurjan suuren tuntuinen.

Niin vaan jäi jo pieneksi.
Neiti kiskoo pituutta sitä tahtia, että tuli ihan kiire tässä pinnasängyn metsästyksessä.

Mietin pitkään kriteereitä: ehkä valkoinen tai vaalean puun värinen olisi hyvä, mieluiten laskettavalla laidalla ja aivan varmasti pohjaa pitää saada säädettyä.
Mieluiten käytettynä, mutta ei kuitenkaan kovin kuluneena.
Lopulta aloin himoita Brion valkoista two-mallia, josta saa toisen laidan laskettua. Ystävälläni on sellainen ja sain kovasti siitä kehuja. Harkitsimme tosin muitakin vaihtoehtoja, mutta lopulta päädyimme tähän.

Peitto ja pussilakana äitiyspakkauksesta saatua. Kiitos Kela! ;-)

Värikäs hiirulainen on Minin suosikki - lelut ovat lahjaksi saatuja.

Pinnis on käytetty, joskin tässä on edellisen omistajan mukaan nukuttu vain pari kertaa. Saimme mukaan kaikenlaista lähes käyttämätöntä tavaraa aina lakanoista reunapehmusteisiin saakka ja vielä sopuhintaan.
Reunapehmusteet ovat vielä pesun jäljiltä kuivumassa, mutta luulen etten niitä vielä ota käyttöön kuitenkaan. Mini on aika rauhallinen nukkuja ja löytyy - ainakin vielä - aina samasta kohtaa mihin olen hänet jättänyt. Katsellaan myöhemmin sitä sitten.

Kiitos muuten edelliseen postaukseen kommentoneille - löysin kuin löysinkin tosi kivan takin, joka täytti kriiteerini sateen ja tuulen sekä katseen kestävyydestä. Täytynee esitellä, kunhan saan siitä kuvat - mies kun on huidellut ulkomailla saakka työreissussa, niin on tuo itsensä kuvauttaminen ollut nyt hieman hankalaa… ;)

Onko siellä pinnasänkyjä shoppailtu tai etsiskelyn alla? Mihin olette päätyneet?

Laapa

Pyytäisin teitä vinkkaamaan joitakin hyviä unilauluja.
Viime aikoina nukahtaminen on ollut melkoista taistelua ja neiti saattaa herätä illalla useasti ennen nukahtamista syvään uneen. Olisi kiva osata muutama hyvä tuutulaulu, kun laulaminen selvästi rauhoittaa - jos vaikka uni löytyisi nopeammin.

Nukkuminen tuntuu olevan pienillä aika yksilöllistä. Parhaiten tämä taisi nukkua jossain 3 kuukauden iässä. Saattoi kiskoa kymmenen tuntia ja herätä vain kerran siinä välillä syömään - varjopuolena se, että äiti sai aina nousta pumppailemaan enimpiä maitoja toiselta puolelta, ettei olisi niin kovasti kiristänyt. Noin neljän kuukauden iässä se muuttui, alkuun saattoi olla tiheän imun kausi syynä. Sittemmin luultavasti syynä on ollut vain kehitysvaihe - olen kuullut että tässä vaiheessa vauva alkaa ymmärtää olevansa erillinen olento äidistä ja tämän vuoksi herää vain tarkistamaan, että onko äiti tallessa. Ei suinkaan välttämättä nälkäänsä.
Tällä hetkellä Miniä alkaa nukuttaa tavallisesti siinä kymmenen maissa iltasella ja uuteen päivään herätään jossain kuuden ja yhdeksän välillä, tavallisesti kahdeksan maissa.

Päiväunia neiti on alkanut nukkua taas paremmin. Helteet veivät kesällä unet, mutta nyt kylmempien ilmojen tultuja on taas palattu sellaiseen vähintään kolmet vaihtelevan pituiset päiväunet per päivä - rytmiin. Koskaan ei tosin tiedä, koska unet yllättää. Täytyy vaan kitinän määrästä yrittää päätellä olisiko jo aika. :)

Meillä on tämä viikko aika haipakkaa. Ohjelmaa riittää sekä päiville että illoille, joten kuvailu on jäänyt vähälle. Katsotaanpa, jos joku päivä ehtisin ottaa meidän arjesta kuvia ja toteuttaa jonkunlaista postausta meidän päivästä. Sitä onkin kovasti toivottu ja onneksi yksi ystäväni jo tarjoutui kameran kanssa heilumaan, mikäli tarvetta on.

Onko teille jo muodostunut jonkinlaisia unirytmejä? Entäs suosikki-tuutulauluja? Niitä voisi vielä vinkata kommenttiboksiin minullekin - voin sitten vaikka googlata melodian! Kiitos :)

Laapa

Päätin väsätä jonkinlaista koontia meidän torstaipäivästä.

Mikään ihan tyypillinen päivä tämä ei suinkaan ollut, ehkä enemmän sellainen arkiluksuspäivä. Kiitos muuten kaikille tuutulauluja vinkanneille! Siellähän oli monta ihan tuttua, jotka oli vain unohtuneet.. Täytyy vielä sanoja vähän opetella.

Se esipuheesta - sitten asiaan!

Aamuyön tunteina

Äiti valvoskeli yöllä, kun Minimimmi heilui kuin heinämies - unissaan. Neljän maissa neiti heräsi ja olikin sitten numero kakkonen vaipassa (jouduin vaipanvaihtoon…) eikä tahtonut millään rauhoittua takaisin unille. Puolisentoista tuntia syöttämistä ja taistelua ja lopulta uni voitti Minin, mutta äiti olikin sitten ihan hereillä. Työjutut kevään osalta alkoivat pyöriä mielessä ja päätin nousta, käydä suihkussa ja syömässä jotain ja kokeilla uudestaan nukkumista. Sain ehkä tunnin verran vielä unta ennen herätystä. Yön saldo jotain viiden ja kuuden tunnin välillä - hohhoijaa!

Kahdeksan maissa

Mini herää uuteen päivään. Maitoa napaan, pötköttelyä, kääntymisyrityksiä, kiljahduksia ja juttuja. Ihana, hyvin levännyt aamuvauva! Tökin myös paremmin levänneen isin ylös ja hoitamaan Miniä, hänellä ei ole vielä kiire päivän velvollisuuksiin. Yritän itse vielä hetken nukkua - ei onnistu. Ajatukset lähtivät jo päivään, enkä osaa rauhoittua, vaikka väsyttääkin.

Köllötellään...

Koiran turkkia saksin tällä viikolla varsin suurpiirteisesti ja raukka näyttää siltä kuin olisi ruohonleikkurin alle jäänyt. Oli tarkoitus palata asiaan uudestaan ja vähän korjailla jälkeä, mutten ole ehtinyt.
Lumi oli yöllä hiipinyt makuuhuoneen lattialle nukkumaan. Meillä koira on onneksi aika aamulaiska, eikä tosiaankaan tule (ainakaan kovin aikaisin) herättelemään meitä lenkille kanssaan.

Mies pistää minulle puuron mikroon ja saan rauhassa meikkailla.

Aamupalavakiona kaurapuuro maapähkinävoilla, tänään sen seurana kauraleipää avokadolla. Samaan aikaan, kun syön, WhatsAppailen parin äitikaverin kanssa. Sovimme tapaamisesta ensimmäistä kertaa kolmeen (tai siis kuuteen!) pekkaan kaupungilla, niin kuin on puhe ollut. Saan samalla tutustutettua kavereitani keskenään.
Mini viihtyy melkein koko aamupalahetkeni ajan lattialla aika hyvin rapisevaa kirjaansa selaillen. Edelleen yöpuvussa, kuten minäkin - viestitän etten kyllä ihan heti ole valmis lähtemään… ;)

Vaatteiden vaihtoa, syöttämistä - ja kakat tietenkin juuri, kun ajattelin pian pääseväni lähtemään. Sitäpä tämä nyt on, elämä pyörii lapsen tarpeiden ympärillä! No, vaippa vaihtoon ja pyllyn pesulle - ja viestiä, että vielä(kin) menee jokunen hetki…

Päivän asuja

Minillä alla HM perusvalkoinen body, neuletakki en muista mistä, Lindexin pöksyt, Pipo Newbie.

Ketjukauppojen vaatteista alkaa pääosin olla käytössä 68-koko, Lindexiltä menee vielä nämä 62 pöksyt. Nauranut olen, että neiti kasvaa henkkamaukan kokotaulukoiden mukaan - 62-kokoon siirryimme siinä 2kk vanhana ja puolestaan ekoja 68-vaatteita kaivelin jossain 4kk hujakoilla käyttöön, vaikka ne alkavat vasta nyt olla passeleita eikä tarvitse hihoja niin käännellä.

Päälläni on helppoa ja mukavaa vaatetta. Mamalicious After birth - pöksyt ovat ostohetkestä lähtien nousseet suosikkihousuikseni. Paita on Seppälän; kengät Stylesnobin, bongattu kesän aleista. Huivi ei esittelyjä kaivanne.

Huomaa alati vips vips - vispaavat pikkuiset jalat. :)

N. klo 11 - 16
Kaverini tutustuvat ja juttelemme aika paljon muksuista, pyörimme kaupungilla vaunujengillä ja päivitämme kuulumisten lisäksi pikkuisten vaatevarantoja ja testaamme mm. upouuden kahvilan - The Social House, joka on muuttanut vanhan coffarin paikalle. Lastenhoitofasiliteetit - check! Kunnossa on. Unohdan toistuvasti räpsiä kuvia yksityiskohdista, vaikka ystäväni aina välillä muistuttelevatkin. Kiitos myös kuvausavusta yhdelle ihanalle Mamalle - pus!

Toisilla ystävistäni on Miniä n. 1,5 kk nuorempi tyttövauva ja hänen kanssaan suoritamme pientä vaatevaihtoa tällä kertaa. Kapoinen Mini saa pari uutta bodya ja kaverinsa yhdet Minille liian leveät pöksyt. Lupaan vielä tarjota kahvit vaihdossa.

Mini on aika sosiaalisella tuulella eikä selvästä väsymyksestä huolimatta meinaa malttaa nukkua. Höpöttelee mielummin ja katselee äitejä ja toisia vauvoja. Jossain vaiheessa Minikin lopulta simahtaa pitkille päikkäreille.
Niin pitkille, että kaupungilla kiertelyn lisäksi ehdin syödä myöhäisen lounaan melkoisen rauhassa. Tässä vaiheessa olemme jo löytäneet tiemme kenties Jyväskylän parhaaseen kahvilaan, Miriam'siin.

Neiti heräsi uniltaan. Rakkaus!

Jossain kohtaa turnauskestävyys alkaa loppua ja suuntaamme kukin tahoillemme. Uusiksi taas otetaan kyllä! Kotona odottelee jo isi ja Lumi. Juttelemme päivän asioita, mies puuhaa päivällistä ja jossain kohtaa lähtee ulkoiluttamaan koiraa.
Itse hoitelen vauvaa, pesen muutaman koneellisen pyykkiä ja valmistaudun iltaa varten.

Vaipanvaihtopuuhia.

Vähän ennen seitsemää

Syötän Minin, mies tulee kotiin koiran kanssa, käy suihkussa ja minä lähden Vilaan asiakasiltaan, jonka puuhastelijana on ollut ystäväni.

Illassa saamme pientä briiffausta syksyn väreistä ja mallistoista ja sitten pääsemme hypistelemään ja sovittelemaan. Olen vähän ronkelilla päällä, enkä oikein tahdo löytää sellaisia täydellisiä vaatekappaleita - toisaalta rajoituksiakin on aika paljon. Housuja en tahdo nyt ostaa, koska tuosta lantio-vyötäröakselilta parhaiten huomaa etten ole vielä palautunut synnytyksestä enkä oikein tiedä mihin kokoon lopulta jään. Paitojen ostoa rajoittaa imetyksen lisäksi se, että haluan suosia luonnonmateriaaleja. Pari narutoppia nappaan mukaan, valkoisia aluspaitoja en tällä hetkellä omistakaan kovin montaa.
Ystäväni napsii muutaman kuvan minusta ja kerron että teen blogiin päivästäni postausta, johon hän: 'Arvasin!'

N klo 20:30
Palailen kotiin, jossa isi on jo helisemässä vauvan kanssa. Pakkasesta on kaivettu pakastettua maitoa sulamaan, kun neiti on ollut itkuinen viimeisen parikymmentä minuuttia. Päätän, että isi saa yrittää syöttää neidille pitkästä aikaa pullosta, kun kerran maito on jo vesihauteessa aika lailla sulaa - eipä olla aiemmin edes testattu mitä neiti tuumaa pakasteessa käyneen maitoni mausta.
Mini hermostuu pulloon, ei kelpaa ja usean yrityksen jälkeen totean, että antaa olla ja kaivan maitobaarin esille. Rakkaus nestemäisessä muodossa rauhoittaa typyn - isiparka, kun ei voinut tissiksi muuttua.

Jossain kohtaa iltaa maistellaan pari lusikallista sosetta - mangoyllätystä.
Soseiden suhteen olen ollut aika tarkka siitä, että lisättyä hedelmäsokeria ei saa olla tai kauppaan jää, enkä kyllä vedestä tai mehustakaan maksa. Muksun soseissa on hyviä vaihtoehtoja ja porkkanasoseet sun muut voin tehdä sitten itse.

Mies vaihtaa Minille yövaipan ja yöpuvun puoli kymmenen maissa ja minä syötän lapsosen uneen. Lopullinen simahdus tapahtuu kymmenen maissa, kuten yleensä, ja minä siirryn sängylle naputtelemaan postausta. Lajittelemme pyykit jossain kohtaa ja Mini havahtuu hetkeksi joskus yhdentoista jälkeen - onneksi olen vieressä ja saan tassuttelulla neidin nukahtamaan uudestaan.
Sitten omat iltapesut, iltarukoukset ja vielä juttelemme miehen kanssa seuraavasta päivästä.
Hyvää yötä!
----

Jätin lopulta osan postauksen teosta tälle päivälle, että pääsin nukkumaan! Toivon mukaan tämä vastasi jokseenkin sitä, mitä oli toivottu.
Mukavaa viikonloppua teille!

Laapa

Ajatus jos toinenkin pikkuneidin kuulumisista ja asuista.

5 kuukautta tuli täyteen tällä viikolla ja se on ollut todellinen taitekohta liikkumisen kehityksen suhteen. Tuskailin pitkään, etteikö Mini meinaa ollenkaan lähteä yrittämään liikkumista - loikoilee pääosin vain tyytyväisenä selällään ja katselee käsiään tai lelujaan.
Tarttuminen tosin on ollut pitkään jo hyvää ja käsien motoriikka muutenkin. Mini muun muassa heiluttaa jo itse marakassia ja pinsettiotetta on siitäkin saatu nauttia jo hyvä tovi - yleensä nipistelyn muodossa (AU!), etenkin silloin kun neiti on rinnalla…
Nyt sitten on vihdoin myös kääntyminen alkanut kiinnostaa ja sanotaanko että vaipanvaihto on muodostunut melkoiseksi operaatioksi koko ajan joka suuntaan venkoilevan vauvan kanssa. Huh!!

Body Newbie Pöksyt ?(saatu)

Niin, sitten niistä vauvanvaatteista. Tästäkin on kyselty ja juttuja toivottu, joten kerrotaanpa nyt jotain.

Näin pikkuvauvan kanssa, jolle saa jatkuvasti ostaa suurempaa ja jolla vaatteita myös menee useammat päivässä olen suosinut enemmän määrää kuin laatua. Pidän siitä, että vaatteita on reilusti, jotta pyykkikonetta ei tarvitse ihan koko ajan pyörittää. Ostan vaatteet ketjuliikkeistä, kuten KappAhl, HM ja Lindex. Käytettynäkin joskus, jos sattuu löytymään hyväkuntoista (harvemmin…) Suosikkimateriaaleja ovat luomupuuvillaiset vaatteet, Newbie-mallisto ja kaikenlaiset ihanan pehmoiset raitabodyt. Olen ajatellut, että kunhan kasvu hidastuu voin alkaa satsata laatuun enemmän - etenkin kun liikkeelle lähtee niin olisi hyvä löytää kestäviä juttuja. Viime viikolla tein PompDeLux- kutsuilta tilauksen ja toivon, että niissä olisi kivan näön lisäksi laatua sitten kun saadaan ne käyttöön. Onko teillä Pompista kokemuksia?

Jumpsuit Tutta

Kesällä oli ihana käyttää kaikenlaisia jumpsuitteja ja mekkojakin. Muuten aika pitkälti menen body + legginsit / potkarit - linjalla. Helppoa ja mukavaa, ei kiristä eikä purista. Mekot eivät ole missään vaiheessa kovin paljoa napanneet, kun rullautuvat vaan niskaan tällaisella sylivauvalla. Yöppärit ovat käytössä sitten öisin.

Tykkään ostaa paljon aika neutraaleja värejä ja tästä syystä tällä viikolla neitiä on luultu herramerkkiseksi jo kaksi kertaa! Valkoista, beigeä ja ruskeaa on aika paljon, sekä erilaisia valkopohjaisia kuviollisia bodyja. Myös sinistä tai sinikuviollista ja vihreää löytyy, en ole mitään väriä varsinaisesti karttanut, vaikka näihin kuviin nyt on sattunut aika paljon hempeitä sävyjä... Toki myös vaaleanpunaista on ollut koko ajan käytössä, mutta ihan räikeimpiä pinkkejä on vaan ole saanut laitettua Minille päälle - eivät ole omaan makuuni.

Kotona pidän välillä yöppäriä Minillä pitkälle aamupäivään - jotenkin vaan yöpukuhaalarit ovat niin mukavan ja rennon näköisiä, että annan olla niissä. Kotivaatteitana pidän sitten myös sellaisia, jotka eivät niin paljon omaa silmää miellytä - samapa tuo mitä täällä ollessa on päällä. Sitten kun lähdemme kaupungille tai harrastuksiin voi vaihtaa jotain nätimpää päälle.

Body Newbie

Sitten ne kokoasiat. Meillä meni niin, että 50-kokoisia oli jonkin verran ja niistä hypättiin melkein suoraan 62:een. Ehkä fiksumpi olisi ollut ostaa vain pari viiskymppistä (ne jäävät pieniksi tosi äkkiä!) ja suosia 56:sia, vaikka meni se noinkin.
Ketjukauppojen merkeistä HM on pienintä kokoa, NameItin bodyt ovat myös aika kapoisia monesti. Lindexin koot ovat melko reilut (meillä vielä 62 niistä käytössä) ja KappAhl jotain siltä väliltä. Reiman ulkohaalari on kokoa 62 ja vieläkin melko valtava, menee luultavasti tämän syksyn. Polarn o Pyretistä olen toistaiseksi hankkinut vain yhden bodyn, kokoa 68 ja on vielä turhan reilu. Mututuntuma niistä on, että isohkot koot mutta hyvä laatu. Siinä yksi merkki jota aion jatkossa suosia kun laatu nousee määrän ohi kriteereissä…

Näistä muotimerkeistä kuten Mini Rodinista ei ole vielä kertynyt kokemusta, mutta katsotaan tosiaan joskus jatkossa jos sieltäkin löytyisi jotain kivaa. Ainakin merkin pipoja olen bongaillut - ovat ihan tosi söpöjä!

Onko teillä noussut esiin lastenvaatesuosikkeja? Missä merkeissä mielestäsi hinta ja laatu kohtaavat parhaiten?

Laapa

Niisk.
Kyllä vain, se iski tännekin.
Syysflunssa.
Jokasyksyinen vieras, joka laittaa jalan oven väliin ja asettuu taloksi viikoksi tai kahdeksi - halusit tai et.
Onneksi olen nainen ja säilytän toimintakykyni, vaikka kipeä olenkin, vaikka kieltämättä krooninen univaje yhdistettynä tähän virusten nujertamiseen on melko työläs combo. :)

Poks.
Sanoi vauvakupla puhjetessaan.
Nimittäin samalla lailla - halusin tai en - olen kääntänyt jo katsetta ensi kevääseen ja siihen aikaan, kun Suomen valtio ei enää kustanna tulevan veronmaksajan kasvattamista kuin parilla hassulla satkulla kuussa. Toisin sanoen miten hoitaa finanssipolitiikka vanheimpainvapaiden tullessa tappiin, kun miehen tilanne on olla keikkatyöläinen/opiskelija.

Shirt Vila Pants Mamalicious Shoes Vagabond Bag Mulberry

Vastaus on itse asiassa aika selkeä: töitä olisi tehtävä.
Ajattelin, että joutuisin tässä asiassa enemmänkin pähkimään - ollako vielä kotona vai mennäkö töihin. Toki vaakakupissa painaa sekin fakta, että vauvani on vielä niin hirmu pieni enkä raaskisi ihan vielä antaa toiselle hoitoon.
Ja taas toisaalta - jos aion jäädä kotiin niin mites se asuntolaina. Toki paljosta voi tinkiä, ja järjestelyjä tehdä, mutta ei oikein huvittaisi. Pitäisi kuitenkin vain selvitä kevään loppuun, kunhan miehen lukuvuosi päättyy.

Pohdintani päättyi niin kuin yleensä. Suklaa vai toffee? Otan molemmat.
Sinisenä vai punaisena? Hmm, otan kummatkin, kiitos vaan.
Eli olen päiväaikaan kotona ja teen päivystysaikaan töitä (jolloin mies voi olla kotona). Aika ihanteellista. Etenkin, kun tällä hetkellä työnteko tuntuu ainakin ajatuksen tasolla melkein lomalta - omalta ajalta nyt ainakin.

Ja kun tällä omalla alalla tuo työnhaku ei ole mikään kovin suuri ongelma. Asia, josta muuten eri alalla oleva mieheni hieman katkeran suloisesti huomautti, kun lörpöttelin keittiönpöydän ääressä, miten kivasti kaikki taas kerran järjestyi… :D
Niinpä niin - työjärjestelyt kevään suhteen ovat jo vireillä ja tunnustanpa keikkailevani jo syksyllä. Aika piankin... Pääsen vähän verestelemään taitoja ja mikä tärkeintä: pääsen pois kotoa.
Hyvällä syyllä. Kjäh kjäh!

Asu on kuvattu Vilan asiakasillassa ja kuvaajana ystäväni A - kiitos! Se vilahti jo Meidän päivä-postauksessa (klik!). Alan olla kasvanut kiinni noihin Mamalicious After Birth - housuihin. Ihan liian mukavat! Taitaa tulla merkittäviä vaikeuksia joskus vieroittautua noista takaisin normaaleihin housuihin - joskin vielä se ei ole ongelma, kun eivät edelleenkään mahdu päälle. Taidan pian myöntää tappioni ja kärrätä vanhat kirpparille sekä suunnata housuostoksille. Syytän raskauden leventämää lantiota, kun ei oikein vaakaalukemiakaan enää voi.
Mikä ihana tekosyy shoppailla… ;)

Tämä viikko on ollut muuten yllättävän kiireinen - hyvällä tavalla. Minin hoito on miehen iltamenojen vuoksi vienyt päiväni läpeensä ja lisäksi olen sumplinut työkuvioita syksyn ja kevään osalta - sen vuoksi aikaa kaikelle muulle on jäänyt tosi vähän. Olen vasta tässä loppuviikosta saanut purettua sähköpostia ja hoidettua blogijuttuja - tässä kuussa on vielä sattunut tulemaan useampia yhteistyöjuttuja, joista muuten tekin vielä pääsette osallisiksi. Kannattaa pysyä linjoilla!

Mukavaa viikonloppua teille!
Ja olisi muuten kiva kuulla, miten te äitiliinit siellä olette saaneet työkuvionne järjesteltyä vanhempainvapaiden päätyttyä? Vai oletteko kenties palanneet töihin jo aiemmin ja mies jäänyt kotiin? Kertokaapas, olisi mielenkiintoista kuulla!

Laapa

Luvassa pitkästä aikaa pientä arvontaa lukijoilleni blogiyhteistyön merkeissä.

Minuun otti hiljattain yhteyttä Sanna, joka on DANDESIGN -nimisen perheyrityksen takana.
Kyseinen yritys valmistaa eläinaiheisia julisteita, jotka sopivat vaikka lastenhuoneen seinälle ja miksei muutenkin sisustusta uudistamaan.

Julisteita saa kahdessa koossa (A3 tai A4), hinnat ovat varsin kohtuulliset ja vaihtoehtoja värien, kuvioiden ja asettelun välillä on lukuisia.
Olikin melkoinen valinnan vaikeus miettiä, mitkä sopisivat meille parhaiten.

Itse päädyin melko keltaiseen sävymaailmaan ja suosikkikuvikseni valikoituivat kirahvi ja pöllö. Niistä sitten pähkäilin erilaisten väri-, koko- ja taustavaihtoehtojen kanssa ja päädyin tilaamaan värillisen kirahvin varsin rauhallisella taustalla. Sen pariksi tuli suloinen pöllö keltasävyisellä nelikentällä.

Meillä ei ole erillistä lastenhuonetta, joten vähän joudun pähkäilemään näiden sijoituspaikkaa vielä ja ehkä tekemään jonkun uuden reiän seinään, mutten voinut kieltäytyä tästä ihanasta yhteistyöstä. Nämä julisteet ovat mielestäni todella kauniita ja voisin kuvitella näistä saavan sisustustauluja myös aikuiseen makuun, vaikka lapsille ovatkin suunnatut. Ja jos ei itse kiinnostu, niin kannattaa silti osallistua arvontaan - eiköhän jokaisella meistä ole kummilapsia, sisarusten lapsia tai muita jotka voisivat ilahtua tällaisesta lahjasta.

Itse stailasin julisteet yksinkertaisilla, vaaleanharmailla kehyksillä, jotka mielestäni istuvat tosi nätisti väreihin - vai mitäs pidätte?
Kiitos vielä Sannalle näistä suloisista julisteista!

Osallistu arvontaan!
Yhteistyössä Dandesignin kanssa saan nyt arpoa teille yhden julisteen. Osallistuaksesi sinun täytyy tehdä kaksi asiaa.
1. Käy DANDESIGNin sivuilla (KLIK!) suunnittelemassa haluamasi juliste ja kopioi linkki siihen kommenttisi yhteyteen, jonka jätät tähän postaukseen.
2. Kerro kommentissasi myös toimiva sähköpostiosoite, jotta voittaessasi saamme sinuun yhteyden.

Arvonta-aika alkaa NYT ja päättyy pe 26.9. klo 18.
Onnea arvontaan!
---------------------------------------------------------

Kuulumisista sen verran, että melkoisen vetämätön viikko meillä on täällä ollut. Siitä blogihiljaisuus.
Sairastaminen on nykyisin oikeasti aika kurjaa, kun tästä äidin hommasta ei paljon sairaslomia pidetä. Onneksi sentään alkaa jo helpottaa ja tänään olen jo jaksanut tarttua muuhunkin kuin vain välttämättömimpään.

Täytyy myös mainostaa, että pienellä haikeudella ja suurella ylpeydellä totean, että meidän vauva ei enää ole ihan pikkuinen.
Liikkumisen into on löytynyt vihdoin ja nytpä ei sitten muuta tehtäisikään. Nopeasti neiti keksi mahalleen menemisenkin hienouden sitten, kun vaan kiinnostus löytyi. Eipä tarvitse äidin enää murehtia, etteikö toinen meinaa ollenkaan lähteä liikkeelle… ;)

Lisäksi aloitimme soserumban.
Viime neuvolakäynnin (5kk) jälkeen aloin miettiä, että vaikka neiti olikin vielä kasvanut ihan kivasti, niin olisiko silti jo syytä aloittaa antaa enemmän kiinteitä. Käyrät ovat toki käyriä eikä niitä pidä liian tarkkaan tuijotella, mutta aiemminkin varsin hoikan neidin suhteellinen paino meni jo -17% ja yöheräilyjä oli alkanut tulla useampia.
Sunnuntaista lähtien aloitimme antaa hieman maisteluannoksia enemmän soseita. Iltapuurokin on tullut nyt jäädäkseen. Määrät ovat edelleen varsin pieniä, mutta pikkuhiljaa niitä kasvatellaan, neidin ruokahalun mukaan.
Mini nukkuu tämän seurauksena huomattavasti paremmin ja olemme päässeet ruhtinaalliseen yhden yöherätyksen tahtiin taas. Lisäksi pitkät päiväunet ovat palanneet kuvioihin, mistä etenkin äiti on erityisen kiitollinen… ;) Mielestäni reilu 5 kuukautta täysimetystä on oikein mainio saldo, mutta nyt tuon liikkumisvimman löydyttyä tuntuu hyvältä siirtyä seuraavaan vaiheeseen. Kyllä tässä on jo jokusen viikon ajan ollut pieni huoli, että riittääkö maito ja saako Mini tarpeeksi energiaa, niin nytpä voin ainakin olla rauhallisella mielellä sen suhteen.

Nauttikaapa te siellä kuulaista syyspäivistä kun niitä vielä kestää - ja muistakaa osallistua arvontaan!

Laapa
*Postaus toteutettu yhteistyössä Dandesign.fi kanssa.

Tykkään pukeutua kerroksiin, etenkin näin syksyisin.

Samalla lailla ajattelen, että me ihmiset olemme jotenkin kerrostuneita. Tämä on sellainen ajatus, mikä minulla on mielessä pyörinyt, mutta sitä on ollut jotenkin vaikea pukea sanoiksi.
Yritän nyt.

Ajatus lähti oikeastaan liikkeelle loppukesällä, kun oivalsin jotain itsestäni. Minulla kesti kaksikymmentäseitsemän vuotta ymmärtää, mistä tietynlainen käytökseni ehkä johtuu.
Huolimatta tästä ekstrovertistä, puheliaasta olemuksesta olen nimittäin aika ujo ja epävarma. En suinkaan koe olevani omimmillani suurten massojen edessä ja joskus tuntuukin hassulta se, että pidän blogia. Toisaalta en välttämättä uskonut, että tästä kasvaisi koskaan mitään sellaista, että joku vieras ihminen minut kadulla tunnistaisi. Ja ehkä edelleenkin koen tämän päiväkirjana ja tavallaan 'unohdan', että joku muukin näitä tekstejä lukee kuin välitön lähipiirini.

Toki on selvää ja väistämätöntä, että jokainen meistä joutuu välillä massojen eteen ja uusien ihmisten keskuuteen. Ja vaikka monesti näennäisesti selviän niistä tilanteista hyvin ja jännittämättä, huomaan oppineeni erilaisia henkisiä selviytymiskeinoja, joista osa on hyviä ja osa ei. Joka tapauksessa koen, että uudet tilanteet ovat edelleen jännittäviä ja omat epävarmuudet nousevat helposti pintaan joka kerta, kun niihin astun.

Olen kuullut, että joskus vaikutan koppavalta tilanteissa, jossa joudun suuren yleisön eteen, vaikkapa juontamaan jotain. Se on tullut minulle ihan yllätyksenä - ja ehkä nykyisin osaan tiedostamalla välttää sitä, etten antaisi itsestäni ylimielistä vaikutelmaa. Samalla olen alkanut ymmärtää, ettei kannata tuomita ketään ensivaikutelman perusteella. Näennäinen ylimielisyys saattaa olla epävarmuutta tai jotain ihan muuta.

Ensivaikutelma jos mikä voi valehdella.

Joskus epävarmuus on ilmennyt siinä, että pitäisiköhän laihduttaa kilo tai pari ennen sitä ja sitä tilaisuutta. Onnistuisikohan vielä? Jossain vaiheessa huomasin myös, että aina kun oli tulossa joku julkinen tilanne, ostin uusia vaatteita. Ikään kuin kukaan tietäisi sitä, että vaaka näyttää nyt kilon vähemmän kuin viime viikolla tai paitani on uusi.

Muistan yhden tarinan, jossa nainen oli oivaltanut, että aina kun oli ajelemassa juhliin tai muuhun julkiseen tilanteeseen, alkoi huulipunan lisäily. Koko ajomatkan hän uudestaan ja uudestaan lisäsi huulipunaa - ja sitten havahtui sen järjettömyyteen. Kyse ei ollutkaan siitä, etteikö huulipunaa olisi jo ihan tarpeeksi - vaan jostain ihan muusta.
Päänsisäisistä jutuista.

Olen ihan tyytyväinen, että olen alkanut tiedostaa näitä omia ei-kovin-järkeviä selviytymismetodeja, koska eihän niistä ole mitään hyötyä. Jos hyväksyn itseni sellaisena kuin olen, niin varmasti muutkin tekevät niin. Kriittisin itseni tutkija olen kuitenkin ihan itse.
Ja vaikka tässä ilmastonalassa (ja tällä lainsäädännöllä) ilman vaatteita kuljeskeleminen ei kovin järkevää olekaan, niin henkisesti ei haittaisi välillä vähän nakuilla - vaikka se tarkoittaisikin sitä, että tekee itsestään haavoittuvaisen.

Paita Soulmate Neule Kaffe Huivi Mulberry Housut Mamalicious
Kengät Tango Bleiseri InWear

Oletteko te oivaltaneet itsestänne vastaavanlaista kerroksellisuutta? Miten se on ilmennyt käytöksessänne?

Laapa

Ensinnäkin muistuttelen teitä vielä osallistumaan DANDESIGN-arvontaan TÄÄLLÄ(KLIK!) Huominen on vielä aikaa suunnitella julisteita ja naputella suosikkianne kommenttiboksiin!

Sitten päivän aiheeseen.

Olen äärimmäisen huono pitämään minkäänlaista järjestystä yhtään missään. Vaatekaapit, kenkäkaapit, hyllyt, laatikot - kaikki ovat yleensä totaalisessa epäjärjestyksessä.
Sama pätee laukkuihin ja niiden sisältöön.

Olen jo pitkään hajoillut siihen, etten löydä valtavahkosta hoitolaukusta yhtään mitään - saan kaivella sieltä milloin puhelinta, milloin avaimia, huulirasvaa tai jopa vesipulloa. (Miten niinkin iso asia kuin vesipullo voi hukkua niin täydellisesti laukun syövereihin?!)
Lisäksi koin jonkinlaisen epätoivon hetken nyt, kun aloittelimme rumbaa nimeltä kiinteät - siis nytkö laukkuun pitäisi vielä sovittaa jonnekin myös sosepurkki, lusikka kotelossaan ja ruokalappu? Minun järjestelmällisyydelläni - tai sen puutteella - vauva saa varmaan hermoromahduksen ennen kuin saan kaiken valmiiksi ruokailuhetkeä varten.

Voin sanoa, että olin enemmän kuin onnellinen, kun ratkaisu ongelmaani tuli kuin tilauksesta. INSJÖ nimittäin otti minuun yhteyttä ja tarjosi mahdollisuutta kokeilla heidän BagInBag-tuotteitaan. Konseptin idea on siis se, että tavarat saa kätevästi järjestettyä näiden BagInBag-laukkujen sisään, jolloin saan vaikkapa sen hoitolaukkuni pysymään paremmin järjestyksessä. Laukut on toki helppo sitten nostaa veskaa vaihdettaessa toiseen, jolloin kaikki kulkee varmasti mukana.

Ensimmäinen valintani oli tämä Inari Tuuli.
Siihen sopii kätevästi omat tavarani, kuten lompakko, puhelin, avaimet, kosmetiikka ja nenäliinat.

Toiseksi laukukseni valitsin Saimaa Tuulin tyylikkäässä mustassa kuosissa. Saimaa Tuuli on Inari Tuulia isompi ja sisään mahtuu edellisten lisäksi varsin mukavasti myös vesipullo, hätävaravaippa ja ruokailutarvikkeet.

Hoi äidit! Jos ihmettelette tuota lusikkakoteloa, niin sitä myydään kaupassa kampakotelona. Maksoi vaivaisen pari euroa. Jos siis haluatte välttää maksamasta siitä koska-tämä-on-tehty-lapselle-siitä-voi-pyytää-nelinkertaista-hintaa-lusikkakotelosta mansikoita, niin ihan vaan vinkkinä.

Tähän Saimaa Tuulin ulkonäköön muuten olen aika ihastunut .

Näiden laukkujen avulla olen nyt saanut apua tuohon kaaottiseen hoitolaukkuuni. Ihmeellistä, kun löydän kaiken suunnilleen olennaisen ilman usean minuutin kaivamisoperaatiota tyylillä äh, missä välissä/taskussa se nyt olikaan…

Sittenpä vielä se kiva juttu.
Jos teissä lukijoissani on samojen järjestysongelmien kanssa painivia, niinINSJÖ tarjoaa lokakuun loppuun mennessä tilauksen tehneille postikulut ilmaiseksi. Alekoodilla Lala saatte siis omat laukunjärjestäjänne ilman postikuluja perille.

Kertokaapa sitten epäjärjestelmälliselle bloggaajalle, että onko teillä kellään samoja ongelmia hoito- tai muiden laukkujen ja sukkalaatikoiden kanssa vai sujuuko viikkaus ja tavaroiden järjestely automaattisesti?

Laapa
*Postaus toteutettu yhteistyössä INSJÖn kanssa.

Rätei ja lumpui.

Lately.

Vannomatta paras - ja vielä vaipoista.

Tabula rasa.

Huh hellettä!

Jossittelua.

Vuosi sitten.

Naps.

Negatiivisuudesta

Ravintolapäivä.

'Ootko ihan varma, että se olit sinä?'

Tampere.

Syysuutta.

Tuutulauluja.

Meidän päivä.

Minimimmi.

Niisk ja poks.

Dandesign arvonta ja kuulumiset!

Kerroksista.

(Hoito-)laukku järjestykseen!