Saako avautua?
Avaudun kuitenkin. Sitä varten kai tämä piskuinen blogini täällä vielä on. :) Meillä oli tuossa pari päivää sitten seurustelun aloituksen kahdeksas vuosipäivä ja siitä heräsi monenlaista muistoa ja ajatusta.
Minua nimittäin hämmästyttää yksi asia.
Se päivittelyn määrä, mikä liittyy nuorena avioitumiseen, niin kuin olen itsekin tehnyt. Okei, nyt kun olen lähempänä kolmeakymmentä, se ei enää ole niin 'kummallista', että olen naimisissa. Se kyllä on, että viimeisin hääpäivä oli meillä jo kuudes.
Mutta voi sitä kummastelua, jonka silloin aikanaan sain. Jota joskus vieläkin saan, kun kerron meidän yhdessäoloa 'lukuina'.
No onhan se toki järkyttävää, että voi vaan
tietää jo seurustelun alkumetreiltä kypsässä 19 vuoden iässä, että tässä se on. Ja mennä siitä parin vuoden päästä naimisiin skipattuaan sen nykyisin voimassaolevan käytännön, että kymmenkunta vuotta pitää ensin asua yhdessä ja tehdä pari lasta ennen kuin voi olla riittävän varma toisesta. Sehän oli suorastaan holtitonta käyttäytymistä, että parikymppisenä mentiin naimisiin ilman mitään yhdessäasumisjaksoja.
Anteeksi nyt vaan, kun menen tässä(kin) asiassa vastavirtaan ja totean, että minusta on tosi typerää se, ettei voida sitoutua ja mennä naimisiin. Ja mikäs siinä, jos ei niin ei, jokainen tehköön valintansa, mutta pitääkö sitten kummastella niitä, jotka siihen kykenee ja niin
päättää tehdä?
Onhan se ennen kaikkea valinta.
Sitä paitsi, tilastot ovat meikäläisten puolella.
Avosuhteista kun päättyy eroon huimat 80 prosenttia. Enkä ihmettele, näihin meidänkin kahdeksaan vuoteen kun on monenlaista mahtunut. Yhteinen vuokrasopimus tai asuntolainakaan ei välttämättä saa pidettyä yhdessä silloin, kun osuu kunnon aallonpohja kohdalle. Kokemus toki opettaa, että monenlaisesta voi vielä nousta, mutta sitä varten tarvitsisi olla vielä yhdessä.
Toki avioliitoistakin eroon päättyy melkein puolet, mutta sitäkin todennäköisyyttä vähentää (meidän kohdalla) korkea koulutus, yhteinen vakaumus ja moni muu asia.
Ja kaiva mikä tahansa kunnolla tehty avo vs avio -tutkimus, niin kaikki kertoo samaa: avioliitto on vaan tosi paljon parempi. Lapsille, aikuisille, yhteiskunnalle, kaikille.
Niin se sitoutuminen…
Totta kai se oli silloin hiton pelottavaa. Siis mennä naimisiin 21-vuotiaana, vielä itsekin vähän aikuistumisen suhteen keskeneräisenä. Ottaa hyppäys tuntemattomaan ja toivoa parasta. Toisaalta, itse kaipasin sitä avioliiton tuomaa turvaa, kun olen monenlaista vastoinkäymistä tähän mennessä elämää kokenut. Lain edessä tehty liitto tuo taloudellisen turvan, jos puoliso päättäisi lähteä tai menehtyisi äkillisesti. Oma ammatti nyt viimeistään herättää siihen todellisuuteen, että
shit happens ja mikään ei ole niin varmaa kuin epävarma.
Ihan viimeistään tässä vaiheessa en jaksa ymmärtää, miksi avioliittoa niin kovasti karsastetaan.
Ainakin itseäni lohdutti se ajatus, että jos minulle synnytyksessä jotain tapahtuisi, niin olisi varsin selkeää kuka lapseni isä on ja kuka hänestä huolehtii. Tuokin taitaa olla jokseenkin monimutkaista avosuhteessa, kun pitää tunnustaa isyydet ym. Tai sitten ei, mistäs minä sen tietäisin, sellainen kuva vain on jäänyt. :)
Ja nyt, kun olet tänne saakka lukenut ja puhiset kiukkua, että mitähän tuokin mistään mitään tietää, niin ymmärrä yksi asia. Minä olen sitä mieltä, että jokainen tekee itse valintansa, kun niiden kanssa kerran myös elää.
Nämä on toki aina kahden kauppoja ja yhdessä tehtäviä päätöksiä, eikä aina asiat mene niin kuin itse tahtoisi. Senkin tiedostan.
Ilmaisen vain valtavirrasta eriävän mielipiteeni siitä, mikä minun mielestäni on kummallista ja mikä puolestaan järkevää ja otanpa vielä tuekseni jokusen tilaston.
Niin että menkää naimisiin siitä - eihän tätä voi kuin suositella. :) Ei niiden häidenkään suhteen tarvitse olla suuruudenhullu, meillä suunnitteluun riitti nelisen kuukautta oikein hyvin.
Sitten näihin arkipäiväisyyksiin.
Minun päällä on tänään ollut anopilta saatu
CalvinKlein neuletakki! Oli ostanut tämän ja todennut, että pienihän tuo on. Mikäs siinä, kyllä miniälle kelpasi. :) Typykällä ihanaiset Lindexin röyhelöpöksyt. Ihan parhaat. Niin kuin koko tyttö muutenkin!
Josta on muuten hyvää vauhtia tulossa blondi. Joku vielä luulee, että me tämän tukkaa värjätään kun alun tummanruskeasta punaisen kautta ollaan nyt menossa kohti platinaa.
Että näin meillä.
Herättikö teksti ajatuksia? Muita avioliiton puolesta puhujia?
Laapa