Meillä oli tuossa yksi päivä tilanne, joka toimi itselle sellaisena pienenä herätyksenä. Ensimmäiset merkit vauvaan kohdistuvasta mustasukkaisuudesta ja turhautumisesta pienen, ison siskon osalta. Tavallaan vähän ristiriitaistakin, kun vauva on hänen puheissaan koko ajan rakas ja ihana, mutta silti hän saattaa yrittää 'heittää vauvaa' tavaroilla. Onneksi sihti on vielä huono ja tilanteet olleet ihan yksittäisiä.
Totesinkin, että olen liikaa antanut meillä pyöriä muita neitiä hoitamassa samalla, kun olen itse keskittynyt liiaksi vauvaan. Ja mikä osuus sitten mahtoi olla tuolla minun ja vauvan sairaalareissulla ynnämuulla, kukapa sen tietää...
Vaikka elämä on huomattavasti kaaottisempaa nyt, kun olen ollut enemmän yksin lasten kanssa, niin isosiskolle se on tehnyt selvästi hyvää.
Ja varmaan sopeutumistakin alkaa jo tapahtua. Pahimmat kiukut ovat nimittäin laantuneet ja elämä tuntuu olevan mallillaan. Pikkuveljeäkään ei ole nyt yrittänyt heittää tai kumauttaa millään esineellä, mikä on varmasti osittain siitä, kun on nyt saanut paremmin myös äidin huomiota ja aikaa.
Vaikka sanotaanpa, että edelleen pidän veikan kyllä tiukasti oman silmän alla, kun olemme kolmistaan kotona. Näin pienellä kun ei tosiaan ole vielä tolkkua noista syy-seuraus-suhteista - ei tajua, että vauvaa voi oikeasti sattua.
![]()
Olen minä kyllä niin rakastunut tähänkin lapseeni. Halusin kuvailla häntä Pompin aleista ostamissani uusissa vaatteissa.
Mini on pian 1v 10kk, aika menee tosiaankin vauhdilla. Tuntuu, että vauvaiässä kehitys keskittyi enemmän siihen motoriseen puoleen ja mietinkin, että näinköhän se puhuminen viivästyy tällä neidillä. (Esimerkiksi nousi pystyyn 8,5 kk iässä ja varsinkin kiipeily on kiinnostanut siitä lähtien kovasti... Argh! Ja sitten toisaalta, ketteryys on siinä kehittynyt kyllä hyvin ja siitä sai paljon kehuja päivähoidossakin.)
Ilmeisesti nyt on sitten jo sen verran treenattu motoriikkaa, että kommunikointi on alkanut kiinnostaa.. Tällä hetkellä hauskinta onkin seurata hänen puheensa kehittymistä.
Pitkiä lauseita tulee jo, joskin sanojen taivutus ja paikat ovat vielä osittain hauskasti hakusessa. Monesti verbi tulee lauseen loppuun, kuulemma aika tavallista suomen kieltä opetellessa. Esimerkiksi 'Vauva äitin tissimaitoo syö!'Tutummissa lauserakenteissa verbikin saattaa mennä ihan järkevän kuuloiselle paikalle, kuten potalla istuessaan yksi päivä muisteli, että 'Sonni (ystäväni Sonja taipuu Minin suussa Sonniksi :D) toi tyttöankan "Mini"lle.'
Tietyt sijamuodot tosiaan luonnistuu jo aika kivasti, helpoin ehkä partitiivi ja myös hahmottaa esim. että mekko laitetaan päälle ja sen jälkeen se on päällä.
![]()
Tällä hetkellä Minille hauskinta maailmassa on mennä isin kanssa uimaan... tai vaihtoehtoisesti serkkupojille kylään. Ihana, kun asumme nyt samassa kaupungissa Minin isän puolen serkkujen kanssa, niin lapsille on päässyt kehittymään lämmin serkussuhde. Myös isovanhemmat eli mummu ja hassu-pappa sekä mummi ja humpu-pappa ovat todella kovassa huudossa - heitä kyllä nähdäänkin usein vaikkei samoilla huudeilla asutakaan.
Pappojen lisänimet ovat aika pitkä juttu, mutta pitäähän heillä sellaiset olla, ettei mene sekaisin... ;)
Sellainen ihana taapero, pieni isosisko meillä.
Mitäs teidän taaperoille kuuluu?
Laura
 |
| Mekko ja neuletakki Pomp de Lux |
Totesinkin, että olen liikaa antanut meillä pyöriä muita neitiä hoitamassa samalla, kun olen itse keskittynyt liiaksi vauvaan. Ja mikä osuus sitten mahtoi olla tuolla minun ja vauvan sairaalareissulla ynnämuulla, kukapa sen tietää...
Vaikka elämä on huomattavasti kaaottisempaa nyt, kun olen ollut enemmän yksin lasten kanssa, niin isosiskolle se on tehnyt selvästi hyvää.
Ja varmaan sopeutumistakin alkaa jo tapahtua. Pahimmat kiukut ovat nimittäin laantuneet ja elämä tuntuu olevan mallillaan. Pikkuveljeäkään ei ole nyt yrittänyt heittää tai kumauttaa millään esineellä, mikä on varmasti osittain siitä, kun on nyt saanut paremmin myös äidin huomiota ja aikaa.
Vaikka sanotaanpa, että edelleen pidän veikan kyllä tiukasti oman silmän alla, kun olemme kolmistaan kotona. Näin pienellä kun ei tosiaan ole vielä tolkkua noista syy-seuraus-suhteista - ei tajua, että vauvaa voi oikeasti sattua.
Olen minä kyllä niin rakastunut tähänkin lapseeni. Halusin kuvailla häntä Pompin aleista ostamissani uusissa vaatteissa.
Mini on pian 1v 10kk, aika menee tosiaankin vauhdilla. Tuntuu, että vauvaiässä kehitys keskittyi enemmän siihen motoriseen puoleen ja mietinkin, että näinköhän se puhuminen viivästyy tällä neidillä. (Esimerkiksi nousi pystyyn 8,5 kk iässä ja varsinkin kiipeily on kiinnostanut siitä lähtien kovasti... Argh! Ja sitten toisaalta, ketteryys on siinä kehittynyt kyllä hyvin ja siitä sai paljon kehuja päivähoidossakin.)
Ilmeisesti nyt on sitten jo sen verran treenattu motoriikkaa, että kommunikointi on alkanut kiinnostaa.. Tällä hetkellä hauskinta onkin seurata hänen puheensa kehittymistä.
Pitkiä lauseita tulee jo, joskin sanojen taivutus ja paikat ovat vielä osittain hauskasti hakusessa. Monesti verbi tulee lauseen loppuun, kuulemma aika tavallista suomen kieltä opetellessa. Esimerkiksi 'Vauva äitin tissimaitoo syö!'Tutummissa lauserakenteissa verbikin saattaa mennä ihan järkevän kuuloiselle paikalle, kuten potalla istuessaan yksi päivä muisteli, että 'Sonni (ystäväni Sonja taipuu Minin suussa Sonniksi :D) toi tyttöankan "Mini"lle.'
Tietyt sijamuodot tosiaan luonnistuu jo aika kivasti, helpoin ehkä partitiivi ja myös hahmottaa esim. että mekko laitetaan päälle ja sen jälkeen se on päällä.
Tällä hetkellä Minille hauskinta maailmassa on mennä isin kanssa uimaan... tai vaihtoehtoisesti serkkupojille kylään. Ihana, kun asumme nyt samassa kaupungissa Minin isän puolen serkkujen kanssa, niin lapsille on päässyt kehittymään lämmin serkussuhde. Myös isovanhemmat eli mummu ja hassu-pappa sekä mummi ja humpu-pappa ovat todella kovassa huudossa - heitä kyllä nähdäänkin usein vaikkei samoilla huudeilla asutakaan.
Pappojen lisänimet ovat aika pitkä juttu, mutta pitäähän heillä sellaiset olla, ettei mene sekaisin... ;)
Sellainen ihana taapero, pieni isosisko meillä.
Mitäs teidän taaperoille kuuluu?
Laura