Hups vaan ja reilusti yli puolivälin ollaan jo.
Näillä viikoilla syntyvä vauva saattaisi jopa jäädä henkiin, joskin pysyviltä vammoilta säästyminen on sitten ihan toinen juttu… Että jospa vielä pysyisi siellä loppuun saakka. :)
Eipä sillä, supistelut rauhoittuivat tuon yhden elokuisen episodin jälkeen, jolloin muutaman päivän jouduin huilimaan. Tahtia en sittemmin suinkaan ole keventänyt - päinvastoin! :D No joo, olen toki vähän yrittänyt karsia kaikkea arjen pyörityksen lisäksi tulevaa ylimääräistä, aika hyvin siinä onnistuenkin.
Hullummaksi tämä muuten vaan menee, kun mies viettää pitkiä päiviä tontilla. Yritetään tämän vuoden puolella huhkia mahdollisimman paljon valmista, että Junnun syntyessä olisi sitten varaa vaikka hetkeksi keventää, ainakin siihen imetysmaratonin alkuun.
Mamman kuulumisia sitten… Joista isoimpana se, että unet ovat jo alkaneet mennä.
Sama ilmiö oli viimeksi. Valvon helposti yöllä, kun herään Minin touhuiluihin tai omaan vessahätään. Ja vaikka iltaisin olenkin järjettömän väsynyt ja ajattelen, että voisin nukkua vaikka vuorokauden, niin pääsääntöisesti heräilen viimeistään kuuden maissa. Fyysisesti raskaasta työstä väsynyt mieheni kömpii välillä jo yhdeksän aikaan nukkumaan, kun minä vielä täällä viikkailen pyykkiä lähempänä yhtätoista. Näin meillä!
Loppuraskautta kohden toivoisin, että saisin vielä sen aamuyön nukkua, viime kierroksella aika lailla valvoskelin loppuyöstä, kun ison mahan kanssa oli tukalaa ja sitten vielä ne hormonit… Kohtahan se viimeinen ja tukalin kolmannes jo alkaakin, täytyy toivoa parasta. Etenkin siksi, koska hain äitiyslomani alkavaksi vasta marraskuun loppupuolella, pari kuukautta täytyisi siis vielä töissä jaksaa.
Rinnoissa tapahtuu jotain, koska haisen välillä ihan maidolta. Ihan lupaavaa, vaikken sinänsä olekaan epäillyt etteikö imetys myös tällä toisella kierroksella onnistuisi. Nyt sitä varmuutta ja kokemustakin on, ettei tarvitse ylimääräistä jännitellä. Sitten vaan toivotaan, että Junnu oivaltaa homman yhtä hienosti kuin siskonsa, joka nappasi erinomaisen otteen heti synnytyssalissa.
Synnytystäkin olen alkanut miettiä ehkä ensimmäistä kertaa ihan tosissani.
Odotukseni sitä kohtaan ovat aika korkealla. Tietenkin pääasia on, että lapsi saadaan ehjänä ulos, mutta toki toivon, että saan taas synnyttää normaalisti alakautta. Suurimpana toiveena varmasti se, että tällä kertaa jäisi väliin se reilun kolmen vuorokauden on/off-synnyttely, että pääsisimme suoraan asiaan. Hah, sitä kertomusta en muuten olekaan koskaan täällä jakanut. Ei varmaan kovin moni ole enää synnytyssalista lähtenyt aamulla kotiin, kun 3-5 min välein säännöllisesti tulevat supistukset loppuivat. Jälleen kerran!
Varsinainen synnytys ei viimeksikään kovin kauan kestänyt, kunhan vaan kohtu vihdoin ja viimein oivalsi mitä kuuluu tehdä. Jos nyt pääsen vielä nopeammin, niin eipä meidän montaa tuntia tarvinne salissa viihtyä.
Tai sitten tämä toinen kerta menee aivan eri kaavalla kuin olen arvellut, mutta onneksi lopputulos palkitsee joka tapauksessa! Pääasia aina, että vauvalla on kaikki hyvin. Käsiä ristiin ja eiköhän kaikki mene niinkuin pitääkin. :)
![]()
Junnusta on paljon kyselty. Että onko hän rauhallisempi vai vilkkaampi kuin siskonsa. En oikein osaa vastata. En osaa verrata, koska en muista millaista se viimeksi oli ja nyt päivät ovat niin täynnä touhua, etten ehdi Junnua niin tarkkaillakaan.
Olen kyllä aika vakuuttunut, että tämä heitteli kuperkeikkaa yhtenään silloin puolivälin tietämissä ja niskoillaanhan tuo pötkötteli rakenneultrassakin, että saatan olla oikeassa. Liekö osasyy taannoisiin supisteluihin siinä? Ja onhan tätä monoa tarjoiltu niin, että maha vaan heiluu. Ei ole ainakaan vielä tullut tarvetta alkaa laskeskella liikkeitä. Sen verran muistan, että siskollansa oli niitä aktiivisia aikoja päivässä, jolloin kävi armoton rummutus. Usein niistä yksi sattui oman nukkumaanmenoni aikoihin… ;) Vaikka niinpä se kai menee, että kun maman vauhti vihdoin pysähtyy ja keinutus loppuu, niin vauva herää heilumaan.
Instagrammissa jaoinkin jo ahdistukseni tästä mahan koosta. Katselin viime kierroksen kuvia ja ihmettelin, miten pieni se näillä viikoilla silloin oli verrattuna nykytilanteeseen. Alkaa olla inhottavaa kertoa omia viikkoja, kun kuulen aina sen saman kommentin, että onpa se iso. Se maha. Minun maha. Ja jos joku vielä kysyy, että olenko varma, ettei siellä ole kahta, niin alan varmaan itkeä. Alan olla vaan tosi kyllästynyt noihin kommentteihin, vaikkei niitä kukaan loukkaukseksi tarkoitakaan. Minkäs minä sille mahdan, että näytän raskaana ollessani sotanorsulta. Onneksi en sentään muuten…
![]()
Kuvista sen verran, että alan taas fiilistellä tuota, kun voidaan tuoda ihana kehto uudestaan käyttöön. Tässä olen itse vauvana nukkunut samoin kuin puoli sukua, ja nyt sitten Minin jälkeen Junnu jatkaa perinnettä. Edesmennyt isäni on tämän omin käsin veistellyt ja äiti kertoi, että jos minä en olisi syntynyt kaksi viikkoa lasketun ajan jälkeen, niin kehto ei olisi ehtinyt valmiiksi. Onneksi olin tyylikkäästi myöhässä… ;)
Mitäs teille muille odottajille kuuluu? Joko siellä on rakenneultrat tehty ja arvaukset sukupuolesta heitelty ilmoille?
Laura
Näillä viikoilla syntyvä vauva saattaisi jopa jäädä henkiin, joskin pysyviltä vammoilta säästyminen on sitten ihan toinen juttu… Että jospa vielä pysyisi siellä loppuun saakka. :)
Eipä sillä, supistelut rauhoittuivat tuon yhden elokuisen episodin jälkeen, jolloin muutaman päivän jouduin huilimaan. Tahtia en sittemmin suinkaan ole keventänyt - päinvastoin! :D No joo, olen toki vähän yrittänyt karsia kaikkea arjen pyörityksen lisäksi tulevaa ylimääräistä, aika hyvin siinä onnistuenkin.
Hullummaksi tämä muuten vaan menee, kun mies viettää pitkiä päiviä tontilla. Yritetään tämän vuoden puolella huhkia mahdollisimman paljon valmista, että Junnun syntyessä olisi sitten varaa vaikka hetkeksi keventää, ainakin siihen imetysmaratonin alkuun.
Mamman kuulumisia sitten… Joista isoimpana se, että unet ovat jo alkaneet mennä.
Sama ilmiö oli viimeksi. Valvon helposti yöllä, kun herään Minin touhuiluihin tai omaan vessahätään. Ja vaikka iltaisin olenkin järjettömän väsynyt ja ajattelen, että voisin nukkua vaikka vuorokauden, niin pääsääntöisesti heräilen viimeistään kuuden maissa. Fyysisesti raskaasta työstä väsynyt mieheni kömpii välillä jo yhdeksän aikaan nukkumaan, kun minä vielä täällä viikkailen pyykkiä lähempänä yhtätoista. Näin meillä!
Loppuraskautta kohden toivoisin, että saisin vielä sen aamuyön nukkua, viime kierroksella aika lailla valvoskelin loppuyöstä, kun ison mahan kanssa oli tukalaa ja sitten vielä ne hormonit… Kohtahan se viimeinen ja tukalin kolmannes jo alkaakin, täytyy toivoa parasta. Etenkin siksi, koska hain äitiyslomani alkavaksi vasta marraskuun loppupuolella, pari kuukautta täytyisi siis vielä töissä jaksaa.
 |
| Kuva: Minttu Saarni |
Rinnoissa tapahtuu jotain, koska haisen välillä ihan maidolta. Ihan lupaavaa, vaikken sinänsä olekaan epäillyt etteikö imetys myös tällä toisella kierroksella onnistuisi. Nyt sitä varmuutta ja kokemustakin on, ettei tarvitse ylimääräistä jännitellä. Sitten vaan toivotaan, että Junnu oivaltaa homman yhtä hienosti kuin siskonsa, joka nappasi erinomaisen otteen heti synnytyssalissa.
Synnytystäkin olen alkanut miettiä ehkä ensimmäistä kertaa ihan tosissani.
Odotukseni sitä kohtaan ovat aika korkealla. Tietenkin pääasia on, että lapsi saadaan ehjänä ulos, mutta toki toivon, että saan taas synnyttää normaalisti alakautta. Suurimpana toiveena varmasti se, että tällä kertaa jäisi väliin se reilun kolmen vuorokauden on/off-synnyttely, että pääsisimme suoraan asiaan. Hah, sitä kertomusta en muuten olekaan koskaan täällä jakanut. Ei varmaan kovin moni ole enää synnytyssalista lähtenyt aamulla kotiin, kun 3-5 min välein säännöllisesti tulevat supistukset loppuivat. Jälleen kerran!
Varsinainen synnytys ei viimeksikään kovin kauan kestänyt, kunhan vaan kohtu vihdoin ja viimein oivalsi mitä kuuluu tehdä. Jos nyt pääsen vielä nopeammin, niin eipä meidän montaa tuntia tarvinne salissa viihtyä.
Tai sitten tämä toinen kerta menee aivan eri kaavalla kuin olen arvellut, mutta onneksi lopputulos palkitsee joka tapauksessa! Pääasia aina, että vauvalla on kaikki hyvin. Käsiä ristiin ja eiköhän kaikki mene niinkuin pitääkin. :)
Junnusta on paljon kyselty. Että onko hän rauhallisempi vai vilkkaampi kuin siskonsa. En oikein osaa vastata. En osaa verrata, koska en muista millaista se viimeksi oli ja nyt päivät ovat niin täynnä touhua, etten ehdi Junnua niin tarkkaillakaan.
Olen kyllä aika vakuuttunut, että tämä heitteli kuperkeikkaa yhtenään silloin puolivälin tietämissä ja niskoillaanhan tuo pötkötteli rakenneultrassakin, että saatan olla oikeassa. Liekö osasyy taannoisiin supisteluihin siinä? Ja onhan tätä monoa tarjoiltu niin, että maha vaan heiluu. Ei ole ainakaan vielä tullut tarvetta alkaa laskeskella liikkeitä. Sen verran muistan, että siskollansa oli niitä aktiivisia aikoja päivässä, jolloin kävi armoton rummutus. Usein niistä yksi sattui oman nukkumaanmenoni aikoihin… ;) Vaikka niinpä se kai menee, että kun maman vauhti vihdoin pysähtyy ja keinutus loppuu, niin vauva herää heilumaan.
Instagrammissa jaoinkin jo ahdistukseni tästä mahan koosta. Katselin viime kierroksen kuvia ja ihmettelin, miten pieni se näillä viikoilla silloin oli verrattuna nykytilanteeseen. Alkaa olla inhottavaa kertoa omia viikkoja, kun kuulen aina sen saman kommentin, että onpa se iso. Se maha. Minun maha. Ja jos joku vielä kysyy, että olenko varma, ettei siellä ole kahta, niin alan varmaan itkeä. Alan olla vaan tosi kyllästynyt noihin kommentteihin, vaikkei niitä kukaan loukkaukseksi tarkoitakaan. Minkäs minä sille mahdan, että näytän raskaana ollessani sotanorsulta. Onneksi en sentään muuten…
Kuvista sen verran, että alan taas fiilistellä tuota, kun voidaan tuoda ihana kehto uudestaan käyttöön. Tässä olen itse vauvana nukkunut samoin kuin puoli sukua, ja nyt sitten Minin jälkeen Junnu jatkaa perinnettä. Edesmennyt isäni on tämän omin käsin veistellyt ja äiti kertoi, että jos minä en olisi syntynyt kaksi viikkoa lasketun ajan jälkeen, niin kehto ei olisi ehtinyt valmiiksi. Onneksi olin tyylikkäästi myöhässä… ;)
Mitäs teille muille odottajille kuuluu? Joko siellä on rakenneultrat tehty ja arvaukset sukupuolesta heitelty ilmoille?
Laura