Ravintolapäivä.

Sunnuntai on lempipäiväni.
Pidän sen rauhallisesta rytmistä, tutuista rutiineista ja vapaasta ajasta yhdessä perheen kesken. Sunnuntai on paras päivä viikossa.
Aika hyvä päivä siis myös Ravintolapäivälle.

Mietimme miehen kanssa, että emmekö tosiaan ole aiemmin käyneet Ravintolapäivän kohteissa?
Miten se onkaan vaan jäänyt?
Koska kovin hauskaahan se oli, juurikin ihmisten vuoksi. Syömisen lomassa saattoi kuulla pätkän ravintoloitsijan tarinaa - sekös vasta mielenkiintoista.

Aloitimme Hannikaisenkadulta paellan ja varsin letkeän tunnelman merkeissä.
Tunnelmallisen puutalon pihaan oli pystytetty ulkoilmaravintola, väkeä riitti ja musiikki soi.
Pisteellä hääräsi hyvinkin espanjalainen pääkokki, ja täytyy sanoa, että täydestä meni - varsin hyvää paellaa ja mausteet olivat kohdallaan! Annos olisi voinut isompi olla, mutta jäipä tilaa jälkiruoalle.

Kun kerran liikkeelle oli lähdetty, niin päätimme kävellä siirtolapuutarha-alueelle jälkiruoalle. Omenapuun alle oli katettu pannukahvia, omenaisia herkkuja ja itsetehtyä omenamehua. Täällä kokki kolmonen oli entuudestaan tuttu - sen sijaan siirtolapuutarhan miljöö ei. Aivan suunnattoman kaunista! Tampereella muistan, että siirtolapuutarha oli paljon näkyvämmällä paikalla kuin täällä Jyväskylässä. Olipa onni, että lähdimme liikkeelle sinne saakka, eipä muuten olisi tullut tutuksi tuokaan paikka.


Tunnelmaa ei himmentänyt edes se, että Mini sai jostain syystä aivan tolkuttomat raivarit kun pääsimme tänne. Neiti on tosin muutenkin ollut viime päivinä ärtyisämpi, melkoinen sylikissa eikä viihdy matollakaan yksin oikein - liekö hampaita tulossa? Toivottavasti ei sentään vielä…

Kaupunkikierros jatkui maisemareittiä pitkin.
Kävimme samalla ihailemassa kaupungin kenties tehokkaimpia ruohonleikkureita - tai jos ei tehokkaimpia niin söpöimpiä ainakin!

Sellainen päivä se.
Aika ihana oikeastaan, kuten sunnuntain kuuluukin olla.

Kävittekö te ravintolapäivässä?

Laapa