Isona minusta tulee...

Siellä loppupuolella oli aina se yksi kohta, johon piti kirjoittaa tulevaisuuden haaveita. Isona minusta tulee... 

Toisin kuin monet meikäläiset, en koskaan näihin kirjoihin kirjoittanut lääkäriä. Itse asiassa olen jopa teini-ikäisenä vannonut, ettei minusta varmasti ikinä tule lääkäriä, kun joku niin oli arvellut koulumenestykseni perusteella.

Lapsena kirjoittelin tuohon ystäväkirjan riville koska mitäkin, mutta yleisin taisi olla viulunsoitonopettaja, olinhan juuri aloittanut soittamisen harrastamisen.

Little did she know, vai miten se engelsmanni sanoo.

En mene sen tarkemmin tässä kohtaa siihen, miten alunperin päädyin tälle alalle. Voitte lukea tahtoessanne siitä lisää tästä.

Tulevaisuuden pohtiminen kuitenkin alkoi lääkärikoulun viimeisinä vuosina - etenkin välivuoteni aikana - käydä kuumana.

Lääkärin uralla 'kaikki' ei suinkaan lopu valmistumiseen - kaikki taitaa vasta kunnolla alkaa siinä kohtaa, kun peruskoulutus on saatu purkkiin.

Selvennökseksi siis 'maallikoille', meistä ei suinkaan kuudessa vuodessa valmistu erikoislääkäreitä - vaan yleislääkäreitä. Koulutus jatkuu työn muodossa, mikäli niin tahtoo, sairaalan erikoistuvan lääkärin viroissa vielä 5-6 vuoden ajan, alasta riippuen. Erikoislääkärikoulutus on hyvinkin vahvasti ajatuksella learning by doing, joskin toki teoriakoulutusta siihen kuuluu myös, tietenkin. Olen kirjoitellut lääkärin urapolusta enemmän täällä, mikäli aihe enemmän kiinnostaa.

Opiskeluaikana alkoi jo hahmottua jonkin verran se, mitä ehkäpä en haluaisi tehdä. Välillä tuntui siltä, että sellaista oli aika paljon ja joskus epäilinkin ehkä olevani väärällä alalla.

Meidän koulutuksemme on mielestäni jonkin verran painottunut tietyille aloille, ymmärrettävästi,  Konservatiiviset alat ovat huomattavan vahvasti edustettuina, niillä tarkoitan mm. sisätauteja, keuhkosairauksia, syöpätauteja, neurologiaa... Pitkiä osastokiertoja, poliklinikkatapaamisia joiden aikana tutkitaan viimeisen päälle, joka kantilta, päästä varpaisiin.

Samoin välivuonna työskentelin perusterveydenhuollossa, jossa tein paljon osastotyötä ja polia. Pitkän pitkiä kiertoja, monisairaita potilaita runsaalla lääkityksellä varustettuna, tai sitten pitkäaikaisia ongelmia ja todistusrumban pyörittämistä. Mikään ei niin kovin paljon motivoinut. Joskus tuli sellainenkin ajatus, että mitä ihmettä voin alkaa tehdä, jos en kerran pidä osastokierrosta ja poliklinikkatyökin alkaa pidemmän päälle puuduttaa?

Vasta työelämään siirryttyäni, olen alkanut havaita, että vaihtoehtoja on olemassa, vielä aika paljon enemmän kuin olen edes ymmärtänyt.

Tärkeintä näin nuorena lääkärinplanttuna onkin ollut selvittää tarkemmin, millainen oikeastaan olen. Mikä on minulle luontevaa, missä olen hyvä, mikä minua motivoi.

En ole kovin lahjakas kommunikoimaan, töksäytän helposti asioita ja olenpa saanut joskus tahattomasti jokusen potilaan itkemäänkin. Taidan olla vahvempi kirjallisessa kuin sanallisessa ilmaisussa, heheh. ;) Ihmiset ovat joskus todella herkässä tilassa tullessaan lääkärin vastaanotolle ja koen sen kuormittavana, että täytyisi olla todella varovainen jopa sanamuodoissa ja käänteissä jne. Se ei ole minun vahvuuksiani tai sellaista, johon jaksaisin keskittyä - puhun ensin ja ajattelen vasta sitten, savolainen kun olen ja haluaisin mielummin fokusoida hoidollisiin asioihin. Toki olen ehkä vuosien varrella (olen tehnyt näitä töitä myös opiskeluaikana, vuodesta 2010) kehittynyt, mutta en vieläkään koe olevani mikään mestari tässä.

En myöskään ole kovin pikkutarkka, pidän suurpiirteisyydestä. Enkä varsinkaan jaksa jäädä märehtimään pitkäksi aikaa jotakin ongelmaa, tutkia sitä joka kantilta, vaan pidän siitä että asiat etenee, päätöksiä tulee ja asioita tapahtuu. Tykkään lähestyä asioita käytännöllisestä näkökulmasta, teorioiden pyörittelyn ja isomman pohdiskelun jätän mielelläni muille.

Mistä sitten pidän? Kas siinä pulma...

Pidän siitä, että asiat etenee, ja taidan pitää myös vähän toiminnasta. Siitä, että asioita tapahtuu, ja uusia haasteita on tarjolla. Pidän jopa päivystämisestä, koska siinä oppii eniten, eikä koskaan tiedä mitä tulee vastaan. Nopeaa ongelmanratkaisua, nopeita päätöksiä ja käytännöllisiä ratkaisuja. Myös toimenpiteistä olen aina pitänyt ja olen ollut rohkea niitä tekemään ja opettelemaan, mielestäni olen niissä myös siroine viulistin sormineni pääsääntöisesti aika näppärä.

Toisaalta pidän myös siitä, kun tulee omia potilaita, tuttuja. Se on ehdottomasti perusterveydenhuollon valttikortti, joskin erikoislääkärinä polilla on myös mahdollista hoitaa pitkään samoja potilaita.

Paljastettakoon siis tämän verran minusta.

Tarkempia erikoisalapohdintojani en ehkä ole vielä valmis esittämään täällä, mutta ehkä jotakin arvauksia vaihtoehdoista saatatte saada tämän perusteella. Vielä en ole mitään päätöksiä tehnyt, vaan haluan tutustua kaikessa rauhassa vaihtoehtoihini.
On myös jännittävää nähdä, kuinka paljon tuleva perheenlisäyksemme vaikuttaa ajatuksiini, kun täytyy alkaa miettiä myös työn kuormittavuutta ja sen yhdistettävyyttä perhe-elämään.

No, kelpaako? ;)
Tiedän, ettei tämä varmasti tyydytä kaikkien uteliaisuutta, mutta itseäni suojellakseni jätän pohdinnat tällä kertaa tähän. Keskityttäköön tässä blogissa jatkossakin enemmän siihen työn ulkopuoliseen maailmaan.

Laapa
// Something about work and carreer as a doctor this time. I've got some sort of clue of what sort of person I am and what would suit me and even better clue about what I definitely would NOT want to do.. But I still haven't decided about the specific field of medicine that I'd like to concentrate on.