Laskettu aika oli tällä viikolla - ja meni.
Samana päivänä neuvolassa todettiin, että pää ei ole vielä kiinnittynyt. Niin olin arvellutkin, välillä tuntuu vauva olevan niin ylhäällä, etenkin aamupäivän puolella. Iltaa kohden se taas laskeutuu alas lantioon.
Ja ei, supistukset ovat edelleen yksittäisiä, ne mitä joskus iltaisin tulee. Hän ei siis mitä ilmeisemmin ihan vielä ole valmis luopumaan yksiöstään.
Olin aavistellut ja ajatellut, että vauva tulisi jo ennen laskettua aikaa kun siellä viikon 36 tuntumassa oltiin jo alhaalla ja jossain kohtaa myös supistuksia tuli, yksittäisiä toki mutta kuitenkin, luonteeltaan jo napakampia. Oletin, että vauva saapuu laskettuun päivään mennessä ja kun ei saapunutkaan, niin tulikin ihan hassu olo -
siis mitäs nyt?Vähän kuin kuvittelisit olevasi jo maratonin viimeisellä suoralla ja joku sanoisi, että maalia on siirretty kilometrilla eteenpäin.
Toki olen tiennyt, että täysiaikaisen raskauden määritelmä on varsin laaja: 37-42 viikkoa. Jotenkin siihen laskettuun aikaan (joka on muuten viikolla 40+0) silti vaan kiintyy ja kiinnittyy, noin niin kuin psyykkisesti. Sitten, kun siitä täytyy luopua onkin taas asennoiduttava ihan uudestaan. Tällä hetkellä olen sitten ottanut uudeksi maalikseni sen viimeisen mahdollisen raskauspäivän - täällä ensimmäinen yliaikaisuuskäynti on 41+5 ja synnytys käynnistetään viimeistään 42+1. Viimeistään silloin minusta tulee äiti.
Tavallaan tuntui ihan vapauttavaltakin luopua siitä
The Päivästä. Hassua, että siitä ylipäätään niin iso numero tehdään, kun vain n. 4-5% lapsista silloin syntyy.
Nyt vain päätin, että kun en kerran tiedä, en myöskään välitä. Yritän nauttia niin paljon kuin voin näistä viimeisistä päivistä, kun koko elämä ei pyöri vauvan ympärillä. Suunnitella kivoja asioita, jotain mitä odottaa, vaikka jokaiselle ylimenevälle päivälle, jos se on tarpeen. Loppusuora nyt joka tapauksessa on menossa, vaikka sen pituudesta en vielä tiedä.
Omasta olostani voisin kirjoittaa monenlaista. Vauvan liikkeet lantiossa tuntuvat joskus siltä, kun joku puukolla kiertäisi nivusessani - vesi valuu silmistä, on pakko pysähtyä ja purra hammasta ja odottaa, että vauva taas vaihtaa asentoa niin että kipu helpottaa. Jonkinlaista hermokipua se luultavasti on, kovaa jokatapauksessa ja ihan erilaista kuin supistuskipu.
Muuten kaikki on edelleen hyvin, pieniä vaivoja lukuunottamatta.
Kuten koko ajan on ollutkin.
![]() |
Kun takki ei mahdu kiinni, laita eteen iso huivi! ;)
Scarf Missoni for Lindex Coat Vila Bag MK Boots Jessigirl |
Viimeisin neuvolakäynti tuntui sellaiselta summaukselta raskaudesta.
Katselimme korttiani ja arvojani ja totesimme yhdessä terveydenhoitajan kanssa, että kaikki on koko ajan kyllä mennyt
todella hyvin. Raskaushäiriöiden merkkejä ei missään vaiheessa ole ollut, painoa on tullut tasaisesti ja riittävästi, kohtu on kasvanut keskikäyrillä, jopa kudokset ovat venyneet hyvin… Töissäkin olin sinne suunnilleen 34 viikolle saakka, jolloin lopulta jouduin jäämään pois liiallisen supistelun vuoksi. Siihen mennessä en kuitenkaan raskauden vuoksi ollut päivääkään sairaslomalla.
Siitäkin huolimatta, että kaikki on koko ajan niin erinomaisesti sujunut, en voi olla toteamatta että on tämä raskaus melkoinen prosessi ollut - fyysisesti ja psyykkisesti yhtä lailla. Monesta itselle tärkeästä asiasta on pitänyt luopua, pikkuhiljaa.
Pohdin miehen kanssa eilen, väsyitkujen kanssa, että varmaan minulle se psyykkisesti vaikein asia on luopua hallinnasta. Hyväksyä ja alistua siihen, etten voi vaikuttaa siihen tulenko raskaaksi, koska tulen, miten raskaus etenee ja koska synnytys käynnistyy. Ja muuten
ei, minä en usko niihin hehkutettuihin
ässiin synnytyksen käynnistäjinä - kaikkia on kokeiltu, välillä putkeen saman päivän aikana ilman mitään vaikutusta…
Raskaus on saanut minut myös kovin haavoittuvaiseksi ja herkäksi. Pelkään asioita. Huolehdin tulevasta - mitä jos miehelle tapahtuu jotain? Mitä jos hän menettää kiinnostuksen minuun? Entä jos hän on uskoton? Ja mites maailmantalous ja Krimin kriisi, miten ne vaikuttaa Suomeen ja meihin? En koe tällaisen olevan minulle missään määrin tyypillistä käytöstä. Kai tämän uuden, suojattoman ja viattoman elämän tuominen tähän maailmaan vaan saa minut huolehtimaan myös sellaisista asioista, mihin en voi millään tavalla vaikuttaa. On niin voimaton olo, kun tietää ettei voi toista tai meidän perhettä maailman pahuudelta suojella. Sitä ymmärtää ja kokee oman ihmisyytensä ja pienuutensa ihan uudella tavalla.
Onneksi on Jumala. Koenkin saavani nyt uskosta ihan uudella tavalla voimaa ja turvaa, kun omassa elämässä ja päässä tapahtuu kovin paljon.
![]() |
| Seuranani päivisin :) |
Tästä sitten jatketaan eteenpäin kuten tähänkin asti.
Yritän keksiä päiviin tekemistä niin, että saan ajan kulumaan. Tällä viikolla on muun muassa koiran turkkia hoidettu urakalla - pesty, leikelty ja selvitelty takkuja, pakattu jo liian pienet äitiysvaatteet pois, kaivettu kesäkenkiä, sekä etsitty varastosta vaatteita raskauden jälkeiselle ajalle ... Eilisen projektina taas oli toppavaatteiden pesu ja vieminen takaisin varastoon. Mitähän tänään keksisi? ;)
Mukavaa ja rentouttavaa viikonloppua!
Laapa// Pregnancy still continues, my due date was on this week and the baby still doesn't show very convincing signs that she would like to meet us just yet. It feels like somebody just moved the goal a bit further and I'm not sure how I'd supposed to feel about it. However, I decided that since I don't know - I don't care either! These things are just out of my hands and now I need to relax, enjoy every single day and plan some nice things to get me through the last days. Have a relaxing weekend!
.jpg)
.jpg)
.jpg)
