Tällä hetkellä väsymystila on melkoinen. Pieni mies syö enää kolme kertaa yössä, mutta sessiot kestävät helposti kolme varttia. Minulla menee ainakin tunti, ennen kuin pääsen itse takaisin unille - kuuntelemaan vauvan kähinöitä, kunnes lopulta uni vie voiton. Ja parin tunnin päästä sama uusiksi... Tavallisesti hän myös valvoo Minin päiväuniajan, kuten tänäänkin.
No tätähän se vauvaelämä on, se vain oli päässyt tässä välissä unohtumaan. :)
Ystäväni ja hänen esikoisensa mielestä vauvankakka tuoksuu voipopcornille. Ja minä olen samaa mieltä. Nämä ovat niin suloisia, ettei niiden jätökset edes haise. :) Voihan vaaleansininen pilvenhattara, millaista pumpulia ovat tämän äidin aivot.
Ja joku vielä kysyy onko rakkautta ensisilmäyksellä - todellakin on!
No, ei tämä pelkkää pilvenhattaraa ole. Rehellisyyden nimissä.
Olen niin riittämätön, että usein toivoisin voivani jakautua kahdeksi..
Mietin kuinka monta pientä tunnetraumaa vauva saa, kun en aina ehdi hänen luokseen auttaessani isosiskoa. Varsinkin kaikki lähteminen on välillä ihan painajaista. Vauva parkuu, Mini stressaantuu siitä ja alkaa kitistä miten kengät on huonosti ja pipo on huonosti ja kaikki on kurjaa... Sitten vaan sitä yrittää itse pysyä rauhallisena ja kärsivällisenä ja ajatella, että kyllä tämä tästä, kun vaan päästään liikkeelle... Olen sen verran helposti mökkihöpertyvää laatua, että viikoissa täytyy olla kotipäivien vastapainoksi jotain sosiaalista ohjelmaa - ihan jo äidin mielenterveyden kannalta. Se tarkoittaa sitä, että toisinaan täytyy nähdä vaivaa ja lähteä... Aikaa saa varata kyllä, kaksi tuntia on joskus liian vähän. Uskokaa tai älkää.
Omat keinoni jaksamiseen ovat pitkälti siinä, että vaadin itseltäni vähemmän. Lattiat saavat olla rauhassa pesemättä vaikka monta viikkoa, jos ei jaksa tai ehdi. Lisäksi olen asettanut itselleni ehdottoman kiellon tehdä kotihommia silloin, kun Mini nukkuu. Vaikka vauva ei silloin yleensä nukukaan, minun täytyy se aika levätä sen minkä pystyn. Pötkötellä sohvalla, juoda kahvia ja syödä suklaata. Kirjoitella blogia. Mitä tahansa, mikä vähän rentouttaa. Sitten taas jaksaa painaa. :)
Toinen kierros on ollut mielen osalta helpompi, vaikka tunnistan myös niitä samanlaisia babyblues - fiiliksiä kuin viimeksi. Pidän esimerkiksi itseni tarkoituksella uutispimennossa, etten alkaisi murehtia maailman pahuutta hormonipäissäni. :D Muuten tämä on ihan yhtä rankkaa, ellei jopa rankempaa. Nyt ei voi ottaa torkkuja silloin, kun vauva nukkuu ja työtä on paljon enemmän, kun isosiskoa pitää ehtiä auttaa, keksiä puuhaa ja kokkailla kotiruokaa. Toisaalta Mini on tosi hyvä tyyppi ja hänestä on paljon seuraa. Nautin myös siitä, kun meillä on aikaa touhuta kahdestaan kivoja juttuja sillä aikaa, kun vauva ottaa tirsoja.
Lukijalta tuli muuten pyyntö, että kirjoittelisin ihan käytännön juttuja, kuten miten sujuu Minin nukutukset sun muut nyt vauvan kanssa. Olen myös miettinyt jonkinlaista 'päivämme kuvina'-tyyppistä postausta - olisiko sellaiselle kiinnostusta teillä?
Kaiken kaikkiaan päälimmäisinä tunteina ovat tällä hetkellä ilo ja kiitollisuus.
Miten voikaan olla, että minulla on kaksi tervettä lasta ja meillä kaikki muutenkin hyvin niin monessa mielessä! Ihmeellistä.
Laura