Ihan outoa.
Ensimmäinen joulu kotona. Tarkoittaen tätä meidän kaupunkikaksiota, ihan vaan oman ydinperheen kesken.
Sen verran maalla on kummankin lapsuudenkoti ja sen verran vaivalloiselta tuntui ajatus lähteä tässä tilassa matkustelemaan pitkiksi automatkoiksi, että päätimme jo hyvissä ajoin jäädä Jyväskylään. Oikeasti painavin syy jäädä tuli minulta ja on tämä: pelkkä ajatus siitä, että synnytys alkaisi niin, että olet jossain muualla kuin kotona... Joo ei!
Lisäksi viikkoja on nyt jo reilu 38 eli vauva on sinänsä täysin valmis ja olen uudelleen synnyttäjä, joten synnytys saattaa edetä hyvinkin vauhdilla alkaessaan... Ei, en vaan ollut valmis lähtemään minnekään! Ja hyvä näin. :)
![]()
Toinen iso motivaattori oli tuo lattiavalu, joka osui tähän pyhien seutuun. Mies on painanut raksalla ympäripyöreää päivää ja viime viikonkin ilman vapaita. Ajatus oli, että saisi sitten jouluna vähän huokaista ja lattiakin kuivua kunnolla. Ehdittiin onneksi, ja niinpä voidaan sitten pyhät huilia ja samalla saa betoni kuivaa. Välipäiviksi olisi tiedossa myös muutama isompi homma raksalla, mutta katsotaan miten niiden kanssa käy.
Tässä on kuitenkin se muuttuja aina, että jos Junnu päättää tulla maailmaan vielä tämän vuoden puolella niin jokunen suunnitelma saattaa mennä vähän uusiksi... ;) Kieltämättä vähän jännää.
Ihan tiukalle on ottanut myös täällä kodin päässä tuo raksakiire, kuten aina. Olen hoitanut jouluvalmistelut itsekseni sen lisäksi, että tuon rakkaan yskäisen taaperon kanssa on saanut heräillä pitkin yötä. Mini ei ole myöskään saanut oikein kunnon päiväunia nukuttua yskältään, mikä sitten on entisestään kaventanut omia mahdollisuuksia a) huilia sekä b) tehdä jouluvalmisteluja. No, olen kieltämättä aika tyytyväinen itseeni kun olen saanut suunnilleen kaiken olennaisen tehtyä kämpän siivouksen ja joulun ostosten suhteen.
Se on tarkoittanut tosin sitä, että heilun täällä raskaus-joulu-maniassani rätti tai moppi kädessä muun perheen nukkuessa kello puoli viideltä aamulla...
Huvittavaa muuten, kun aina loppuraskaudessa kehoitetaan 'nukkumaan varastoon' ja minulla on sellainen mutu, että lähes kaikilla ne unet huononee tässä kohtaa. Ainakin minulla on kummassakin raskaudessa tästä unien pakenemisesta vankkaa kokemusta. Oma ajatus siitä on, että varmaan jotain fysiologista siinä on, kun näin tapahtuu eikä siitä pitäisi 'ressiä' sinänsä ottaa. Kumman paljon saa aikaan, kun herää keskellä yötä tekemään asioita... Koskahan tätä blogiakaan ehtisi päivittää, ellei sitten aamuneljältä jouluaattona, heheh! ;)
![]()
Vaikka niin, kylläpä sen liikaa rehkimisen huomaa omassa voinnissa - tätäkin kirjoitellessa on tullut muutama melkoisen napakka harkkasupistus. En vaan osaa olla touhuamatta, sen verran iso juttu on allekirjoittaneelle viettää joulu ekan kerran kotona, että haluan täällä olevan puhdasta, siistiä ja niin tunnelmallista kuin mahdollista. On täytynyt ihan oikeasti joka päivä päättää ottaa hetki aikaa omalle levolle, etten koko ajan olisi liikkeessä. Tässä nyt kuitenkin ollaan viimeisillään raskaana...
Myönnän kyllä myös, että on vähän haikeaa olla kaupungissa joulunpyhät, kun on tottunut perhejouluihin maalla. Onneksi välipäivinä on odotettavissa vieraita, ainakin mummi ikävöi kuulemma tuota toistaiseksi pienintä perheenjäsentämme sen verran paljon. Ihana saada jouluvieraita sitten, kyllä jouluna vaan pitäisi olla tärkeiden ihmisten kanssa...
En muuten meinaa millään jaksaa ymmärtää, että meitä on kohta neljä! Ajatus on huikean ihana ja samalla tosi pelottava - mitenhän siitä selviää, uudesta arjesta..?
Minulle osui 38-viikon neuvolakäynti nimittäin tähän joulukiireen keskelle ja toivon mukaan se oli nyt sitten viimeinen laatuaan tässä kohtaa. Seuraava käynti sovittiin sinne l.a.:n jälkeen vasta, joten toivon todella etten sinne ole menossa. Epäilen vahvasti, että tämä syntyy kyllä sitä ennen, sen verran ainakin enteitä on ollut siihen suuntaan, mutta kukapa sen tietää...
![]()
Se, miten blogin pariin mahdan ehtiä ensi vuoden puolella on muuten täysi arvoitus - ainakin postaustahdin harvenemista on varmasti tiedossa. Mitään päätöksiä en aio tehdä tässä kohtaa vaan katselen miten homma niin sanotusti etenee. Tällä erää bloggaaminen on oikeastaan ainoa harrastus, jota olen pystynyt ylläpitämään ruuhkaisessa arjessamme. Toivon mukaan se on jatkossakin mahdollista.
Toivottelen tässä kohtaa lämmintä, lokoisaa, onnellista ja ennen kaikkea siunattua Joulun aikaa teille jokaiselle! Muistetaan kaiken kiireen ja tohinan keskellä, että tässä juhlassa on pohjimmiltaan kyse paljon muusta kuin kinkusta, rosollista ja värikkäistä kääreistä - joulun ihmeestä, kuinka Jumala tuli ihmiseksi, ojentautui meidän luokse pelastaakseen jokaisen, joka niin tahtoo.
Siinä on lahjoista suurin ja kaunein. :)
Fiiliksellä kiitollinen, siunattu, onnellinen - ja etenkin varsin odottavainen...
Laura
Ensimmäinen joulu kotona. Tarkoittaen tätä meidän kaupunkikaksiota, ihan vaan oman ydinperheen kesken.
Sen verran maalla on kummankin lapsuudenkoti ja sen verran vaivalloiselta tuntui ajatus lähteä tässä tilassa matkustelemaan pitkiksi automatkoiksi, että päätimme jo hyvissä ajoin jäädä Jyväskylään. Oikeasti painavin syy jäädä tuli minulta ja on tämä: pelkkä ajatus siitä, että synnytys alkaisi niin, että olet jossain muualla kuin kotona... Joo ei!
Lisäksi viikkoja on nyt jo reilu 38 eli vauva on sinänsä täysin valmis ja olen uudelleen synnyttäjä, joten synnytys saattaa edetä hyvinkin vauhdilla alkaessaan... Ei, en vaan ollut valmis lähtemään minnekään! Ja hyvä näin. :)
Toinen iso motivaattori oli tuo lattiavalu, joka osui tähän pyhien seutuun. Mies on painanut raksalla ympäripyöreää päivää ja viime viikonkin ilman vapaita. Ajatus oli, että saisi sitten jouluna vähän huokaista ja lattiakin kuivua kunnolla. Ehdittiin onneksi, ja niinpä voidaan sitten pyhät huilia ja samalla saa betoni kuivaa. Välipäiviksi olisi tiedossa myös muutama isompi homma raksalla, mutta katsotaan miten niiden kanssa käy.
Tässä on kuitenkin se muuttuja aina, että jos Junnu päättää tulla maailmaan vielä tämän vuoden puolella niin jokunen suunnitelma saattaa mennä vähän uusiksi... ;) Kieltämättä vähän jännää.
Ihan tiukalle on ottanut myös täällä kodin päässä tuo raksakiire, kuten aina. Olen hoitanut jouluvalmistelut itsekseni sen lisäksi, että tuon rakkaan yskäisen taaperon kanssa on saanut heräillä pitkin yötä. Mini ei ole myöskään saanut oikein kunnon päiväunia nukuttua yskältään, mikä sitten on entisestään kaventanut omia mahdollisuuksia a) huilia sekä b) tehdä jouluvalmisteluja. No, olen kieltämättä aika tyytyväinen itseeni kun olen saanut suunnilleen kaiken olennaisen tehtyä kämpän siivouksen ja joulun ostosten suhteen.
Se on tarkoittanut tosin sitä, että heilun täällä raskaus-joulu-maniassani rätti tai moppi kädessä muun perheen nukkuessa kello puoli viideltä aamulla...
Huvittavaa muuten, kun aina loppuraskaudessa kehoitetaan 'nukkumaan varastoon' ja minulla on sellainen mutu, että lähes kaikilla ne unet huononee tässä kohtaa. Ainakin minulla on kummassakin raskaudessa tästä unien pakenemisesta vankkaa kokemusta. Oma ajatus siitä on, että varmaan jotain fysiologista siinä on, kun näin tapahtuu eikä siitä pitäisi 'ressiä' sinänsä ottaa. Kumman paljon saa aikaan, kun herää keskellä yötä tekemään asioita... Koskahan tätä blogiakaan ehtisi päivittää, ellei sitten aamuneljältä jouluaattona, heheh! ;)
Vaikka niin, kylläpä sen liikaa rehkimisen huomaa omassa voinnissa - tätäkin kirjoitellessa on tullut muutama melkoisen napakka harkkasupistus. En vaan osaa olla touhuamatta, sen verran iso juttu on allekirjoittaneelle viettää joulu ekan kerran kotona, että haluan täällä olevan puhdasta, siistiä ja niin tunnelmallista kuin mahdollista. On täytynyt ihan oikeasti joka päivä päättää ottaa hetki aikaa omalle levolle, etten koko ajan olisi liikkeessä. Tässä nyt kuitenkin ollaan viimeisillään raskaana...
Myönnän kyllä myös, että on vähän haikeaa olla kaupungissa joulunpyhät, kun on tottunut perhejouluihin maalla. Onneksi välipäivinä on odotettavissa vieraita, ainakin mummi ikävöi kuulemma tuota toistaiseksi pienintä perheenjäsentämme sen verran paljon. Ihana saada jouluvieraita sitten, kyllä jouluna vaan pitäisi olla tärkeiden ihmisten kanssa...
En muuten meinaa millään jaksaa ymmärtää, että meitä on kohta neljä! Ajatus on huikean ihana ja samalla tosi pelottava - mitenhän siitä selviää, uudesta arjesta..?
Minulle osui 38-viikon neuvolakäynti nimittäin tähän joulukiireen keskelle ja toivon mukaan se oli nyt sitten viimeinen laatuaan tässä kohtaa. Seuraava käynti sovittiin sinne l.a.:n jälkeen vasta, joten toivon todella etten sinne ole menossa. Epäilen vahvasti, että tämä syntyy kyllä sitä ennen, sen verran ainakin enteitä on ollut siihen suuntaan, mutta kukapa sen tietää...
Se, miten blogin pariin mahdan ehtiä ensi vuoden puolella on muuten täysi arvoitus - ainakin postaustahdin harvenemista on varmasti tiedossa. Mitään päätöksiä en aio tehdä tässä kohtaa vaan katselen miten homma niin sanotusti etenee. Tällä erää bloggaaminen on oikeastaan ainoa harrastus, jota olen pystynyt ylläpitämään ruuhkaisessa arjessamme. Toivon mukaan se on jatkossakin mahdollista.
Toivottelen tässä kohtaa lämmintä, lokoisaa, onnellista ja ennen kaikkea siunattua Joulun aikaa teille jokaiselle! Muistetaan kaiken kiireen ja tohinan keskellä, että tässä juhlassa on pohjimmiltaan kyse paljon muusta kuin kinkusta, rosollista ja värikkäistä kääreistä - joulun ihmeestä, kuinka Jumala tuli ihmiseksi, ojentautui meidän luokse pelastaakseen jokaisen, joka niin tahtoo.
Siinä on lahjoista suurin ja kaunein. :)
Fiiliksellä kiitollinen, siunattu, onnellinen - ja etenkin varsin odottavainen...
Laura