Tämä on niitä päiviä.
En valita pimeydestä, vaikka se yhdistettynä laiskuuteen onkin tekosyyni huonohkoihin kuviin viime aikoina. Valitan siitä, kun pari päivää on nyt harjoitussupistellut. Eihän tämä kipuna sinänsä ole menkkakipuja kummempaa, mutta toki alkaa ärsyttää jossain kohtaa. Nämä rääpäleet eivät vielä synnärille johdattele (toisaalta hyvä niin), mutta kiusana ovat senkin edestä.
Tänään onkin ollut sellainen päivä, että tekee mieli imuroida naamaansa kaikki suklaa, mitä kaapeista löytyy, ruokkia taapero kaupan porkkanaletuilla ja hoitaa viihdytyspuoli muumien avulla. Ei vaan kerta kaikkiaan mammasta nyt irtoa!
Meidän kaikkien onneksi isimies lupaili tänään tulla ajoissa raksalta kotiin ja suunnataan sen jälkeen kyläilemään kavereiden luokse, joilla on melkein samanikäinen muksu kuin Mini (ja joka saa myös pikkusisaruksen samalla aikataululla kuin tyttäremme, eli vertaistukea mammallekin tiedossa!). Korvatkoon ikätoverin kanssa juokseminen tämän päivän puistoilut.
![]()
![]()
![]()
Jepjep, Skiphopin Chelsea Svart se sitten oli, mihin päädyin näiden pohdintojen (KLIK!) jälkeen.
Yllätyin jo siitä, miten tilava tämä laukku on. Monta taskua jäi ihan tyhjäksi, vaikka keräilin tänne sekä Minin että Junnun tavaroita.
Metsästin tätä muuten Jenkeistä saakka. Sattui yksi kaveri olemaan Santa Monicassa shoppailemassa sopivasti ja kävi tarkistamassa olisiko siellä päässä tarjouksessa. Eipä ollut, käytännössä samaan hintaan sain tilattua täältä verkkokaupasta, kun vielä euron kurssikaan ei päätä huimaa. Tiedänpä nyt, etten mistään olisi saanut edullisemmin.
Mielettömän tyylikäs kapistus hoitolaukuksi, ei voi muuta sanoa. Olisinpa tiennyt näiden laukkujen olemassaolosta jo viime kierroksella!
Vielä pari kännykkäkameran kuvaa puistoreissulta in action. Samoissa kuvissa myös tuo Bugaboon cupholder, jonka päädyin tilaamaan itselleni joululahjaksi. Testattukin jo on, kätevä kapistus. Vielä olisi footmuff tuloillaan, ja senkin pitäisi ehtiä vielä ennen joulua. Sitten alkaa olla kaikki varustus valmiina tuplaratasteluun. Tyytyväinen olen näihin Bugiksiin, eipä voi muuta sanoa. En malta odottaa, että saan vauvankopan tuohon viereen ja pääsen testailemaan näitä vielä siinä moodissa.
Käsittämätöntä muuten, miten pienistä asioista sitä vaan tässä mamma-aikana jaksaa innostua ja hehkuttaa. Siksi aina ihmettelen, että mitenhän pitkäaikaiset seuraajani jaksavat mukana roikkua - siis sellaiset joilla ei lapsia vielä ole. Ymmärtääkseni teitäkin siellä edelleen on. Koittakaa kestää, kyllä tätä sisältöä taas tämän pahimman vauvavaiheen jälkeen tulee muutakin kuin hoitolaukut, lastenvaunut ja vaippajutut.
![]()
![]()
Ihmisen pää on kyllä jännä kapistus. Hormonit erityisesti. Olen sellainen tyyppi, että tykkään mennä ja tehdä paljon asioita, mutta tämä vauva- ja pikkulapsivaihe saa minutkin käpertymään tänne kotiin. Kukapa uskoisi, että aikanaan ollaan miehen kanssa seikkailtu pitkin ja poikin palloa. Tällä hetkellä mukavuudenhalukin voittaa, ja varmaan se, että haluaa ajatella lastensa parasta. Tämä aika on nyt ja reissataan sitten taas enemmän, kun se on lapsillekin mielekkäämpää.
Toisekseen hormonit tekevät minusta ihan ylisuojelevan, joka korostuu siinä kohtaa, kun imetän. Olen ihan kaheli, hyvä että voin miehen laskea yksin liikenteeseen vauvan kanssa, kun pelkään ettei hän ole tarpeeksi varovainen… (Saati sitten, että vakavissani suunnittelisin lähtöä kauemmas kotoa, nou nou!) Huomaan jo, miten ne Leijonaemo- tunteet ovat nousemassa sitä myötä, kun taas hormonit heittää päätä sekaisin kulkiessa kohti vauvan syntymää. Baby blues vol 2, here I'm coming! Kahta hullumpana, tai sitten vähän viime kerrasta viisastuneena.
![]()
Loppuun vielä jo instagrammin puolella vilahtanut masukuva viime viikolta.
Ja minä pelkäsin muuttuvani norsuksi. Hha! Eihän tuo maha ole yhtään iso ainakaan omaan silmään, vaikka se alkuun kasvoikin vauhdilla. Ihan perusmaha näin loppumetreille, ellei jopa aika pieni…
Eli ihan oikeassa olivat kaikki kaverit, jotka lohduttelivat, että näinkin se voi mennä - tokalla kierroksella kasvetaan alkuun vauhdilla ja sitten jossain kohtaa ei enää niinkään.
Vaikka kyllä minä ihan mielelläni ottaisin jo vyötäröni takaisin. Alkaa olla sellainen olo, että riittäisi tämä raskaus - mikä nyt onkin näiden viimeisten viikkojen tarkoitus. Aika mahtavaa, että tämä pian päättyy ja alkaakin olla sellainen olo, että pääsen synnyttämään. En malttaisi myöskään enää odottaa tuon kuopukseni tapaamista. Varmaan aika hyvä tyyppi, kun sellaisia tuntuu näillä meidän geeneillä vaan väistämättä tulevan. :)
Hei, enää viikko jouluun! Mukavaa loppuviikkoa itse kullekin tontulle, tip tap! ;)
Laura
En valita pimeydestä, vaikka se yhdistettynä laiskuuteen onkin tekosyyni huonohkoihin kuviin viime aikoina. Valitan siitä, kun pari päivää on nyt harjoitussupistellut. Eihän tämä kipuna sinänsä ole menkkakipuja kummempaa, mutta toki alkaa ärsyttää jossain kohtaa. Nämä rääpäleet eivät vielä synnärille johdattele (toisaalta hyvä niin), mutta kiusana ovat senkin edestä.
Tänään onkin ollut sellainen päivä, että tekee mieli imuroida naamaansa kaikki suklaa, mitä kaapeista löytyy, ruokkia taapero kaupan porkkanaletuilla ja hoitaa viihdytyspuoli muumien avulla. Ei vaan kerta kaikkiaan mammasta nyt irtoa!
Meidän kaikkien onneksi isimies lupaili tänään tulla ajoissa raksalta kotiin ja suunnataan sen jälkeen kyläilemään kavereiden luokse, joilla on melkein samanikäinen muksu kuin Mini (ja joka saa myös pikkusisaruksen samalla aikataululla kuin tyttäremme, eli vertaistukea mammallekin tiedossa!). Korvatkoon ikätoverin kanssa juokseminen tämän päivän puistoilut.
Jepjep, Skiphopin Chelsea Svart se sitten oli, mihin päädyin näiden pohdintojen (KLIK!) jälkeen.
Yllätyin jo siitä, miten tilava tämä laukku on. Monta taskua jäi ihan tyhjäksi, vaikka keräilin tänne sekä Minin että Junnun tavaroita.
Metsästin tätä muuten Jenkeistä saakka. Sattui yksi kaveri olemaan Santa Monicassa shoppailemassa sopivasti ja kävi tarkistamassa olisiko siellä päässä tarjouksessa. Eipä ollut, käytännössä samaan hintaan sain tilattua täältä verkkokaupasta, kun vielä euron kurssikaan ei päätä huimaa. Tiedänpä nyt, etten mistään olisi saanut edullisemmin.
Mielettömän tyylikäs kapistus hoitolaukuksi, ei voi muuta sanoa. Olisinpa tiennyt näiden laukkujen olemassaolosta jo viime kierroksella!
Vielä pari kännykkäkameran kuvaa puistoreissulta in action. Samoissa kuvissa myös tuo Bugaboon cupholder, jonka päädyin tilaamaan itselleni joululahjaksi. Testattukin jo on, kätevä kapistus. Vielä olisi footmuff tuloillaan, ja senkin pitäisi ehtiä vielä ennen joulua. Sitten alkaa olla kaikki varustus valmiina tuplaratasteluun. Tyytyväinen olen näihin Bugiksiin, eipä voi muuta sanoa. En malta odottaa, että saan vauvankopan tuohon viereen ja pääsen testailemaan näitä vielä siinä moodissa.
Käsittämätöntä muuten, miten pienistä asioista sitä vaan tässä mamma-aikana jaksaa innostua ja hehkuttaa. Siksi aina ihmettelen, että mitenhän pitkäaikaiset seuraajani jaksavat mukana roikkua - siis sellaiset joilla ei lapsia vielä ole. Ymmärtääkseni teitäkin siellä edelleen on. Koittakaa kestää, kyllä tätä sisältöä taas tämän pahimman vauvavaiheen jälkeen tulee muutakin kuin hoitolaukut, lastenvaunut ja vaippajutut.
Ihmisen pää on kyllä jännä kapistus. Hormonit erityisesti. Olen sellainen tyyppi, että tykkään mennä ja tehdä paljon asioita, mutta tämä vauva- ja pikkulapsivaihe saa minutkin käpertymään tänne kotiin. Kukapa uskoisi, että aikanaan ollaan miehen kanssa seikkailtu pitkin ja poikin palloa. Tällä hetkellä mukavuudenhalukin voittaa, ja varmaan se, että haluaa ajatella lastensa parasta. Tämä aika on nyt ja reissataan sitten taas enemmän, kun se on lapsillekin mielekkäämpää.
Toisekseen hormonit tekevät minusta ihan ylisuojelevan, joka korostuu siinä kohtaa, kun imetän. Olen ihan kaheli, hyvä että voin miehen laskea yksin liikenteeseen vauvan kanssa, kun pelkään ettei hän ole tarpeeksi varovainen… (Saati sitten, että vakavissani suunnittelisin lähtöä kauemmas kotoa, nou nou!) Huomaan jo, miten ne Leijonaemo- tunteet ovat nousemassa sitä myötä, kun taas hormonit heittää päätä sekaisin kulkiessa kohti vauvan syntymää. Baby blues vol 2, here I'm coming! Kahta hullumpana, tai sitten vähän viime kerrasta viisastuneena.
Loppuun vielä jo instagrammin puolella vilahtanut masukuva viime viikolta.
Ja minä pelkäsin muuttuvani norsuksi. Hha! Eihän tuo maha ole yhtään iso ainakaan omaan silmään, vaikka se alkuun kasvoikin vauhdilla. Ihan perusmaha näin loppumetreille, ellei jopa aika pieni…
Eli ihan oikeassa olivat kaikki kaverit, jotka lohduttelivat, että näinkin se voi mennä - tokalla kierroksella kasvetaan alkuun vauhdilla ja sitten jossain kohtaa ei enää niinkään.
Vaikka kyllä minä ihan mielelläni ottaisin jo vyötäröni takaisin. Alkaa olla sellainen olo, että riittäisi tämä raskaus - mikä nyt onkin näiden viimeisten viikkojen tarkoitus. Aika mahtavaa, että tämä pian päättyy ja alkaakin olla sellainen olo, että pääsen synnyttämään. En malttaisi myöskään enää odottaa tuon kuopukseni tapaamista. Varmaan aika hyvä tyyppi, kun sellaisia tuntuu näillä meidän geeneillä vaan väistämättä tulevan. :)
Hei, enää viikko jouluun! Mukavaa loppuviikkoa itse kullekin tontulle, tip tap! ;)
Laura