Sitä, kun tietää mitä reittiä lapsensa tähän maailmaan joutuu pusertamaan, niin yhdestä asiasta voi olla ihan kiitollinen: eivät tunnu kasvavan kovin isoiksi nämä omani.
Sain siis kokoarvion kätilöystäväni tekemänä eilen ja se oli jälleen mukavaa kuultavaa.
Hän itse halusi aikanaan Ministä tehdä arvion, silloin oli viikkoja muistaakseni noin 38 ja vaikka mahani oli valtava, niin hänen arvionsa oli enemmän kuin lohduttava. Paljon lapsivettä, mutta ei niinkään paljon vauvaa… Hän arveli tuolloin, että olisi siro vauva tulossa, n. 3000 - 3200 g laskettuna aikana ja arvio piti täysin paikkansa: Mini syntyi viikolla 40+6 ja painoi 3250 g.
Tällä kertaa arviota pyysin itse, kun viimeksi piti niin hyvin paikkansa. No, tästä pikkuveljestä ystäväni arveli, että voisi olla jopa sirompi kuin siskonsa. Joka tapauksessa, ei ainakaan isompi. Nyt oli viikkoja noin 37 ja hän arveli, että korkeintaan 2500 g tällä hetkellä. Jos painonlisäys on suunnilleen sitä keskimääräistä 200g viikkoon, niin hyvin sinne kolmen kilon hujakoille taas mennään l.a.na. Tuskin siis tälläkään kertaa tarvitsee jännittää ainakaan vauvan koon puolesta. Ehkä ennemmin niin päin, että saisi pysyä kasvamassa vielä jokusen viikon, niin ei olisi mahdottoman pieni syntyessään…
![]()
Äitini kävi viikonloppuna tuomassa meille tämän ihanuuden!
Edesmenneen isäni tekemä kehto, jossa olen itse nukkunut ensimmäisenä ja minun jälkeeni varsin monta suvun vauvaa. Luonnollisesti viimeisimmäksi tätä on käyttänyt Mini ja petasin tämän jo viikonloppuna valmiiksi Junnua odottelemaan.
Mini on viime aikoina muuten reipastunut niin kovasti, että olen ihan ihmetellyt tätä pientä, isoa tyttöäni. Ja samalla kiitellyt mielessäni, että esikoiseni on nimenomaan tyttö. Toki lapset ovat yksilöitä, mutta pääsääntöisesti Mini on ikätoveri-poikia pidemmällä varsin monessa taidossa. Taitaa usein olla näin, että tässä kohtaa tytöt kehittyvät vauhdikkaammin.
Typykkä osaa jo meidän arkisanaston niin hyvin, että pystyy erittäin hyvin ilmaisemaan mitä haluaa ja höpöttelemään jo vähän muutakin. Sanat ovat vaihtuneet lauseiksi ja kiinnostus puhumiseen on tällä hetkellä tosi kova - koko ajan hän oppii uusia sanoja ja fraaseja ja aina yllättää minutkin sillä, mitä kaikkea juttelee… Huomaan, että täytyy jo vähän miettiä mitä toisen kuullen sanoo.
Sitten näitä pissikakkajuttuja, koittakaa kestää! Toinen meidän arkea helpottanut asia on nimittäin tuo kuivaksi opettelu, joka taas päivähoidon loppumisen jälkeen on ottanut spurttia eteenpäin. Pottaan tulee melkein kaikki, joskus mennään jopa samalla, kuivalla vaipalla aamusta pitkälle iltaan. Toki isoin helpotus on tämä: kakka ei tule enää vaippaan, edes kylässä jos ollaan. Hän pidättää ja välillä on sitten niin, että kotona pitää ensimmäisenä päästä potalle.
Kolmantena juttuna on nyt tämä 'itte!' Jos vielä olisin töissä ja pitäisi aamulla yrittää ehtiä puoli kahdeksaksi päiväkodille, niin se olisi äärimmäisen raivostuttavaa. Koska joka ikinen vaatekappale vaipasta alkaen pitää saada pukea 'itte!!' Auta armias, jos yrittää mennä auttamaan.
Nyt olen tästä vain kiitollinen, kun aikatauluja ei ole. Näytän vain Minille mihin jalat tai kädet laitetaan ja hän pukeutuu itse minun avustuksellani. Tai jos vaippaan tulee pissi, hän ottaa housut ja vaipan itse pois ja hakee uuden. Välillä on kyllä käynyt niinkin, että vaippa ei ole kelvannut, mutta en ole siitäkään stressannut. Voisihan sitä välillä kotona olla taas jo ilman, vaikka sitten niitä vahinkoja toki tulee… Siinäpä se oppimiskäyräkin toisaalta etenee, en usko sen housuun pissaamisen tuntuvan lapsestakaan kovin kivalta… ;)
![]()
Niin, että siihen nähden, jos tämä olisi kuten poikamerkkiset ikätoverinsa, että suunnilleen kaikki asiat tehdään vaippaan ja sanoja on käytössä pari hassua, niin huomattavasti työläämpää olisi seuraavina kuukausina oma arki. Toki vauvan syntymän myötä Mini voi myös joissain taidoissa taantua ja siihenkin täytyy varautua.
Olen kuitenkin kiitollinen, että tällä hetkellä, kun itse olen viimeisilläni raskaana ja kömpelö kuin mikä, että hänen hoitamisensa suhteen pääsen ainakin nyt varsin helpolla.
Ja toki siitä, että hänestä alkaa olla niin paljon seuraa. Yltiösosiaalisena ihmisenä koin Minin vauva-ajan aika tylsäksi, kun ei vauvasta ole seuraa varsinkaan siihen alkuun, kun se lähinnä syö ja nukkuu. Tällä kierroksella kotona on aina seuraa, vaikka työtäkin on tuplasti enemmän. Aika viihdyttävää on tälläkin hetkellä seurata Minin uusia oivalluksia ja ajatuksen juoksua.
Tosiaan viikonloppuna sain taas monta vauvan tuloon liittyvää juttua eteenpäin. Kehdon laiton lisäksi pesin turvakaukalon päälliskankaat (arvatkaapa mikä homma ne on irrottaa) - olivat sen verran pölyisiä varaston jäljiltä. Viikko 37 tarkoittaa toki myös sitä, että raskaus on virallisesti täysiaikainen ja siinäkin mielessä on kiva ajatella, että täällä alkaa olla kaikki valmiina Junnu-murusta varten.
Tuntuu muuten ihan siltä, että joulu tulee tässä jo etukäteen. Tilasin Bugiksiini mukitelineen ja tällä viikolla tulee varmaan myös uusi hoitolaukku, josta olen jo ihan innoissani - niin kivalta se näytti ainakin kuvissa.
Mitäs sinne kanssaodottajille?
Laura
Sain siis kokoarvion kätilöystäväni tekemänä eilen ja se oli jälleen mukavaa kuultavaa.
Hän itse halusi aikanaan Ministä tehdä arvion, silloin oli viikkoja muistaakseni noin 38 ja vaikka mahani oli valtava, niin hänen arvionsa oli enemmän kuin lohduttava. Paljon lapsivettä, mutta ei niinkään paljon vauvaa… Hän arveli tuolloin, että olisi siro vauva tulossa, n. 3000 - 3200 g laskettuna aikana ja arvio piti täysin paikkansa: Mini syntyi viikolla 40+6 ja painoi 3250 g.
Tällä kertaa arviota pyysin itse, kun viimeksi piti niin hyvin paikkansa. No, tästä pikkuveljestä ystäväni arveli, että voisi olla jopa sirompi kuin siskonsa. Joka tapauksessa, ei ainakaan isompi. Nyt oli viikkoja noin 37 ja hän arveli, että korkeintaan 2500 g tällä hetkellä. Jos painonlisäys on suunnilleen sitä keskimääräistä 200g viikkoon, niin hyvin sinne kolmen kilon hujakoille taas mennään l.a.na. Tuskin siis tälläkään kertaa tarvitsee jännittää ainakaan vauvan koon puolesta. Ehkä ennemmin niin päin, että saisi pysyä kasvamassa vielä jokusen viikon, niin ei olisi mahdottoman pieni syntyessään…
Äitini kävi viikonloppuna tuomassa meille tämän ihanuuden!
Edesmenneen isäni tekemä kehto, jossa olen itse nukkunut ensimmäisenä ja minun jälkeeni varsin monta suvun vauvaa. Luonnollisesti viimeisimmäksi tätä on käyttänyt Mini ja petasin tämän jo viikonloppuna valmiiksi Junnua odottelemaan.
Mini on viime aikoina muuten reipastunut niin kovasti, että olen ihan ihmetellyt tätä pientä, isoa tyttöäni. Ja samalla kiitellyt mielessäni, että esikoiseni on nimenomaan tyttö. Toki lapset ovat yksilöitä, mutta pääsääntöisesti Mini on ikätoveri-poikia pidemmällä varsin monessa taidossa. Taitaa usein olla näin, että tässä kohtaa tytöt kehittyvät vauhdikkaammin.
Typykkä osaa jo meidän arkisanaston niin hyvin, että pystyy erittäin hyvin ilmaisemaan mitä haluaa ja höpöttelemään jo vähän muutakin. Sanat ovat vaihtuneet lauseiksi ja kiinnostus puhumiseen on tällä hetkellä tosi kova - koko ajan hän oppii uusia sanoja ja fraaseja ja aina yllättää minutkin sillä, mitä kaikkea juttelee… Huomaan, että täytyy jo vähän miettiä mitä toisen kuullen sanoo.
Sitten näitä pissikakkajuttuja, koittakaa kestää! Toinen meidän arkea helpottanut asia on nimittäin tuo kuivaksi opettelu, joka taas päivähoidon loppumisen jälkeen on ottanut spurttia eteenpäin. Pottaan tulee melkein kaikki, joskus mennään jopa samalla, kuivalla vaipalla aamusta pitkälle iltaan. Toki isoin helpotus on tämä: kakka ei tule enää vaippaan, edes kylässä jos ollaan. Hän pidättää ja välillä on sitten niin, että kotona pitää ensimmäisenä päästä potalle.
Kolmantena juttuna on nyt tämä 'itte!' Jos vielä olisin töissä ja pitäisi aamulla yrittää ehtiä puoli kahdeksaksi päiväkodille, niin se olisi äärimmäisen raivostuttavaa. Koska joka ikinen vaatekappale vaipasta alkaen pitää saada pukea 'itte!!' Auta armias, jos yrittää mennä auttamaan.
Nyt olen tästä vain kiitollinen, kun aikatauluja ei ole. Näytän vain Minille mihin jalat tai kädet laitetaan ja hän pukeutuu itse minun avustuksellani. Tai jos vaippaan tulee pissi, hän ottaa housut ja vaipan itse pois ja hakee uuden. Välillä on kyllä käynyt niinkin, että vaippa ei ole kelvannut, mutta en ole siitäkään stressannut. Voisihan sitä välillä kotona olla taas jo ilman, vaikka sitten niitä vahinkoja toki tulee… Siinäpä se oppimiskäyräkin toisaalta etenee, en usko sen housuun pissaamisen tuntuvan lapsestakaan kovin kivalta… ;)
Niin, että siihen nähden, jos tämä olisi kuten poikamerkkiset ikätoverinsa, että suunnilleen kaikki asiat tehdään vaippaan ja sanoja on käytössä pari hassua, niin huomattavasti työläämpää olisi seuraavina kuukausina oma arki. Toki vauvan syntymän myötä Mini voi myös joissain taidoissa taantua ja siihenkin täytyy varautua.
Olen kuitenkin kiitollinen, että tällä hetkellä, kun itse olen viimeisilläni raskaana ja kömpelö kuin mikä, että hänen hoitamisensa suhteen pääsen ainakin nyt varsin helpolla.
Ja toki siitä, että hänestä alkaa olla niin paljon seuraa. Yltiösosiaalisena ihmisenä koin Minin vauva-ajan aika tylsäksi, kun ei vauvasta ole seuraa varsinkaan siihen alkuun, kun se lähinnä syö ja nukkuu. Tällä kierroksella kotona on aina seuraa, vaikka työtäkin on tuplasti enemmän. Aika viihdyttävää on tälläkin hetkellä seurata Minin uusia oivalluksia ja ajatuksen juoksua.
Tosiaan viikonloppuna sain taas monta vauvan tuloon liittyvää juttua eteenpäin. Kehdon laiton lisäksi pesin turvakaukalon päälliskankaat (arvatkaapa mikä homma ne on irrottaa) - olivat sen verran pölyisiä varaston jäljiltä. Viikko 37 tarkoittaa toki myös sitä, että raskaus on virallisesti täysiaikainen ja siinäkin mielessä on kiva ajatella, että täällä alkaa olla kaikki valmiina Junnu-murusta varten.
Tuntuu muuten ihan siltä, että joulu tulee tässä jo etukäteen. Tilasin Bugiksiini mukitelineen ja tällä viikolla tulee varmaan myös uusi hoitolaukku, josta olen jo ihan innoissani - niin kivalta se näytti ainakin kuvissa.
Mitäs sinne kanssaodottajille?
Laura