Jäätävä tämä postaustahti tällä viikolla. Eihän tällaista ole nähty miesmuistiin!
Nähtävästi blogin pieni suunnanmuutos on ihan uudella tavalla nostanut intoa tähän hommaan.
No, joka tapauksessa, minun piti jo alkuviikosta päivittää mimmin kuukausikuulumisia, mutta se jäi. Eipä ne neuvolat juuri koskaan satu juuri siihen kahdeksanteen päivään ja jotenkin Minin kuulumisiin olisi melko olennaista sisällyttää se kasvukin…
8 kuukautta tuli tällä viikolla mittariin ja sehän tarkoittaa, että kaksi kolmannesta vauvavuodesta on jo lusittu. Meidän vauvasta on siis tulossa kovaa vauhtia taapero - etenkin jos nämä kuukaudet jatkavat tätä tahtia vaihtumista.
Samalla huomaan, että Minin persoona tulee koko ajan vain selvemmin esiin. Muistan, kun yksi ystäväni esikoisestaan puhuessaan käytti tuota otsikon ilmaisua ensimmäisen kerran. Silloin tuntui hassulta, että joku puhuu niin silloin vielä varsin pienestä lapsesta. Enää ei, ymmärrän ihan täysin. Koska niin vaan on hyvä tyyppi tämä minunkin tyttö! Osaa jo pussailla äitiä pyydettäessä ja välillä myös vauvakavereita, yleensä pyytämättä. ;)
Neiti riekkuu, heiluu, hassuttelee ja nauraa, ihan vaan hassuttelun ilosta. Ihan käsittämätön tunne, kun alkaa ymmärtää, että tämä vauva jo tajuaa yllättävän paljon ympäröivästä maailmasta ja meidän suhde muuttuu koko ajan sen myötä. Voidaan leikkiä vastavuoroisia leikkejä. Minä kierin, sinä kierit, onpas hauskaa. Ja sitten nauretaan yhdessä. Parhautta! Minun tyttö!
![]()
No, sitten niihin yksityiskohtiin.
Jossain kohtaa turhankin hoikkanen neiti on nyt ilmeisesti alkanut löytää sitä omaa kasvukäyräänsä. Pituus menee hieman yli, paino hieman ali keskiarvojen. Mittoja oli nyt n 71 cm ja 7,7 kg. Painoakin oli tullut tosi kivasti tässä parin kuukauden aikana - äiti on tyytyväinen kehitykseen, kun välillä tuli jopa ressattua asiaa. Vaatekoko on tosi pitkään ollut 68-74, ja lisäksi joitakin isoimpia 62:sia vielä menee päälle. Siirryimme itse asiassa marraskuussa kokonaan kertakäyttövaippoihin, kun minun käsi-ihottumani äityi niin pahaksi. Se on onneksi auttanut ja nyt käteni ovat huomattavasti paremmassa kunnossa :) Tämä siirtymä on vaikuttanut siis siihen, että samat vaatteet mahtuu vieläkin - se kestovaippa nyt vaan otti aika paljon tilaa bodeissa.
Kuukauden verran meillä on nyt ryömitty ja se on kyllä lisännyt ruokahalua ihan selvästi. Jossain vaiheessa kapinoin neuvolan viittä ruokailukertaa vastaan, kun ajatuskin tuntui mahdottomalta… Sitten kuulin neuvolatädiltä, että kolmekin riittää, suositukset ovat muuttuneet. Siis ihan hyvä, etten silloin väkisin edes yrittänyt vaan luotin lapsen tuntemuksiin.
Liikkeelle lähtö sen sitten teki ja nykyisin ei kyllä ole mitään ongelmaa kiskaista sapuskaa ihan hyviä määriä viittä kertaa päivässä. Imetystä olen jatkanut ohessa ihan lapsentahtisesti, tarjoan joka ruokailun jälkeen ja sitten ruokailujen välilläkin niin kuin neiti tahtoo. Monesti myös ennen päiväunia haluaa tissille ja pitkästä aikaa on välillä jopa siihen nukahtanut! Niin vaan on tuo tutkimusmatkailu väsyttävää puuhaa.
Ruokahalu on ollut koko ajan todella hyvä. Mistään ruoasta ei ole kieltäytynyt, kaikki maistuu ja sopii. Flunssaisena ja tukkoisena kelpaa lähinnä ämma ja pienet määrät kaupan vesipitoisia, hienojakoisia soseita. Terveenä syö myös äidin väsäämiä karkeampia versioita.
Sormiruokaan on alkanut löytyä kiinnostus - alkuun kun sillä lähinnä pyyhittiin pöytiä. Nyt kun kaikki pölypalleroita ja äidin korvakoruja (!) myöten menee näppäristä sormista suuhun, niin myös sormiruokailu on alkanut sujua paremmin. Joskin myönnän olevani ajoittain tässä vähän laiska, etenkin kun soseilu nyt vaan on huomattavasti siistimpää hommaa… Yritän tässä tsempata ja jos ei muuta, niin annan edes vähän avokadoa tai banaania 'jälkkäriksi', että saa jotain itsekin syödä.
Pinsettiote siis tosiaan löytyy aika tarkkanakin jo, kun muun muassa korvakorujani suoraan korvanlehdestä on suuhunsa pistellyt (onneksi tajusin ennen kuin ehti nielaista).
![]()
Kaikenlaisia sanoja tulee, tosin pidän niitä edelleen jokelluksena. Minä tarvitsen varmaan kirjallisena sen ensimmäisen sanan, että uskon…
Siis kyllä eilenkin tyttö katsoi sohvalla istuvaa miestäni ja sanoi 'isi', mutten silti ole varma oliko se kuinka tarkoituksellista. Tietenkin aina 'vahvistan' hänelle noita vahinkoja ('Niin, siinä on isi! Sano isi!'), mille hän lähinnä nauraa hersyvästi, mutta täytyy vain uskoa että jossain kohtaa se on sitten jo ihan tarkoituskin sanoa. Onhan tämä sitä 'äiti'-sanaa tai vastaavaa jokeltanut jo monta kuukautta, niin en varmaan enää osaa ottaa sitäkään todesta… Viimeksi kun olin systerillä kylässä hänkin kyllä sanoi, että 'se katsoi sua ja sanoi ihan selvästi että äiti', mutta en tiedä. Mistä sen oikein tietää?!
Itse olen sanonut ensimmäiset sanani ('täti', ja osoittanut sormella kohdetta) saman ikäisenä kuin Mini on nyt, joten mahdotonta se ei lie ole, mutta olen silti vielä skeptinen.
Lienee joka tapauksessa ilmiselvää, että odotan innolla sitä, kun neiti alkaa höpöttää! Kävely saa minun puolestani tulla vaikka miten perässä, onpahan helpompi vahdittava kun ei vielä kovin vakuuttavasti yritä pystyyn.
Mitenkäs siellä? Kiinnostaisi tietää kuinka Minin ikätovereilla menee? :)
Laura
P.S. Mitä pidätte muutoksista blogin ulkoasuun?
Nähtävästi blogin pieni suunnanmuutos on ihan uudella tavalla nostanut intoa tähän hommaan.
No, joka tapauksessa, minun piti jo alkuviikosta päivittää mimmin kuukausikuulumisia, mutta se jäi. Eipä ne neuvolat juuri koskaan satu juuri siihen kahdeksanteen päivään ja jotenkin Minin kuulumisiin olisi melko olennaista sisällyttää se kasvukin…
8 kuukautta tuli tällä viikolla mittariin ja sehän tarkoittaa, että kaksi kolmannesta vauvavuodesta on jo lusittu. Meidän vauvasta on siis tulossa kovaa vauhtia taapero - etenkin jos nämä kuukaudet jatkavat tätä tahtia vaihtumista.
Samalla huomaan, että Minin persoona tulee koko ajan vain selvemmin esiin. Muistan, kun yksi ystäväni esikoisestaan puhuessaan käytti tuota otsikon ilmaisua ensimmäisen kerran. Silloin tuntui hassulta, että joku puhuu niin silloin vielä varsin pienestä lapsesta. Enää ei, ymmärrän ihan täysin. Koska niin vaan on hyvä tyyppi tämä minunkin tyttö! Osaa jo pussailla äitiä pyydettäessä ja välillä myös vauvakavereita, yleensä pyytämättä. ;)
Neiti riekkuu, heiluu, hassuttelee ja nauraa, ihan vaan hassuttelun ilosta. Ihan käsittämätön tunne, kun alkaa ymmärtää, että tämä vauva jo tajuaa yllättävän paljon ympäröivästä maailmasta ja meidän suhde muuttuu koko ajan sen myötä. Voidaan leikkiä vastavuoroisia leikkejä. Minä kierin, sinä kierit, onpas hauskaa. Ja sitten nauretaan yhdessä. Parhautta! Minun tyttö!
Jossain kohtaa turhankin hoikkanen neiti on nyt ilmeisesti alkanut löytää sitä omaa kasvukäyräänsä. Pituus menee hieman yli, paino hieman ali keskiarvojen. Mittoja oli nyt n 71 cm ja 7,7 kg. Painoakin oli tullut tosi kivasti tässä parin kuukauden aikana - äiti on tyytyväinen kehitykseen, kun välillä tuli jopa ressattua asiaa. Vaatekoko on tosi pitkään ollut 68-74, ja lisäksi joitakin isoimpia 62:sia vielä menee päälle. Siirryimme itse asiassa marraskuussa kokonaan kertakäyttövaippoihin, kun minun käsi-ihottumani äityi niin pahaksi. Se on onneksi auttanut ja nyt käteni ovat huomattavasti paremmassa kunnossa :) Tämä siirtymä on vaikuttanut siis siihen, että samat vaatteet mahtuu vieläkin - se kestovaippa nyt vaan otti aika paljon tilaa bodeissa.
Kuukauden verran meillä on nyt ryömitty ja se on kyllä lisännyt ruokahalua ihan selvästi. Jossain vaiheessa kapinoin neuvolan viittä ruokailukertaa vastaan, kun ajatuskin tuntui mahdottomalta… Sitten kuulin neuvolatädiltä, että kolmekin riittää, suositukset ovat muuttuneet. Siis ihan hyvä, etten silloin väkisin edes yrittänyt vaan luotin lapsen tuntemuksiin.
Liikkeelle lähtö sen sitten teki ja nykyisin ei kyllä ole mitään ongelmaa kiskaista sapuskaa ihan hyviä määriä viittä kertaa päivässä. Imetystä olen jatkanut ohessa ihan lapsentahtisesti, tarjoan joka ruokailun jälkeen ja sitten ruokailujen välilläkin niin kuin neiti tahtoo. Monesti myös ennen päiväunia haluaa tissille ja pitkästä aikaa on välillä jopa siihen nukahtanut! Niin vaan on tuo tutkimusmatkailu väsyttävää puuhaa.
Ruokahalu on ollut koko ajan todella hyvä. Mistään ruoasta ei ole kieltäytynyt, kaikki maistuu ja sopii. Flunssaisena ja tukkoisena kelpaa lähinnä ämma ja pienet määrät kaupan vesipitoisia, hienojakoisia soseita. Terveenä syö myös äidin väsäämiä karkeampia versioita.
Sormiruokaan on alkanut löytyä kiinnostus - alkuun kun sillä lähinnä pyyhittiin pöytiä. Nyt kun kaikki pölypalleroita ja äidin korvakoruja (!) myöten menee näppäristä sormista suuhun, niin myös sormiruokailu on alkanut sujua paremmin. Joskin myönnän olevani ajoittain tässä vähän laiska, etenkin kun soseilu nyt vaan on huomattavasti siistimpää hommaa… Yritän tässä tsempata ja jos ei muuta, niin annan edes vähän avokadoa tai banaania 'jälkkäriksi', että saa jotain itsekin syödä.
Pinsettiote siis tosiaan löytyy aika tarkkanakin jo, kun muun muassa korvakorujani suoraan korvanlehdestä on suuhunsa pistellyt (onneksi tajusin ennen kuin ehti nielaista).
Kaikenlaisia sanoja tulee, tosin pidän niitä edelleen jokelluksena. Minä tarvitsen varmaan kirjallisena sen ensimmäisen sanan, että uskon…
Siis kyllä eilenkin tyttö katsoi sohvalla istuvaa miestäni ja sanoi 'isi', mutten silti ole varma oliko se kuinka tarkoituksellista. Tietenkin aina 'vahvistan' hänelle noita vahinkoja ('Niin, siinä on isi! Sano isi!'), mille hän lähinnä nauraa hersyvästi, mutta täytyy vain uskoa että jossain kohtaa se on sitten jo ihan tarkoituskin sanoa. Onhan tämä sitä 'äiti'-sanaa tai vastaavaa jokeltanut jo monta kuukautta, niin en varmaan enää osaa ottaa sitäkään todesta… Viimeksi kun olin systerillä kylässä hänkin kyllä sanoi, että 'se katsoi sua ja sanoi ihan selvästi että äiti', mutta en tiedä. Mistä sen oikein tietää?!
Itse olen sanonut ensimmäiset sanani ('täti', ja osoittanut sormella kohdetta) saman ikäisenä kuin Mini on nyt, joten mahdotonta se ei lie ole, mutta olen silti vielä skeptinen.
Lienee joka tapauksessa ilmiselvää, että odotan innolla sitä, kun neiti alkaa höpöttää! Kävely saa minun puolestani tulla vaikka miten perässä, onpahan helpompi vahdittava kun ei vielä kovin vakuuttavasti yritä pystyyn.
 |
| Äiti tykkää leopardikuoseista… |
Laura
P.S. Mitä pidätte muutoksista blogin ulkoasuun?