Onko pakko?

Se taitaa olla ihan biisikin, erään suomalaiskoomikon tekemä.
Niin, että onko pakko, jos ei taho?

Paita ja liivi Esprit Pöksyt Veromoda Kengät ?? Laukku ja kello MK

Olen tottunut tekemään paljon asioita.
Ahnehtimaan päivystysvuoroja (ja sitten miettinyt jälkeenpäin, että miksi niitä onkaan niin helppo klikata itselleen ja ihan toinen juttu tehdä), opiskelemaan yömyöhiin, urheilemaan seitsemän kertaa viikossa. Itsetuntoni ei varmasti ole kaikkein parhain monessa asiassa, mutta luotto omaan tekemiseen minulla jostain syystä on. Siis että pystyn ja jaksan. Ja kykenen. Ja ehkä osaankin.

Kukaan ei kuitenkaan kertonut, mitä krooninen univelka tekee ihmiselle. Tai ehkä kertoikin, mutta ei sitä ymmärrä ennen kuin sen kokee, tuntee nahoissaan.
Okei, järkyttävä uupumus voi sekoittaa ihmisen sellaiseen pisteeseen, että seuraukset ovat suorastaan hirvittävät. Kuten viime aikoina on uutisoitu.
En luonnollisesti koe, että olisin joutunut mitenkään kovin tiukoille ainakaan vielä. Välillä on toki ollut vaiheita, että on nukuttu ihan olemattomissa pätkissä, mutta mukaan on mahtunut myös hyväunisia aikoja. Olen silti aika yllättynyt siitä, että kun ei pääsääntöisesti nuku hyvin, niin ei ihan oikeasti jaksa. Olla tehokas. Tehdä sitä, mikä pitää, mikä ennen olisi tuntunut ihan mahdolliselta.
Se tunne, kun vaan väsyttää ja antaisit ihan mitä vaan, että saisit joskus nukkua kokonaisen yön - no, se tunne on tullut tutuksi.

Minulla se heijastuu niin, että joskus arjen pyörittäminen tuntuu ihan mahdottomalta tehtävältä. Eihän tässä tavallaan niin paljon ole - sellaista perushommaa vain. Pyykkiä, tiskiä, ruoanlaittoa, lapsenhoitoa. Ja silti välillä tulee se tunne, että onko ihan pakko?
Sama pätee muuten blogiin tällä hetkellä, siis kärsin taas kerran suuresta motivaatiopulasta - paljolti varmaan väsymyksen vuoksi. Jokasyksyinen bloggaajadilemma tähän vielä päälle: voi kuvaamisen vaikeutta, kun on pimeää jo puoli neljä. Nuokin huonot asukuvat otettiin suunnilleen sisätiloihin sopivilla asetuksilla ja silti ovat ihan kamalia. Voi valo, missä lienet.
 Jaksan kuitenkin ajatella positiivisesti tästäkin asiasta - väsymyksestä siis.
Väsymys kun voi myös opettaa jotain, etenkin tällaiselle suorittajalle. Esimerkiksi sitä, ettei tosiaan ole aina pakko. Voi välillä mennä siitä, missä aita on matalin, tai ainakin madaltaa itse omia vaatimuksiaan vastaamaan paremmin jaksamista.
Opetella voi myös sitä, ettei ole pakko pärjätä. Se jos mikä voi olla vaikeaa - myöntää, ettei ehkä jaksakaan ja pyytää apua.
Toivon todella, että sitä jokaiselle olisi jossain muodossa tarjolla silloin, kun tulee jaksamisen rajat vastaan.

Ja sitten tietenkin ihan omasta itsestä huolehtimista - sitä ei korvaa mikään. Sitä, kun saa järkättyä itselleen vapaa-aikaa salitreenin verran, niin voi miten taas jaksaa. Endorfiinipöllyissä jos missä sujuu kotihommat kuin rasvattu, haha. Usein käy niin, että salille lähtee takakireä, kiukkuinen ja väsynyt mutsi ja takaisin tulee varsin paljon seesteisempi ja energisempi tapaus.
Olipas muuten outoa pönöttää asukuvissa. Tuntui, etten olisi pitkään, pitkään aikaan sellaista tehnyt. Selvästi niin pitkään, etten tiennyt mihin katsoa, millä ilmeellä katsoa ja mitä tehdä käsilläni :D se raskausmaha oli siitä kätevä, kun sen päälle sai aina aseteltua ne kädet. Muuten ei kyllä ole ikävä niitä päiviä, vaikka aika alkaakin jo kullata muistoja.

No mutta.
Näin pimeän syyskauden teemaan heitän pallon sinne kysymällä, että väsyttääkö teitä?

Laapa