Quantcast
Channel: KAUNIS LAPSI.
Viewing all articles
Browse latest Browse all 389

Dandesign voittaja!

$
0
0
Täällä on sunnuntaiaamun kunniaksi menossa sellainen harvinainen herkku kuin mamman vapaahetki. Ilmoitin miehelle, että hän saa tehdä Minin nukutuskierroksen tänä aamuna kun minä keitän itselleni kupin kahvia ja istun rauhassa alas.

Tänä viikonloppuna olen tosin saanut nauttia omasta ajasta aika ruhtinaallisesti. Olin eilen NiceDesign-nimisessä yhteiskristillisessä naistenpäivässä ja sain kerrankin kuunnella ihan rauhassa tilaisuuksia. Mini kävi sielläkin toki rinnalla taukojen aikana, mutta muuten isi hoiti. Ja pärjäsi hyvin - taas. 
Täytyy antaa näin julkisestikin kiitokset ND-päivän järjestäjille, kun virkistyi koko paketti - henki, sielu ja ruumis. Tiedän, ettei vapaaehtoishommissa olevia aina muisteta kiittää, mutta tosiaan teette hyvää työtä. Oli ilo nähdä myös se, että hyvin eri-ikäisiä naisia oli tuo tapahtuma tuonut yhteen. 
Se on rikkautta.
Piti ottaa oikein todistusaineistoa, että olen saanut juoda kahvia ihan rauhassa!

Joka tapauksessa, oli minulla asiaakin. Dandesign-arvonnan voittajan sain aikaiseksi arpoa vasta tänä aamuna ja random.org sen taas ratkaisi.
Voittaja on nimimerkki Lantliga Drömmar. Laitan yhteystietosi eteenpäin Dandesignin Sannalle ja hän on sinuun yhteyksissä palkinnon suhteen.
Kiitos kaikille osallistuneille!

Rauhallista sunnuntaita sinne - me lähdemme piakkoin vauvajumppaan. Jännää. :-)
Mitä teidän viikonloppuihinne kuuluu?

Laapa

Viewing all articles
Browse latest Browse all 389

Trending Articles