Tämän hetken ehdoton asustevalinta on turkisliivi.
Miksikö?
Kevätkelit ovat tunnetusti kaikkein petollisinta laatuaan ja haluan välttää rintojen kylmettämisen. Siksipä turkisliivi on ollut itse asiassa melko lailla joka päivä päällä ulos lähtiessä.
Eipä tarvitse sitten muuten niin paljon ahtaa vaatetta päälle.
Aika loistava imettäjän asuste… ja miksei muutenkin.
![]()
Mitä ihmettä näille kuville aina tapahtuu, kun ne lataa Bloggeriin?
Hirveää pikselimössöä. Onko muilla samoja ongelmia??
Meidän vaunut on muuten Teutonia BeYou:t. Aivan loistavat kaupunkieläjälle, menevät kauppojenkin pienistä hyllyjenväleistä ja tosi näppärästi saa pyöriteltyä ympäri kääntyvien etupyörien ansiosta. En voisi olla tyytyväisempi. :)
![]()
![]()
![]()
![]()
Ja sitten se osuus, jonka voi hypätä yli, jos on liian herkkänahkainen tai lopen kyllästynyt äitiysaiheisiin blogissani, eli pieni oikaisu.
Olen saanut nyt niin moneen postaukseen kommentteja siitä, miten eteerisen onnellisen säteilevältä vaikutankaan, että ihan ihan pakko nyt vähän oikaista hymykuvista syntynyttä harhakäsitystä. Tai siis puhua myös siitä toisesta puolesta, joka asioilla aina tuppaa olemaan.
Äitiys on parasta mitä minulle on tapahtunut, mutta mitään helppoa ja kivaa aikaa tämä ei todella ole ollut. Nykyisin mielestäni yön osalta on hyvä saavutus, mikäli saan yhden kolmen tunnin pätkän yhtäjaksoista unta ja sitten jotakin lyhyttä lisäksi. Aina ei niinkään paljon nukuta. Iltaa kohden alan olla usein niin väsynyt että itken ihan pikkuasioista - ilman syytäkin.
Tätä aiheuttaa toki myös hormonitoiminta - joka liittyy etenkin maidonnousuun eli about ensimmäiseen kahteen viikkoon. Huomasin, että juurikin niinä ensimmäisinä päivinä, kun maidot kunnolla nousi, olin ihan todella itkuherkkä.
Väsymys tekee myös sen, että puhun aika sekavia, en löydä sanoja ja ne mitä löytyy menee helposti sekaisin. Melko humoristisia hetkiä välillä koettu… Ja tietenkin pinna on aika lyhyt, tulee varmaan puolisollekin rähähdettyä aika pienestä aina silloin tällöin.
Mieliala on ollut ajoittain todella matalakin, sellainen alavireinen, johtuen em asioista. Ja kuten tiedämme, se kuuluu tähän vaiheeseen. Totta kai koen paljon myös valtavaa onnea ja iloa ja rakkautta pientä kohtaan, mutta silti sanoisin että ensimmäiset kaksi viikkoa oma mieliala on pääosin ollut normaalia matalammalla. Melkoista vuoristorataa siis - yhdessä hetkessä en voisi olla onnellisempi ja seuraavassa taas itken väsymystäni - tai ihan muuten vaan.
Onneksi kohtalotoverit ovat vahvistaneet, että en suinkaan ole sekoamassa, vaan koen vaan sitä normaalia hormonien vuoristorataa jota kaikki muutkin… Vertaistuki onkin ollut kullanarvoista!
Fyysisesti taas, hmm… No, avaudutaan kun kerran on aloitettu. Jälleen kerran, herkimmät hypätkööt yli, luet omalla vastuulla!
Synnytyksen jälkeen en uskaltanut vessaankaan yksin, olin niin huimailevainen ja ponnistusvaiheesta jäi oikea jalka koko päiväksi ihan puutuneeksi, niin en oikein uskaltanut sen päälle luottaa. (Onneksi meni itsestään ohitse, ehdin jo säikähtää saaneeni jonkun pysyvän vaurion.) Vessa-asiointi nyt muutenkin oli varsin tuskallista alkuun, etenkään kakkosta ei paljon tehnyt mieli tehdä kun olisi joutunut ponnistamaan ja ykkönenkin kirveli mukavasti haavoissa…
Niin ja se jälkivuoto, edelleen menossa. Saattaa kestää muuten 6-8 viikkoa parhaimmillaan, todella toivon pääseväni vähän vähemmällä...
Entäs sitten imetys?
Kun maidot lopulta nousivat, totesin että liivisuojista ei ole mihinkään. Kaikki kastuu läpi paitaa myöten vaikka olisi mitkä toppaukset liiveissä…
Etenkin yöt ovat tukalia, suuntaan nykyisin aamulla ensimmäisenä suihkuun, kun olen läpimärkä hiestä, maidosta, vauvan puklusta ja mistä milloinkin. Yöllä saa vaihtaa peittoa välillä toisinpäin ja toista tyynyä kun olen hikoillut ja maitoa on tullut läpi… Olo on lievästi sanottuna jatkuvasti melko limainen ja on turha edes yrittää pitää vaikkapa paitoja puhtaina tässä elämän vaiheessa - omia tai vauvan - kovin pitkään. Pyykkikone on pyörinyt varsin tiuhaa tahtia meidän huushollissa viime viikot.
Huh, tulipa nyt sitten oikaistua mahdolliset harhaluulot.
Ja sanottakoon loppuun, että on tämä kuitenkin kivaa aikaa ollut. Kaikesta tuosta toisesta puolesta huolimatta. Koska lopulta meillä on tyytyväinen vauva, joka ei juuri itkeskele ja on vanhempiensa suuri ylpeyden aihe kaikessa valloittavuudessaan… :)
Laapa
// Furvest is the best accessory nowadays as I'm breast-feeding the baby - it keeps me warm in the right places :) Otherwise a few words about how this time with a newborn hasn't been all that happy and easy as it may seem. I'm on a roller coaster of emotions these days, other times feeling super happy and the next moment crying for no reason at all. And it's just part of this deal. Physically it took time before going to the toilet started to be not-so-painful anymore. And so on… Anyhow, I still consider this time of my life to be one of the happiest. Our baby is relatively easy since she doesn't cry that much.. And of course, she is our pride and joy :)
Miksikö?
Kevätkelit ovat tunnetusti kaikkein petollisinta laatuaan ja haluan välttää rintojen kylmettämisen. Siksipä turkisliivi on ollut itse asiassa melko lailla joka päivä päällä ulos lähtiessä.
Eipä tarvitse sitten muuten niin paljon ahtaa vaatetta päälle.
Aika loistava imettäjän asuste… ja miksei muutenkin.
Hirveää pikselimössöä. Onko muilla samoja ongelmia??
Meidän vaunut on muuten Teutonia BeYou:t. Aivan loistavat kaupunkieläjälle, menevät kauppojenkin pienistä hyllyjenväleistä ja tosi näppärästi saa pyöriteltyä ympäri kääntyvien etupyörien ansiosta. En voisi olla tyytyväisempi. :)
Knit Mamalicious
Pants VeroModa
Furvest Esprit
Bag Michael Kors
Ballerinas Tory Burch
Olen saanut nyt niin moneen postaukseen kommentteja siitä, miten eteerisen onnellisen säteilevältä vaikutankaan, että ihan ihan pakko nyt vähän oikaista hymykuvista syntynyttä harhakäsitystä. Tai siis puhua myös siitä toisesta puolesta, joka asioilla aina tuppaa olemaan.
Äitiys on parasta mitä minulle on tapahtunut, mutta mitään helppoa ja kivaa aikaa tämä ei todella ole ollut. Nykyisin mielestäni yön osalta on hyvä saavutus, mikäli saan yhden kolmen tunnin pätkän yhtäjaksoista unta ja sitten jotakin lyhyttä lisäksi. Aina ei niinkään paljon nukuta. Iltaa kohden alan olla usein niin väsynyt että itken ihan pikkuasioista - ilman syytäkin.
Tätä aiheuttaa toki myös hormonitoiminta - joka liittyy etenkin maidonnousuun eli about ensimmäiseen kahteen viikkoon. Huomasin, että juurikin niinä ensimmäisinä päivinä, kun maidot kunnolla nousi, olin ihan todella itkuherkkä.
Väsymys tekee myös sen, että puhun aika sekavia, en löydä sanoja ja ne mitä löytyy menee helposti sekaisin. Melko humoristisia hetkiä välillä koettu… Ja tietenkin pinna on aika lyhyt, tulee varmaan puolisollekin rähähdettyä aika pienestä aina silloin tällöin.
Mieliala on ollut ajoittain todella matalakin, sellainen alavireinen, johtuen em asioista. Ja kuten tiedämme, se kuuluu tähän vaiheeseen. Totta kai koen paljon myös valtavaa onnea ja iloa ja rakkautta pientä kohtaan, mutta silti sanoisin että ensimmäiset kaksi viikkoa oma mieliala on pääosin ollut normaalia matalammalla. Melkoista vuoristorataa siis - yhdessä hetkessä en voisi olla onnellisempi ja seuraavassa taas itken väsymystäni - tai ihan muuten vaan.
Onneksi kohtalotoverit ovat vahvistaneet, että en suinkaan ole sekoamassa, vaan koen vaan sitä normaalia hormonien vuoristorataa jota kaikki muutkin… Vertaistuki onkin ollut kullanarvoista!
Fyysisesti taas, hmm… No, avaudutaan kun kerran on aloitettu. Jälleen kerran, herkimmät hypätkööt yli, luet omalla vastuulla!
Synnytyksen jälkeen en uskaltanut vessaankaan yksin, olin niin huimailevainen ja ponnistusvaiheesta jäi oikea jalka koko päiväksi ihan puutuneeksi, niin en oikein uskaltanut sen päälle luottaa. (Onneksi meni itsestään ohitse, ehdin jo säikähtää saaneeni jonkun pysyvän vaurion.) Vessa-asiointi nyt muutenkin oli varsin tuskallista alkuun, etenkään kakkosta ei paljon tehnyt mieli tehdä kun olisi joutunut ponnistamaan ja ykkönenkin kirveli mukavasti haavoissa…
Niin ja se jälkivuoto, edelleen menossa. Saattaa kestää muuten 6-8 viikkoa parhaimmillaan, todella toivon pääseväni vähän vähemmällä...
Entäs sitten imetys?
Kun maidot lopulta nousivat, totesin että liivisuojista ei ole mihinkään. Kaikki kastuu läpi paitaa myöten vaikka olisi mitkä toppaukset liiveissä…
Etenkin yöt ovat tukalia, suuntaan nykyisin aamulla ensimmäisenä suihkuun, kun olen läpimärkä hiestä, maidosta, vauvan puklusta ja mistä milloinkin. Yöllä saa vaihtaa peittoa välillä toisinpäin ja toista tyynyä kun olen hikoillut ja maitoa on tullut läpi… Olo on lievästi sanottuna jatkuvasti melko limainen ja on turha edes yrittää pitää vaikkapa paitoja puhtaina tässä elämän vaiheessa - omia tai vauvan - kovin pitkään. Pyykkikone on pyörinyt varsin tiuhaa tahtia meidän huushollissa viime viikot.
Huh, tulipa nyt sitten oikaistua mahdolliset harhaluulot.
Ja sanottakoon loppuun, että on tämä kuitenkin kivaa aikaa ollut. Kaikesta tuosta toisesta puolesta huolimatta. Koska lopulta meillä on tyytyväinen vauva, joka ei juuri itkeskele ja on vanhempiensa suuri ylpeyden aihe kaikessa valloittavuudessaan… :)
Laapa
// Furvest is the best accessory nowadays as I'm breast-feeding the baby - it keeps me warm in the right places :) Otherwise a few words about how this time with a newborn hasn't been all that happy and easy as it may seem. I'm on a roller coaster of emotions these days, other times feeling super happy and the next moment crying for no reason at all. And it's just part of this deal. Physically it took time before going to the toilet started to be not-so-painful anymore. And so on… Anyhow, I still consider this time of my life to be one of the happiest. Our baby is relatively easy since she doesn't cry that much.. And of course, she is our pride and joy :)