Pari viikkoa sitten sain Facebookissa yhteydenoton bloggaajakollega Viiviltä.
Hän ehdotti kahvitreffejä ja kutsui samalla mukaan hauskaan naisporukkaan, jotka silloin tällöin kokoontuvat yhteen puuhailemaan käsillään ruoanlaiton tai askartelun merkeissä.
En totta puhuen koe olevani mikään ruoanlaittaja tai jauhopeukalo ja askarteluakaan en koskaan saa aikaiseksi - mukamas liikaa vaivaa. Tiedän kuitenkin, miten mukava on kokoontua porukalla tekemään ihan tavallisia asioita, joten mielelläni otin kutsun vastaan.
Ensimmäisessä näpertelijöiden kokoontumisessa olin viime viikon maanantaina ja täytyy sanoa, että tykkäsin todella paljon. Tunnelma oli rento ja luonteva, vaikken tuntenut kuin Viivin aiemmin, hänetkin lähinnä blogin ja yhden face-to-face kohtaamisen perusteella.
Ohjelmassa oli sämpylöiden, saaristolaisleivän ja kasvissosekeiton valmistusta yhdessä.
Minä vastasin lähinnä pilkkomisesta, koin sen sopivan haasteelliseksi tehtäväksi. ;)
Kuvia otin lähinnä ruoanvalmistuksesta, en halunnut ahdistella tyttöjä kamerallani...
Valmiit keitot olivat oikein onnistuneita - toinen makea bataattinen, toinen enemmän parsasta makunsa ja värinsä saanut. Vehnätön saaristolaisleipä oli kuitenkin ehdoton suosikkini!
Tästä illasta lähdettiinkin pois kierimällä. Ruokaa oli paljon, mutta onneksi kaikki varsin terveellistä - ja ennenkaikkea omatekoista.
Mielestäni ihana idea kokoontumisille, joissa aion jatkossakin olla mukana.
Ja taas tämä kaupunki tuntuu hieman enemmän kodilta.
Laapa
// I received an invitation from my blogger colleague Viivi to join a group of women who gather every now and then to do something nice together. Last Monday was my first time with them and we made some veggie soup and home-made bread. It was a cozy, relaxing night that I enjoyed very much!