Todeta täytyy, ettei syksyä ilman syysflunssaa.
Olinkin ihmetellyt kummallista väsymystä, joka on koko viikon vaivannut. Taisi olla tätä.
Menneistä vuosista oppineena en yritä väkisin sinnitellä kipeänä, vaan jään reilusti saikulle - ja kas, flunssat on parhaimmillaan selätetty parilla päivällä lepoa, särkylääkettä ja hyvää nesteytystä.
Aion saada itseni kuntoon ennen viikonlopun päivystysvuoroa.
Sain sopivasti saikkupäivää varten haasteen Annikalta.
Siihen kuuluu tiivistää oma kesä seitsemään kuvaan. Kesästä olen tehnyt laajemman postauksen jo tänne, mutta halusin kuitenkin ottaa tämän haasteen vastaan.
1. Uuden kodin tuparit olivat heti kesän alussa
2. Kesän juhlat
Oli useat valmistujaiset, lastenjuhlia, yhdet häätkin... ja aika monet juhlista menivät tällä samalla mekolla!
3. Jyväskylä
Kesä kului tutustuessa uuteen kotikaupunkiin. Olemmekin pikkuhiljaa päässeet tutummiksi.
4. Mökkeily
Sitä harrastettiin kaikkina viikonloppuina, joina suinkin oli vaan vapaata, eikä muuta pakollista ohjelmaa. Parasta.
5. Perhe
Tänä kesänä pääsimme nauttimaan muuttopäätöksemme hedelmistä - olemme nähneet mieheni veljeä perheineen enemmän kuin koskaan. Myös tätä kesällä syntynyttä pientä veijaria. :)
6. Uudet ystävät
Niitä olen saanut paljon kuluneena kesäkautena. Kuvassa Reetta ja kuva on bloggaajien tapaamisesta, josta kirjoittelin täällä.
7. Minilomat
Kunnon lomia ei tänä kesänä olekaan harrastettu. Pienen piipahduksen tein kuitenkin Virossa yhdessä miehen ja appivanhempien kanssa tämän kotimaan matkailun lisäksi.
Sitten varmaan kuvioon kuuluisi haastaa muutama bloggaaja tähän samaan. Taidanpa tehdä sen, vaikka ihan kiusallani! ;)
Laapa
// My summer in seven pictures.