Mietteitä reissauksesta ja reissukuumeesta, ne ovat viime aikoina kovasti taas olleet pinnalla. Olenpa saanut myös kysymyksen jos toisenkin niihin liittyen.
Olen aiheeseen jo viitannut mm. tässä postauksessa.
Kaipaan myös vastapainoa siihen ainaiseen aaah oooh ihanaa - hypetykseen ja liialliseen idealismiin, joka toistuu blogeissa aina kun joku on lähdössä jonnekin Suomen talvea pakoon. :)
Reissaamisen suhteen historiani on sellainen, että olen ensimmäisen kerran ollut lentokoneessa vasta täysi-ikäisenä.
Ulkomailla olin toki käynyt Euroopassa (Venäjä, Ruotsi, Saksa, Baltia, Puola, Tsekki) jo sitä ennen, soittoharrastuksen puitteissa, bussissa ja laivoissa matkustaen viuluni ja soittokavereideni kanssa.
Ensimmäinen varsinainen kaukomatkani oli maailmanympärysmatkamme vuonna 2011. Alle oli kertynyt jonkin verran opiskelijabudjetin rajoissa toteutettua lyhyttä reissailua Eurooppaan - eläköön halpalentoyhtiöt - mutta kaipuu oli kauemmas.
Lähdinkin sitten tosiaan kertaheitolla pitkään ja pitkälle, aina toiselle puolelle palloa.
Siinä vasta silmiä avaava reissu.
Reissaaminen on kovaa työtä.
Pitkät matkat vaativat kuukausien suunnittelun etukäteen, lukemattomia tunteja netissä surffaten ensin suunnitellen reittiä, sitten varaillen milloin lentoja, milloin vuokra-autoja, milloin majoitusta. Niiden onnekkaiden, joiden ei tarvitse huolehtia budjetista, tai kohteina on matalan elintason maat ei tähän tarvitse kovin paljon vaivautua. Jos taas kohteina on länsimaita, täytyy suunnittelua tehdä tarkasti - ja toistaalta pitää pelivaraa matkakassassa, jotta budjetin ylitykset eivät kaada koko taloutta tai rahat lopu kesken reissua.
Työ kuitenkin kannattaa.
Maailmanympärysmatkamme parhaat hotellit olivat niitä, joiden tähtilukemat eivät suinkaan olleet neljää-viittä, mutta asiakasarvostelut ylistäviä.
Parhaiten mieleeni jäi Fijin Bedarra Beach Inn, joka sijaitsi viiden tähden luksushotellin lähellä. Olipa niin, että luksushotellin baarimikko kävi meidän hotellissamme istumassa iltaa Happy Hour:lla. Tunnelma oli kuin perheessä, hinnat korkeintaan puolet 'tasokkaamman' hotellin hinnoista, ja ruoka sekä juoma erinomaista. Yksi parhaita turistikokemuksiani koskaan.
Siitä puheen ollen.
Kolme kuukautta turistielämää riitti saamaan minut kyllästymään.
Seuraavaksi tahdon jotain enemmän. En tiedä osaanko määritellä, mitä.
Tai ehkä osaankin.
Haluaisin päästä edes hieman raottamaan sitä toista puolta, josta yleensä näkee vain vilauksen.
Mitä on arki muualla?
Samalla olen kuitenkin ymmärtänyt, että arki on aina arkea.
Yhtä lailla pyykkiä on pestävä, ruokaa laitettava ja töissä käytävä elantonsa turvaamiseksi oli kotikaupunki sitten Turku tai Timbuktu.
Ja kuitenkin sitä arkea haluaisi kokea jossain muualla.
Jossain sellaisessa paikassa, jossa voisi käydä viikonloppuisin sukeltamassa, eikä hiihtämässä ja kaupasta ostaa porkkanoiden sijaan pitahayaa ja mangoa.
Saahan sitä ihminen unelmoida.
Reissaaminen on myös rankkaa.
Itse määrittäisin reissaajaprofiilini mukavuudenhaluiseksi seikkailijaksi.
Siis haluan mieluiten ostaa lennot erikseen ja ainakin osittain jättää suunnitelman auki, jos se vain on mahdollista.
Ja kuitenkin nautin, etenkin pitkillä matkoilla siitä, että välillä pääsee asumaan mukavasti hotellissa, palkintona ajasta tien päällä.
Oman rankkuutensa, etenkin reissulla, jossa maa vaihtuu tiuhaan, tekee jatkuva orientoituminen uuteen paikkaan (joka yleensä vielä tapahtuu jetlagin siivittämänä).
Ja sitten se kieli ja kulttuuri... Itse haluaisin ainakin yrittää käyttäytyä korrektisti, jos vain osaan. Ja sekös vasta voi suomalaiselle jörrikälle olla hankalaa!
Etenkin englanninkielisten maiden vaatima pirteän teennäinen small talk ennen aamukahvia tuottaa suuria vaikeuksia.
Mitä oikeastaan yritän sanoa?
En ole enää varma, että onko se aina sen kaiken arvoista.
Siis reissaaminen, sen kaiken työn, ajan ja rahan arvoista, jonka siihen kulutan.
Jos ennen olin heti muutaman vapaapäivän siintäessä näköpiirissä saman tien tyhjentämässä tiliä ja suuntaamassa kauas pois, on nykyisin mukaan tullut aimo annos harkintaa.
Tahdonko todella?
Lisättäköön tähän, että tällä hetkellä minkäänlaista ulkomaanreissua ei ole suunnitteilla.
Edellisestä kieltäydyin, vaikka lähteä olisin kyllä voinut niin ajan kuin rahankin puitteissa.
Ei vain huvittanut.
Tein toisia valintoja.
Ja se jo itsessään on melkoisen ihmeellistä käytöstä minulta...
Onko muilla paljon/pitkään reissanneilla tullut samoja tuntemuksia?
Vai onko tämä ilmiö ihan vain jotenkin ikään ja koko ajan kasvavaan mukavuudenhaluun liittyvä? ;)
Laapa
Olen aiheeseen jo viitannut mm. tässä postauksessa.
Kaipaan myös vastapainoa siihen ainaiseen aaah oooh ihanaa - hypetykseen ja liialliseen idealismiin, joka toistuu blogeissa aina kun joku on lähdössä jonnekin Suomen talvea pakoon. :)
Reissaamisen suhteen historiani on sellainen, että olen ensimmäisen kerran ollut lentokoneessa vasta täysi-ikäisenä.
Ulkomailla olin toki käynyt Euroopassa (Venäjä, Ruotsi, Saksa, Baltia, Puola, Tsekki) jo sitä ennen, soittoharrastuksen puitteissa, bussissa ja laivoissa matkustaen viuluni ja soittokavereideni kanssa.
Ensimmäinen varsinainen kaukomatkani oli maailmanympärysmatkamme vuonna 2011. Alle oli kertynyt jonkin verran opiskelijabudjetin rajoissa toteutettua lyhyttä reissailua Eurooppaan - eläköön halpalentoyhtiöt - mutta kaipuu oli kauemmas.
Lähdinkin sitten tosiaan kertaheitolla pitkään ja pitkälle, aina toiselle puolelle palloa.
Siinä vasta silmiä avaava reissu.
 |
| Tahdotko SILMÄPUSSIT? Väsymyksen? Uupumuksen? Jetlagin? - Lähde reissuun! |
Reissaaminen on kovaa työtä.
Pitkät matkat vaativat kuukausien suunnittelun etukäteen, lukemattomia tunteja netissä surffaten ensin suunnitellen reittiä, sitten varaillen milloin lentoja, milloin vuokra-autoja, milloin majoitusta. Niiden onnekkaiden, joiden ei tarvitse huolehtia budjetista, tai kohteina on matalan elintason maat ei tähän tarvitse kovin paljon vaivautua. Jos taas kohteina on länsimaita, täytyy suunnittelua tehdä tarkasti - ja toistaalta pitää pelivaraa matkakassassa, jotta budjetin ylitykset eivät kaada koko taloutta tai rahat lopu kesken reissua.
Työ kuitenkin kannattaa.
Maailmanympärysmatkamme parhaat hotellit olivat niitä, joiden tähtilukemat eivät suinkaan olleet neljää-viittä, mutta asiakasarvostelut ylistäviä.
Parhaiten mieleeni jäi Fijin Bedarra Beach Inn, joka sijaitsi viiden tähden luksushotellin lähellä. Olipa niin, että luksushotellin baarimikko kävi meidän hotellissamme istumassa iltaa Happy Hour:lla. Tunnelma oli kuin perheessä, hinnat korkeintaan puolet 'tasokkaamman' hotellin hinnoista, ja ruoka sekä juoma erinomaista. Yksi parhaita turistikokemuksiani koskaan.
Siitä puheen ollen.
Kolme kuukautta turistielämää riitti saamaan minut kyllästymään.
Seuraavaksi tahdon jotain enemmän. En tiedä osaanko määritellä, mitä.
Tai ehkä osaankin.
 |
| Hiekkaa silmiin Fijin aavikolta. |
Haluaisin päästä edes hieman raottamaan sitä toista puolta, josta yleensä näkee vain vilauksen.
Mitä on arki muualla?
Samalla olen kuitenkin ymmärtänyt, että arki on aina arkea.
Yhtä lailla pyykkiä on pestävä, ruokaa laitettava ja töissä käytävä elantonsa turvaamiseksi oli kotikaupunki sitten Turku tai Timbuktu.
Ja kuitenkin sitä arkea haluaisi kokea jossain muualla.
Jossain sellaisessa paikassa, jossa voisi käydä viikonloppuisin sukeltamassa, eikä hiihtämässä ja kaupasta ostaa porkkanoiden sijaan pitahayaa ja mangoa.
Saahan sitä ihminen unelmoida.
Reissaaminen on myös rankkaa.
Itse määrittäisin reissaajaprofiilini mukavuudenhaluiseksi seikkailijaksi.
Siis haluan mieluiten ostaa lennot erikseen ja ainakin osittain jättää suunnitelman auki, jos se vain on mahdollista.
Ja kuitenkin nautin, etenkin pitkillä matkoilla siitä, että välillä pääsee asumaan mukavasti hotellissa, palkintona ajasta tien päällä.
Oman rankkuutensa, etenkin reissulla, jossa maa vaihtuu tiuhaan, tekee jatkuva orientoituminen uuteen paikkaan (joka yleensä vielä tapahtuu jetlagin siivittämänä).
Ja sitten se kieli ja kulttuuri... Itse haluaisin ainakin yrittää käyttäytyä korrektisti, jos vain osaan. Ja sekös vasta voi suomalaiselle jörrikälle olla hankalaa!
Etenkin englanninkielisten maiden vaatima pirteän teennäinen small talk ennen aamukahvia tuottaa suuria vaikeuksia.
 |
| Ei nää vuorimaisematkaan rumia ole. // Albert Town, New Zealand |
Mitä oikeastaan yritän sanoa?
En ole enää varma, että onko se aina sen kaiken arvoista.
Siis reissaaminen, sen kaiken työn, ajan ja rahan arvoista, jonka siihen kulutan.
Jos ennen olin heti muutaman vapaapäivän siintäessä näköpiirissä saman tien tyhjentämässä tiliä ja suuntaamassa kauas pois, on nykyisin mukaan tullut aimo annos harkintaa.
Tahdonko todella?
Lisättäköön tähän, että tällä hetkellä minkäänlaista ulkomaanreissua ei ole suunnitteilla.
Edellisestä kieltäydyin, vaikka lähteä olisin kyllä voinut niin ajan kuin rahankin puitteissa.
Ei vain huvittanut.
Tein toisia valintoja.
Ja se jo itsessään on melkoisen ihmeellistä käytöstä minulta...
Onko muilla paljon/pitkään reissanneilla tullut samoja tuntemuksia?
Vai onko tämä ilmiö ihan vain jotenkin ikään ja koko ajan kasvavaan mukavuudenhaluun liittyvä? ;)
Laapa