Sali vai sohva?

Sansu haastoi minut jo viime vuoden puolella pohtimaan liikkumisen ja levon suhdetta.
Niinpä yritän tässä pohtia, mikä minut saa liikkeelle ja mikä taas saa jäämään sohvan uumeniin.

Ensinnäkin, en ole aina liikkunut näin paljon kuin nykyisin.
Olen tenhnyt elämänmuutoksen vasta aikuisiässä, vaikka osittain säännöllinen liikunta alkoi hiipiä elämääni jo lukioaikoina. Tuolloin kärsin soittoharrastuksen vuoksi jatkuvista selkä- ja niskakivuista ja viuluopettajani patisti minut kuntosalille.
Siitä se taisi lähteä.

Kunnollisen kipinän säännölliseen liikuntaan sain mieheni myötä.
Seurustelumme koostui paljolti juuri yhteisistä lenkeistä juosten, rullaluistellen, myöhemmin myös hiihtäen tai vaeltaen. Samalla tutustui paremmin kuin jos saman ajan olisi istuskellut sohvalla toista silmiin tuijotellen...

Tällä hetkellä liikunta on päivittäistä, jo koirankin vuoksi, mutta lajit vaihtelevat kauden ja kiinnostuksen mukaan.

Mikä saa minut liikkeelle?
Aurinko. 
Kesällä liikun huomattavasti enemmän kuin talvella, koska hyötyliikunta on paljon mielekkäämpää.
Luonto.
Monta upeaa maisemaa Suomesta ja ulkomailta olisi jäänyt näkemättä ilman liikkumista.
Kalorit.
Isona motivaation lähteenä minulle toimii se, että kun liikun saan myös syödä vähän vapaammin. Ja silloin kun liikkuminen jää vähemmälle, se myös näkyy välittömästi kropassa. Minulla ei ole vilkas aineenvaihdunta, mutta valitettavasti varsin vaatelias makeahammas löytyy kyllä...
Hyvä olo.
Tarvinneeko sitä erikseen edes mainita? Endorfiinihumala.
Oikea laji.
Olen havainnut, että hiihtämistä inhoan, vaikka kuinka olen yrittänyt siitä opetella pitämään. Painojen nostelu on pakollinen paha. Lumilautailu taas on hyvinä päivinä superhauskaa. Sukellus on aina mielettömän kivaa ja palkitsevaa. Samoin suosikkijumppiin lähtemistä suorastaan odotan innolla ja olen valmis vaikka kampeamaan itseni ylos sängystä ennen kuutta, jos se on tarpeen.
Hyvä seura.
Juoksun suhteen tämä korostuu, etenkin pitkillä lenkeillä. Tampereella olen eniten kaivannut juoksukavereita. Esim viime kevät oli hyvää aikaa juoksutreenien suhteen, kun aina sai seuraa viikon pitkälle lenkille. Nyt juoksu on jäänyt todella vähälle ja korvautunut muilla lajeilla.

Uusi-Seelanti / Tongariro Crossing - vuorikiipeilyä ja vaellusta.

Puolivälin tolppa Karhunkierrokselta

Mikä saa jäämään sohvalle?
Rasitusvammat.
Heh, näiden suhteen minulla on ollut missiona 'kerää koko sarja'.
Penikat, juoksijan polvi, kantakalvon tulehdus - you name it, I've had it! Epäilen, että osasyynä näihin on se, että olen alkanut harrastaa liikuntaa enemmän vasta aikuisiällä. Jalkani eivät ole tottuneet rasitukseen.
Joten mammat, pistäkää jälkikasvunne liikkumaan!
Sairastelu.
Kuuntelen tarkkaan itseäni tämän suhteen ja flunssaisena ainakin kovat treenit jäävät. Kuumeessa en ole juuri koskaan, mutta silloin varsinkin jään sohvan pohjalle.
Työkiireet.
Jos työt väsyttävät, tai päivystän paljon, ei aikaa saati energiaa jää tarpeeksi urheiluun. Yritän silti ehtiä liikkua, mutta saatan vaikkapa tehdä lyhyemmän treenin tai vaihtaa kevyempään lajiin. Olen huomannut, että esimerkiksi pitkä juoksulenkki keskellä kiireistä viikkoa vain väsyttää ja syö työtehoa jopa parilta seuraavalta päivältä. Mielummin siis jätän pitkät lenkit viikonlopulle ja tyydyn ottamaan viikolla kevyemmin.
Elämäntilanteen muutokset.
Silloin, kun koira tuli taloon liikuin todella vähän. En tahtonut jättää sitä iltaisin hetkeksikään yksin, kun päivät se joutui kuitenkin olemaan itsekseen. Ja voisin kuvitella, että jos meille siunaantuu joskus lapsia, vietän mielummin vapaat iltani heidän kanssaan kuin salilla. Vaikka liikunta kuinka onkin tärkeä asia, ei se ole elämän pääsisältö ja sen pitää joskus joustaa tärkeimpien asioiden tieltä.

Haastan teidät, rakkaat lukijat, kertomaan mikä teitä liikuttaa, mikä sohvattaa?

Laapa