Quantcast
Channel: KAUNIS LAPSI.
Viewing all articles
Browse latest Browse all 389

Pitkähkö perjantai.

$
0
0
Pitkäperjantai, siis joillekin ehkä lomapäivä, meille raksapäivä ennen kuin pääsemme pääsiäisen viettoon. Tämä perjantai on tuntunut nimensä mukaisesti erityisen pitkältä, ainakin toistaiseksi.

Tiedättekö sen tunteen, kun pienet vastoinkäymiset tuntuvat isoilta silloin, kun väsyttää ja kauniisti sanottuna ketuttaa muutenkin? Tänään tuntui siltä, että alkaa hapottaa tämä pikkulapsiarki yhdistettynä talonrakennukseen. Tiedän ja järjelläni ajatellen minä ihan itse sitä miestäni rakennukselle tänäänkin ajoin, että homma etenisi. Samaan aikaan tuntui siltä, että olisi ollut vaan niin ihanaa, jos isi olisi jäänyt meidän kanssa kotiin.

Sitä ajattelin, kun taapero ehti vauvan vaippaa vaihtaessani muun muassa kiivetä keittiön pöydälle, kaataa vesikannun sisällön JA tehdä pissat housuun. (Jep, meillä on jätetty typykältä vaippaa pois!) Sen lisäksi, että oliko ihan pakko ja miten se voikaan ehtiä, ajattelin mielessäni, miten kivaa olisi, jos näin pyhäpäivänä ei tarvitsisi yrittää rakentaa taloa. Tämä aika on muutenkin ihan kiitettävän hullua.

No. Eihän siinä. Vauva piti saada unille ja Minille ruokaa naaman eteen, joten pöytä ja lattia saivat lainehtia ihan rauhassa ennen kuin sain olennaisimmat hoidettua. Arvatkaapa miksi meille ei tule parkettia tulevaan asuntoomme ollenkaan? ;)


Arki on noin muuten alkanut kivasti rullaamaan. Pieni mies on oppinut nukkumaan (halleluja!) kiitettävän pituisia päikkäreitä, vaikkakin tekee sen edelleen noin tunnin pätkissä niin, että täytyy välillä käydä vähän vaunuja heijaamassa, joskus nostaa rinnallekin kertaalleen kunnes taas jatkaa. Tämän viikon ennätys oli kuitenkin viisi tuntia, ettei ihan huonosti... ;) Ja sitten se paras juttu eli olen saanut näiden unia vähän synkronoitua - tälläkin hetkellä nukkuvat kumpikin vaunuissa tyytyväisinä. Ihmeellinen rauha maassa hetken aikaa, ja minulla pitkästä aikaa hetki bloggaamiselle.

Junnu oppi viime viikolla kääntymään vatsalta selälleen. Nyt jatkuvasti jumppailee peppua ja jalkoja ylös niin, ettei enää viltillä pysy - ilmeisesti tahtoisi pyörähtää myös toisin päin. Selältä kyljelleen on jo jonkun kerran onnistunut pääsemään, muttei vielä mahalleen saakka. Voi olla, että nämä kehittyvät taidot ja jatkuva jumppailu ovat se syy, miksi hän on alkanut nukkua päiväunia paremmin ja viihtymään myös lattialla pidempiä aikoja. Ihmettelemme vaan kovasti pikkumiehen innokkuutta liikkeelle lähtöön, ikää kun on vasta 2,5 kuukautta. Ilmeisesti kiire siskon perään on vaan niin kova.

Pelkäsin, miten tämä tuore liikkumisinnostus mahtaa vaikuttaa vauvan yöuniin - turhaan. Yhtenä aamuna Junnu heräsi 5:30 aikaan jumppailemaan, mutta muuten on nukkunut yöt niin kuin ennenkin eli varsin hyvin. Ihan vielä ei siis ole mennyt hulinaksi.

Tässä olen ajatellut, että pian tulee se rajapyyki vastaan, jonka itselleni asetin noin niin kuin kannustimeksi. Mietin tuossa loppuraskaudessa, että viimeistään siinä kohtaa, kun Mini täyttää kaksi vuotta, arki ihan varmasti alkaa rullata helpommin. Nyt tuon päivämäärän lähestyessä voin todeta olleeni ihan oikeassa. Ihanaa!

Sisko yritti vähän auttaa pikkuveikkaa kääntymään :D 

Ja täytyypä sanoa sekin, että meidän talonrakennus on edennyt mukavaa vauhtia. Kaikesta ajoittaisesta turhautumisesta huolimatta positiivinen täytyy olla.
Väliseinät on tehty, portaat valettu ja takkakin paikallaan. Kunhan saadaan tekijät kilpailutettua, alkaa sisäseinien tasoitus - ulkoistamme sen sekä pohjamaalauksen paljolti minun toiveestani. Näkyvin osa meidän taloa ei voi olla muhkurainen DIY ja ottaahan se ensikertalaiselta aikaakin ihan toisella tavalla kun kokeneemmalta tekijältä.
Piakkoin tulee myös keittiöfirman suunnittelija tarkistusmittaamaan paikat, jotta saadaan kaapit tilaukseen - ne tulevat toukokuun loppupuolella ja sitten päästään rakentelemaan keittiöitä ja kylppäreitä toden teolla. Minä keksin vielä, että haluan sittenkin vaalean, lämpimän sävyisen tason kodinhoitohuoneeseen ja nyt sitten pitäisi päättää mihin tumman harmaan tason vaihtaa - aikaa on siihen saakka, kun tarkistusmittaukset tehdään. Myös laattavalinnat olen heittämässä vähän uusiksi noihin khh/pesutiloihin, hitsi miten se mieli muuttuukaan helposti...
Lähinnä olen käynyt pohdintoja tuon lattialaatan suhteen, josta voisin muuten kysyä teidän mielipidettä ja kokemuksia.

Ensin oli siis ajatus laittaa alakerran kaikki märkätilat lattioiden osalta (khh, suihkutila, sauna, pieni wc) vaaleanharmaalla 10x10 laatalla. Työkaverini huomautti, että kuraeteiseen vaalean harmaa laatta vaaleine saumoineen on kyllä turhan työläs putsattava. Ja sitten itsekin tulin siihen tulokseen, että haluan jonkun lämpimän sävyisen laatan, vähän tummempi ruskea tai joku lämmin harmaan sävy voisi olla kiva ja tummilla saumauksilla vähemmän työläs.
Lähinnä mietin, että olisiko ideaa tehdä khh:n lattia vähän isommalla laatalla ja siitä jatkaa pesutiloihin mahdollisimman samansävyisellä 10x10 -laatalla? Vai tehdäkö koko hoito 10x10 -laatalla? Ainakin kaatojen luulisi hoituvan helpommin pienemmällä laatalla, niitä kuitenkin tulee myös kodinhoitohuoneeseen.
Tummassa näkyy toki kalkki sun muu helpommin kuin vaaleassa, mutta jotenkin haluaisin että nämä toisiinsa yhteydessä olevat märkätilat tehtäisiin kaikki samalla idealla, värin vaihtaminen ei tunnu hyvältä ajatukselta.
Onko teillä kokemuksia tai suosituksia tästä tumma versus vaalea ja iso versus pieni -dilemmasta? :D

Nytpä toivottelen teille rauhallista pääsiäisen aikaa! Palataan toivon mukaan ensi viikolla, postaustahti ei ole nyt ollut kovinkaan kova, mutta ajattelin yrittää tsempata asian suhteen :)

Laura


Viewing all articles
Browse latest Browse all 389

Trending Articles