Mistä tietää, että bloggaajalla on vähän kiirus?
No pinterest -, instagram- ja mobiilikuvista tietenkin. Ei ole paljon järkkäri räpsynyt.
Kesä on kyllä ollut sellaista aikaa, että kun lomaa ei ole, niin mennään ja tehdään ihan koko ajan - se aika, kun ei olla töissä siis. Pitäisi muistaa vähän välillä hiljentää ja huoltaa myös itseään. Se kun luonnollisesti jää aina viimeiseksi.
Minulla oli sellainen vähän naivi ajatus alkukesästä, kun aloin tehdä täydellä työajalla töitä, että se työ on sitten sitä omaa aikaa. Jos kerran töitä tekee noin 40 tuntia viikosta, niin loppuaika ollaan sitten tehokkaasti perheen kanssa.
Ollapa superäiti, niin.
Onhan se täytynyt todeta, että kun en vaan edelleenkään ole. Superäiti. Olen ihan tavallinen nainen ja äiti. Ja myös minä tarvitsen sitä ihan oikeaa omaa aikaa pysyäkseni järjissäni. Ei kukaan jaksa koko ajan hoitaa, potilaita, lapsia, kotia. Tai antaa huomiota, aikaa ja rakkautta. Välillä pitää olla saamapuolella ja huokaista hetki niin, ettei kukaan tarvitse.
Oikeastaan yksi asia, joka tätä on saanut miettimään on ihana äitiysneuvola, jonka asiakas taas hetken tauon jälkeen olen. Muistutellaan ruokavaliosta, liikunnasta, lantionpohjan jumpasta ja toisaalta kysellään kuulumisia, mielialaa ja jaksamista. Se muistuttaa itselle taas sitä, että minun hyvinvointini on kaikkien etu, eikä vähiten syntymättömän lapseni. Kaiken kiireen ja touhun keskellä oma hyvinvointi täytyy pitää mielessä.
Tänään laitoin lapsen unille ja lähdin yksin kävelylle.
Nautin hetkestä omine ajatuksineni, eikä edes pieni sade haitannut. Tuntui, että kaikki stressi vaan suli pois askel askeleelta.
Kotiin tultuani tein iltapalan ja avasin läppärin. Tämäkin on minulle sellainen oma pieni kanava, jossa voin tehdä yhtä sellaista asiaa, josta pidän ja jossa olen kuulemma myös kohtalaisen hyvä - saan kirjoittaa.
![]()
Tämä on ollut ihana viikko kaikin puolin ja sellaisena tuntuu vaan jatkuvan.
Olen nähnyt ystäviä ja vaihtanut kuulumisia pitkästä aikaa. Kuullut neuvolassa sen, minkä jo tiesinkin - kohtuni kasvaa nyt selvästi suurempana kuin viimeksi. Rantapalloni on vasta reilut 16 viikkoa tuossa kasvanut ja kieltämättä melkoisen muhkea jo kooltaan. Olen tällä viikolla myös kuullut pienet, nopeat sydämen lyönnit ja miettinyt, etten vieläkään voi ymmärtää, että meille tulee toinen lapsi.
Tällä viikolla olen myös kuumeisesti käynyt ammatillista pohdintaa sekä oman pääni sisällä että rakkaan puolisoni kanssa. En tiedä edelleenkään, mikä tulee olemaan lopputulos, mutta suunta tuntuu tällä hetkellä kaikkea muuta kuin selvältä. Onneksi on taas äitiysloman pituinen tauko tuloillaan!
Viikonloppuna pääsemme juhlimaan häitä koko perheen voimin ja sitä odotan innolla - vaikken kyllä tiedä soveltuuko ainoa jokseenkin järkevä ja päälleni mahtuva mekko ollenkaan tilaisuuteen.
Sellaista ajatusten virtaa tänään.
Miten te huolehditte itsestänne kiireen keskellä?
Laura
No pinterest -, instagram- ja mobiilikuvista tietenkin. Ei ole paljon järkkäri räpsynyt.
Kesä on kyllä ollut sellaista aikaa, että kun lomaa ei ole, niin mennään ja tehdään ihan koko ajan - se aika, kun ei olla töissä siis. Pitäisi muistaa vähän välillä hiljentää ja huoltaa myös itseään. Se kun luonnollisesti jää aina viimeiseksi.
Minulla oli sellainen vähän naivi ajatus alkukesästä, kun aloin tehdä täydellä työajalla töitä, että se työ on sitten sitä omaa aikaa. Jos kerran töitä tekee noin 40 tuntia viikosta, niin loppuaika ollaan sitten tehokkaasti perheen kanssa.
Ollapa superäiti, niin.
Onhan se täytynyt todeta, että kun en vaan edelleenkään ole. Superäiti. Olen ihan tavallinen nainen ja äiti. Ja myös minä tarvitsen sitä ihan oikeaa omaa aikaa pysyäkseni järjissäni. Ei kukaan jaksa koko ajan hoitaa, potilaita, lapsia, kotia. Tai antaa huomiota, aikaa ja rakkautta. Välillä pitää olla saamapuolella ja huokaista hetki niin, ettei kukaan tarvitse.
Oikeastaan yksi asia, joka tätä on saanut miettimään on ihana äitiysneuvola, jonka asiakas taas hetken tauon jälkeen olen. Muistutellaan ruokavaliosta, liikunnasta, lantionpohjan jumpasta ja toisaalta kysellään kuulumisia, mielialaa ja jaksamista. Se muistuttaa itselle taas sitä, että minun hyvinvointini on kaikkien etu, eikä vähiten syntymättömän lapseni. Kaiken kiireen ja touhun keskellä oma hyvinvointi täytyy pitää mielessä.
Tänään laitoin lapsen unille ja lähdin yksin kävelylle.
Nautin hetkestä omine ajatuksineni, eikä edes pieni sade haitannut. Tuntui, että kaikki stressi vaan suli pois askel askeleelta.
Kotiin tultuani tein iltapalan ja avasin läppärin. Tämäkin on minulle sellainen oma pieni kanava, jossa voin tehdä yhtä sellaista asiaa, josta pidän ja jossa olen kuulemma myös kohtalaisen hyvä - saan kirjoittaa.
Olen nähnyt ystäviä ja vaihtanut kuulumisia pitkästä aikaa. Kuullut neuvolassa sen, minkä jo tiesinkin - kohtuni kasvaa nyt selvästi suurempana kuin viimeksi. Rantapalloni on vasta reilut 16 viikkoa tuossa kasvanut ja kieltämättä melkoisen muhkea jo kooltaan. Olen tällä viikolla myös kuullut pienet, nopeat sydämen lyönnit ja miettinyt, etten vieläkään voi ymmärtää, että meille tulee toinen lapsi.
Tällä viikolla olen myös kuumeisesti käynyt ammatillista pohdintaa sekä oman pääni sisällä että rakkaan puolisoni kanssa. En tiedä edelleenkään, mikä tulee olemaan lopputulos, mutta suunta tuntuu tällä hetkellä kaikkea muuta kuin selvältä. Onneksi on taas äitiysloman pituinen tauko tuloillaan!
Viikonloppuna pääsemme juhlimaan häitä koko perheen voimin ja sitä odotan innolla - vaikken kyllä tiedä soveltuuko ainoa jokseenkin järkevä ja päälleni mahtuva mekko ollenkaan tilaisuuteen.
Sellaista ajatusten virtaa tänään.
Miten te huolehditte itsestänne kiireen keskellä?
Laura