Valoa.

Kaipaan. Valoa.

Tänään pääsin jo kolmelta koulusta - ihan hämärää.
Ja katselin FB:sta, miten alati reissaavat ystäväni lähtivät taas siivillä jonnekin lämpimään.
Kateeksi käy.

Minun valopilkkuni alkavat olla melko vähissä.
Flunssa ja epämääräinen polvikipu ovat vaivanneet viimeisen parin viikon aikana, joten päivittäisiä koiralenkkejä enempää ei ole pystynyt tehdä.
Täytynee tänään vaikka hammasta purren yrittää salille. Eihän pieni polvikipu suinkaan estä ylävartalotreeniä. ;) Ja liikunta on kuitenkin se paras sisäisen kellon tahdistaja.
Onneksi on hauva. Lumivalkoinen höpsöttäjä, jonka kanssa tänäänkin suuntaamme ToKoilemaan. Kai nämä aktiviteetit jotenkin pitävät kiinni arjessa.

Kaamosoireet taitavat olla meikäläiselle jokasyksyinen ongelma.
Jos täyttelisin BDI (=Beck's Depression Inquiry muistaakseni) -kyselyn tähän aikaan vuodesta saattaisi siellä hyvinkin olla jotakin löydöksiä. Täytyypä joskus kokeilla! ;)
Yleisesti ottaen lääkkeeni kaamokseen on D-vitamiini, hedelmät ja marjat, kahvi ja liikunta. Kirkasvalolamppukin on jossain, mutta missähän? Täytyisi kaivaa taas esiin.

Ehkä pahin kaamosoire on ketutus. Kauniisti ilmaistuna.
Pieni alavireys tekee itsellä usein sen, että pinna lyhenee ja valitus on herkässä. Joskus töksäyttää tahtomattaan jotakin tilanteeseen sopimatonta.
Tosin sen voi kuitata välillä savolaisuuden piikkiin. ;) Tämä muu maailma kun ei aina ymmärrä meikäläisiä.

Onko teillä kaamosoireita?
Kuvailin teille (huonon valon) asukuvan ja tajusin samalla, että oikeastaan kukaan muu ei arkisin näitä asujani nää kuin te, rakkaat lukijat.
Päivällä niiden päällä on lääkärintakki, illalla vakiovaruste on jotkut urheilukamppeet tai kotihousut. Tällä selittynee se, etten aina jaksa niin kovasti arkivaatteisiin panostaa.