Tykkään pukeutua kerroksiin, etenkin näin syksyisin.
Samalla lailla ajattelen, että me ihmiset olemme jotenkin kerrostuneita. Tämä on sellainen ajatus, mikä minulla on mielessä pyörinyt, mutta sitä on ollut jotenkin vaikea pukea sanoiksi.
Yritän nyt.
Ajatus lähti oikeastaan liikkeelle loppukesällä, kun oivalsin jotain itsestäni. Minulla kesti kaksikymmentäseitsemän vuotta ymmärtää, mistä tietynlainen käytökseni ehkä johtuu.
Huolimatta tästä ekstrovertistä, puheliaasta olemuksesta olen nimittäin aika ujo ja epävarma. En suinkaan koe olevani omimmillani suurten massojen edessä ja joskus tuntuukin hassulta se, että pidän blogia. Toisaalta en välttämättä uskonut, että tästä kasvaisi koskaan mitään sellaista, että joku vieras ihminen minut kadulla tunnistaisi. Ja ehkä edelleenkin koen tämän päiväkirjana ja tavallaan 'unohdan', että joku muukin näitä tekstejä lukee kuin välitön lähipiirini.
![]()
![]()
Muistan yhden tarinan, jossa nainen oli oivaltanut, että aina kun oli ajelemassa juhliin tai muuhun julkiseen tilanteeseen, alkoi huulipunan lisäily. Koko ajomatkan hän uudestaan ja uudestaan lisäsi huulipunaa - ja sitten havahtui sen järjettömyyteen. Kyse ei ollutkaan siitä, etteikö huulipunaa olisi jo ihan tarpeeksi - vaan jostain ihan muusta.
Päänsisäisistä jutuista.
Olen ihan tyytyväinen, että olen alkanut tiedostaa näitä omia ei-kovin-järkeviä selviytymismetodeja, koska eihän niistä ole mitään hyötyä. Jos hyväksyn itseni sellaisena kuin olen, niin varmasti muutkin tekevät niin. Kriittisin itseni tutkija olen kuitenkin ihan itse.
Ja vaikka tässä ilmastonalassa (ja tällä lainsäädännöllä) ilman vaatteita kuljeskeleminen ei kovin järkevää olekaan, niin henkisesti ei haittaisi välillä vähän nakuilla - vaikka se tarkoittaisikin sitä, että tekee itsestään haavoittuvaisen.
Oletteko te oivaltaneet itsestänne vastaavanlaista kerroksellisuutta? Miten se on ilmennyt käytöksessänne?
Laapa
Samalla lailla ajattelen, että me ihmiset olemme jotenkin kerrostuneita. Tämä on sellainen ajatus, mikä minulla on mielessä pyörinyt, mutta sitä on ollut jotenkin vaikea pukea sanoiksi.
Yritän nyt.
Ajatus lähti oikeastaan liikkeelle loppukesällä, kun oivalsin jotain itsestäni. Minulla kesti kaksikymmentäseitsemän vuotta ymmärtää, mistä tietynlainen käytökseni ehkä johtuu.
Huolimatta tästä ekstrovertistä, puheliaasta olemuksesta olen nimittäin aika ujo ja epävarma. En suinkaan koe olevani omimmillani suurten massojen edessä ja joskus tuntuukin hassulta se, että pidän blogia. Toisaalta en välttämättä uskonut, että tästä kasvaisi koskaan mitään sellaista, että joku vieras ihminen minut kadulla tunnistaisi. Ja ehkä edelleenkin koen tämän päiväkirjana ja tavallaan 'unohdan', että joku muukin näitä tekstejä lukee kuin välitön lähipiirini.
Toki on selvää ja väistämätöntä, että jokainen meistä joutuu välillä massojen eteen ja uusien ihmisten keskuuteen. Ja vaikka monesti näennäisesti selviän niistä tilanteista hyvin ja jännittämättä, huomaan oppineeni erilaisia henkisiä selviytymiskeinoja, joista osa on hyviä ja osa ei. Joka tapauksessa koen, että uudet tilanteet ovat edelleen jännittäviä ja omat epävarmuudet nousevat helposti pintaan joka kerta, kun niihin astun.
Olen kuullut, että joskus vaikutan koppavalta tilanteissa, jossa joudun suuren yleisön eteen, vaikkapa juontamaan jotain. Se on tullut minulle ihan yllätyksenä - ja ehkä nykyisin osaan tiedostamalla välttää sitä, etten antaisi itsestäni ylimielistä vaikutelmaa. Samalla olen alkanut ymmärtää, ettei kannata tuomita ketään ensivaikutelman perusteella. Näennäinen ylimielisyys saattaa olla epävarmuutta tai jotain ihan muuta.
Ensivaikutelma jos mikä voi valehdella.
Joskus epävarmuus on ilmennyt siinä, että pitäisiköhän laihduttaa kilo tai pari ennen sitä ja sitä tilaisuutta. Onnistuisikohan vielä? Jossain vaiheessa huomasin myös, että aina kun oli tulossa joku julkinen tilanne, ostin uusia vaatteita. Ikään kuin kukaan tietäisi sitä, että vaaka näyttää nyt kilon vähemmän kuin viime viikolla tai paitani on uusi.
Muistan yhden tarinan, jossa nainen oli oivaltanut, että aina kun oli ajelemassa juhliin tai muuhun julkiseen tilanteeseen, alkoi huulipunan lisäily. Koko ajomatkan hän uudestaan ja uudestaan lisäsi huulipunaa - ja sitten havahtui sen järjettömyyteen. Kyse ei ollutkaan siitä, etteikö huulipunaa olisi jo ihan tarpeeksi - vaan jostain ihan muusta.
Päänsisäisistä jutuista.
Olen ihan tyytyväinen, että olen alkanut tiedostaa näitä omia ei-kovin-järkeviä selviytymismetodeja, koska eihän niistä ole mitään hyötyä. Jos hyväksyn itseni sellaisena kuin olen, niin varmasti muutkin tekevät niin. Kriittisin itseni tutkija olen kuitenkin ihan itse.
Ja vaikka tässä ilmastonalassa (ja tällä lainsäädännöllä) ilman vaatteita kuljeskeleminen ei kovin järkevää olekaan, niin henkisesti ei haittaisi välillä vähän nakuilla - vaikka se tarkoittaisikin sitä, että tekee itsestään haavoittuvaisen.
 |
| Paita Soulmate Neule Kaffe Huivi Mulberry Housut Mamalicious Kengät Tango Bleiseri InWear |
Laapa