En tällä hetkellä erota lauantaita maanantaista, saati ole kovin selvillä päivämääristä, arjesta tai pyhästä. Kuuluu kai tähän vaiheeseen.
Vappu on muutenkin niitä mielestäni varsin turhia juhlapyhiä, viime vuonnakin olin mielelläni töissä pyhäliksalla.
Ja nythän olen tämän uuden pomoni palveluksessa 24/7 eli sikäli työläs tästäkin vapusta muodostui. ;)
Tänä vuonna saimme tosin pienen vappuloman, tai kevennyksen arkirutiineihin, kun suuntasimme äitini luokse maalle.
Ylimääräinen hoitaja vauvalle vapautti meille vähän yhteistä aikaa. Pääsimme esimerkiksi ensimmäistä kertaa saunaan yhtä aikaa lapsen syntymän jälkeen!
Mummi myös komensi pientä heti, kun tultiin että mummilassa täytyy olla kiltisti ja tyttöpä totteli - on nukkunut nyt öisin pari kolmen tunnin pätkää. Ihan luksusta meille, etenkin minulle, kun olen saanut nukkua vähän enemmän.
Ensimmäinen pitkä automatka meni myös ihmeen hyvin, neiti nukkui koko ajan ja alkoi parkua vasta kun pääsimme mummilan pihaan… :)
Vappuaattona käväisimme muuten neuvolassa ja ihmettelen edelleen miten hurjaa vauhtia tämä pieni olikaan kasvanut - laitokselta lähti 3060 grammainen tyttö ja neuvolassa paino oli huimat 3990 g kolmen viikon iässä. Saa pieni äiti olla ylpeä omasta kehostaan, jonka tuotteilla tämä kasvu on saatu aikaan… Huimaa!
Minä puolestani kävin tällä viikolla vaatekaupoilla varsin laihoin tuloksin. Ainoa, mitä tarttui mukaan oli tuo neule, huolimatta sovitettujen vaatteiden runsaasta määrästä. 'Lisukkeet' ovatkin heikkouteni, siis kaikenlaiset neuleet, liivit ja jakut. Tekevät pukeutumisesta vähän helpompaa kun on vaihtoehtoja. Neule oli kyllä löytö - tämän kanssa on vain eduksi jos muu asu on tylsä. Pariutuu kivasti myös noihin lenkkareihin… Eläinprintit taitavat olla heikkouteni.
Ongelmani vaatekaupassa taisi olla osittain se, etten oikeastaan tiedä miten tällaista kroppaa pitäisi pukea. Ei kai se ihme, jos 26-vuotiaaksi elää tietynlaisessa kropassa ja nyt sitten viimeisen vajaan vuoden ajan on oltu kaikenlaisten muutosten kourissa… Naisen elämä on tosiaan mielenkiintoista! :)
En suinkaan ole tyytymätön näihin muutoksiin (paitsi mahan osalta ;)). Minua ei haittaisi, vaikka lantio jäisi vähän leveämmäksi, eikä varsinkaan se jos rintavarustukseen unohtuisi muutama gramma tämän maitotulvan jälkeenkin.
Totta kai nyt täytyy miettiä myös imetysaspektia, mutta itse asiassa sain paljon hyviä vinkkejä teiltä lukijoilta vaatteiden suhteen - kiitos niistä! Aika moni tavallinen paita taipuu tämän elämänvaiheen tarpeisiin, kun vain käyttää mielikuvitusta.
Mitäs muuten tykkäätte asusta? Nämä pitkät neuletakit taitavat olla tämän kevään juttuja - onko muita niihin tykästyneitä?
Laapa
// We spent the first of May at my mom's in the countryside. The baby has slept surprisingly well and we also got a little time with my hubby while my mom was taking care of my baby. She has also grown amazingly fast - from 3060 grams to 3990 grams in just three weeks!
I tried to shop a bit this week, ended up buying that cardigan and realized that I can't avoid loving those animal prints! These kind of long cardigans seem to be the thing this spring, do you like them? And how do you like my outfit?

HM Nursing top
Pants VeroModa
Cardigan Only
Trainers Nike
Scarf Guess
Bag Michael Kors