Enpä tosiaan osannut aavistaa, miten kovasti häneen voikaan kiintyä.
Mies vielä vähemmän, piti minua outona kun puhuin tulevasta perheenjäsenestä.
Koira - sehän on vaan koira!
Olen alkanut miettiä koiran asemaa meidän perheessä myös tästä vauvan näkökulmasta.
Etenkin minun, joka kuitenkin olen perinteisesti ollut koiran pomo, täytyisi tunteistani huolimatta varmaan ottaa piakkoin vähän etäisyyttä, jotta vauvan tulon aiheuttama tasapainon muutos ei olisi suuri sokki.
Osittain tätä on jo toki tehty.![]()
Ensimmäinen konkreettinen liike, minkä olemme tehneet valmistautumiseen on koiran nukkumisen suhteen. Se sai siis aiemmin nukkua meidän sängyssä.
Päätimme kuitenkin jo syksyllä, että sen tavan täytyy loppua ennen kuin vauva tulee. Taisi olla kaikkein vaikeinta meille tehdä tuo päätös ja pysyä siinä.
Joskus tuntuu lähes mahdottomalta vastustaa ruskeiden, suurten silmien anovaa katsetta päästä viereen nukkumaan...
Ihan tiukkapipoiksi emme ole heittäytyneet.
Päiväunille karvalapsi saa edelleen tulla viereen, ja päivällä yksin ollessaan loikoa sängyllä - mahdotontapa sitä olisi estääkään jos ei vahtimassa ole. Sohvalla se usein viihtyy jomman kumman jalkojen päällä.
Illalla se ei kuitenkaan enää edes yritä sänkyyn, vaan tietää hakeutua eteiseen tai työhuoneeseen oman taljan päälle koisimaan.
![]()
Perustottelevaisuus tältä kuitenkin löytyy, ja jos selvästi jostain kielletään, ei se uskalla uhmata. Esimerkiksi vaikka sohva normaalisti onkin sille sallittua aluetta, niin joskus vieraiden läsnäollessa vähän rajoitan sen sohvailua - muisti vaan tahtoo olla aika lyhyt eikä selkeästi hauva tahdo ymmärtääettä ihan oikeasti nyt ei sohvalle mennä, kun mamma niin sanoo. Varmaan tällainen onkin koiralle kaikkein hämmentävintä, kun joskus joku on sallittua ja toisinaan taas sama asia ei ole. Ja tämä on tietenkin ihan oma vikani... Ehkä jossain kohtaa, kunhan itse olen siihen valmis, pystyn tuon sänkyilyn ja sohvailun vaikka karsia pois kokonaan. Ehkä. EHKÄ.
Toinen asia, mikä nyt on jo ihan luonnostaan käynyt, on tämä ulkoilutusvastuu.
Olen ollut sen verran vaivainen koko raskauden ajan - alkuun huonoselkäinen ja myöhemmin supistelevainen, että jossain kohtaa en voinut työpäivän jälkeen kuvitellakaan käveleväni edes puolta tuntia. Mielestäni on kuitenkin tosi hyvä, että miehen ja koiran suhde on ulkoilujen myötä lähentynyt ja jossain kohtaa näytti jo siltä, että hauva tottelee miestä paremmin kuin minua. En tiedä onko näin, mutta koville ottaa jo ajatuskin luopua asemastani ykkösenä...
![]()
Kuitenkin, nyt kun olen jäänyt kotiin, olen erityisen kiitollinen uskollisen ystäväni seurasta.
Ja ilman työn tuomaa rasitetta selälle, pystyn paremmin koiraa ulkoiluttamaan - mene ja tiedä onko tämä sitten hyvä vai huono asia, tuon etäisyyden ottamisen näkökulmasta... Ehkä sitten ihan viimeisinä viikkoina ennen laskettua aikaa olen jo niin iso ja hidas ja liitoskipuinen, ettei taaskaan kävely luonnistu ja homma jää miehelle. Olisi vain tässä välissä välillä ihan kiva touhuta hauvan kanssa jotain. Melkein nolottaa, kun mies on joutunut nyt raskausaikana niin paljon hoitamaan tätä 'minun koiraani', jonka hoidosta lupasin ottaa vastuun...
Kaiken kaikkiaan odotan kuitenkin siirtymisen vauvaperheeksi menevän myös koiran kannalta hyvin. Se on ainakin tähän mennessä osoittanut suurta hyväntahtoisuutta ja uteliaisuutta lapsia kohtaan enkä usko edes taaperoajan olevan ongelma. Ystäviltä olen kuullut, että jopa yksivuotiasta lasta voi opettaa toimimaan fiksusti koiran kanssa, esimerkiksi antamalla koiralle nukkumarauhan ja ettei korvista kiskota... Onkohan näin?
Tietenkin lapsen ja koiran yhteiselo vaatii meiltä enemmän tarkkaavaisuutta, koira kun innostuksissaan voi saada vahinkoa aikaan vaikkapa kaatamalla huonosti kävelevän lapsen. Minun on kuitenkin mahdotonta kuvitella tämän koiran tahallaan vahingoittavan lasta, vaikka jotakin potentiaalista konfliktia tulisi. Onhan sillä tahtoa ja luonnetta toki, mutta silti.
Yksi käytös, jota tosin aion vielä hioa koiran kanssa on luopuminen, pian kuitenkin asuntomme täyttyy lapsen leluista ja muista tavaroista enkä halua että koira niitä omii itselleen. Siinä yksi äitiysloman tavoite, opettaa koira paremmaksi luopumaan...
![]()
(Kuvat ovat elokuulta 2013.)
Vielä loppuun pieni tarina.
Olen viime aikoina tullut kiintymisen myötä varovaisemmaksi. Asiaan on vaikuttanut myös pari läheltä piti-tilannetta, ja nykyisin osaan ihan eri tavalla jo pelätä rakkaan, hömelön hauvani puolesta.
Yksi sattui ihan hiljattain, kun mieheni kaatui liukkaissa portaissa, hihna samalla sinkosi irti kädestä - ja koira säntäsi pakoon kohti vilkasta autotietä säikähdettyään meteliä. Sillä kertaa meidät pelasti se, että flexi kietoutui kuin ihmeen kaupalla melko lähellä olevan pensaan ympärille ja hihna kiristyi pysäyttäen koiran vauhdin ennen kuin hauva ehti ajoradalle saakka.
Voikohan koirillakin olla suojelusenkeleitä? :)
Onko teillä kokemuksia vauvan tulosta koiraperheeseen? Miten olette valmistautuneet eläimen kannalta, ja miten on mennyt?
Laapa
// How to prepare for the coming of a baby, when there's already a dog in the house. Any experience?
Mies vielä vähemmän, piti minua outona kun puhuin tulevasta perheenjäsenestä.
Koira - sehän on vaan koira!
Olen alkanut miettiä koiran asemaa meidän perheessä myös tästä vauvan näkökulmasta.
Etenkin minun, joka kuitenkin olen perinteisesti ollut koiran pomo, täytyisi tunteistani huolimatta varmaan ottaa piakkoin vähän etäisyyttä, jotta vauvan tulon aiheuttama tasapainon muutos ei olisi suuri sokki.
Osittain tätä on jo toki tehty.
Ensimmäinen konkreettinen liike, minkä olemme tehneet valmistautumiseen on koiran nukkumisen suhteen. Se sai siis aiemmin nukkua meidän sängyssä.
Päätimme kuitenkin jo syksyllä, että sen tavan täytyy loppua ennen kuin vauva tulee. Taisi olla kaikkein vaikeinta meille tehdä tuo päätös ja pysyä siinä.
Joskus tuntuu lähes mahdottomalta vastustaa ruskeiden, suurten silmien anovaa katsetta päästä viereen nukkumaan...
Ihan tiukkapipoiksi emme ole heittäytyneet.
Päiväunille karvalapsi saa edelleen tulla viereen, ja päivällä yksin ollessaan loikoa sängyllä - mahdotontapa sitä olisi estääkään jos ei vahtimassa ole. Sohvalla se usein viihtyy jomman kumman jalkojen päällä.
Illalla se ei kuitenkaan enää edes yritä sänkyyn, vaan tietää hakeutua eteiseen tai työhuoneeseen oman taljan päälle koisimaan.
Toinen asia, mikä nyt on jo ihan luonnostaan käynyt, on tämä ulkoilutusvastuu.
Olen ollut sen verran vaivainen koko raskauden ajan - alkuun huonoselkäinen ja myöhemmin supistelevainen, että jossain kohtaa en voinut työpäivän jälkeen kuvitellakaan käveleväni edes puolta tuntia. Mielestäni on kuitenkin tosi hyvä, että miehen ja koiran suhde on ulkoilujen myötä lähentynyt ja jossain kohtaa näytti jo siltä, että hauva tottelee miestä paremmin kuin minua. En tiedä onko näin, mutta koville ottaa jo ajatuskin luopua asemastani ykkösenä...
Ja ilman työn tuomaa rasitetta selälle, pystyn paremmin koiraa ulkoiluttamaan - mene ja tiedä onko tämä sitten hyvä vai huono asia, tuon etäisyyden ottamisen näkökulmasta... Ehkä sitten ihan viimeisinä viikkoina ennen laskettua aikaa olen jo niin iso ja hidas ja liitoskipuinen, ettei taaskaan kävely luonnistu ja homma jää miehelle. Olisi vain tässä välissä välillä ihan kiva touhuta hauvan kanssa jotain. Melkein nolottaa, kun mies on joutunut nyt raskausaikana niin paljon hoitamaan tätä 'minun koiraani', jonka hoidosta lupasin ottaa vastuun...
Kaiken kaikkiaan odotan kuitenkin siirtymisen vauvaperheeksi menevän myös koiran kannalta hyvin. Se on ainakin tähän mennessä osoittanut suurta hyväntahtoisuutta ja uteliaisuutta lapsia kohtaan enkä usko edes taaperoajan olevan ongelma. Ystäviltä olen kuullut, että jopa yksivuotiasta lasta voi opettaa toimimaan fiksusti koiran kanssa, esimerkiksi antamalla koiralle nukkumarauhan ja ettei korvista kiskota... Onkohan näin?
Tietenkin lapsen ja koiran yhteiselo vaatii meiltä enemmän tarkkaavaisuutta, koira kun innostuksissaan voi saada vahinkoa aikaan vaikkapa kaatamalla huonosti kävelevän lapsen. Minun on kuitenkin mahdotonta kuvitella tämän koiran tahallaan vahingoittavan lasta, vaikka jotakin potentiaalista konfliktia tulisi. Onhan sillä tahtoa ja luonnetta toki, mutta silti.
Yksi käytös, jota tosin aion vielä hioa koiran kanssa on luopuminen, pian kuitenkin asuntomme täyttyy lapsen leluista ja muista tavaroista enkä halua että koira niitä omii itselleen. Siinä yksi äitiysloman tavoite, opettaa koira paremmaksi luopumaan...
(Kuvat ovat elokuulta 2013.)
Vielä loppuun pieni tarina.
Olen viime aikoina tullut kiintymisen myötä varovaisemmaksi. Asiaan on vaikuttanut myös pari läheltä piti-tilannetta, ja nykyisin osaan ihan eri tavalla jo pelätä rakkaan, hömelön hauvani puolesta.
Yksi sattui ihan hiljattain, kun mieheni kaatui liukkaissa portaissa, hihna samalla sinkosi irti kädestä - ja koira säntäsi pakoon kohti vilkasta autotietä säikähdettyään meteliä. Sillä kertaa meidät pelasti se, että flexi kietoutui kuin ihmeen kaupalla melko lähellä olevan pensaan ympärille ja hihna kiristyi pysäyttäen koiran vauhdin ennen kuin hauva ehti ajoradalle saakka.
Voikohan koirillakin olla suojelusenkeleitä? :)
Onko teillä kokemuksia vauvan tulosta koiraperheeseen? Miten olette valmistautuneet eläimen kannalta, ja miten on mennyt?
Laapa
// How to prepare for the coming of a baby, when there's already a dog in the house. Any experience?