(Provosoituna provosoidun, tällä kertaa tällaiseen pohdintaan.
Älköön kukaan ottako arvosteluna omaa elämäntapaansa kohtaan.)
Ihmisen kuuluu Suomen maassa hankkia omakotitalo.
Mahdollisimman iso, vähintään 200 neliötä.
Ai perheen koko?
Se on edelleen keskimäärin alle kaksi lasta perhettä kohden.
Mutta pitäähän ihmisellä olla oma tila ja rauha. Punainen tupa ja perunamaa.
Kuusi huonetta ja keittiö, vaikka ihan kaiken varalta, ja onhan se kiva saada sisustaa monta huonetta. Kahden auton autotalli.
Niin ja piha pitää olla, tietenkin. Iso nurmikko, kukkapenkit, suihkulähde.
Mitäpä siitä, että se talo pitää ensin rakentaa.
Ja koska rakentaminen on niin kallista, niin isi on pari-kolme vuotta tosi väsynyt. Päivät töissä, iltaisin raksalla, kaverit ja vanhemmat kun saisi useammin talkoisiin niin ei tarvitsisi ihan niin paljon ulkopuolista apua...
Pakko jaksaa, kyllä tämä vielä valmiiksi tulee. Kahden, kolmen vuoden päästä.
(Vaikka viisi siinä lopulta meni, ja vieläkin olisi fiksattavaa. Menipä samalla melkein myös kotirauha ja parisuhde.)
Lisäksi se tarkoittaa sitä, että isin ja äidin on mieluiten kummankin käytävä töissä ja kuljettava niillä perheen kahdella autolla sinne töihin. Lainaa on paljon, vaikka otettiinkin 30 vuoden diili. (Ja melkoinen kakku siitä menee muuten pankille.) Ja mokoma 200 neliötä, tiedättekö miten kallista sitä on lämmittää näillä pakkasilla?
Sitten on toki ne kummajaiset.
Sellaiset, jotka eivät tahdo omakotitaloa.
Ajatella! Joku voi oikeasti tykätä asua jotenkin muuten kuin omassa, ihanassa omakotitalossa, luonnonrauhassa, kaukana kaupungin melusta ja saasteesta...
Sellaiset kummajaiset.Ne eivät tahdo käyttää kesälomastaan päivääkään talon maalaamiseen. Ne haluavat välttyä isolta lainalta ja sen takaisin maksuun liittyviltä velvotteilta. Sekä kahden auton ostolta ja ylläpidolta, loputtamalta lumen lapioimiselta, ruohon leikkaamiselta, kukkapenkin kitkemiseltä, muhkealta sähkölaskulta.
Ajatella, sellaisiakin on.
Jotka ahdistuisivat siitä työn määrästä, joka talon rakentaminen ja ylläpito vaatii, siitä lainan määrästä joka pitäisi ottaa, niistä kaikista kustannuksista jotka sillä elämäntavalla on. Jotka eivät mielestään tarvitse niin paljon tilaa pienelle perheelleen, ei vielä, ei ehkä koskaan.
Tiedoksi siis. Kaikille näin yhteisesti.
Minä olen sellainen kummajainen.
Ei, emme ole katselleet isompaa asuntoa, emmekä ole muuttamassa pois kaupungista ainakaan varsin pitkään hetkeen siitäkään huolimatta, että meille tulee vauva.
Ei, minulla tai meillä ei ole talokuumetta eikä toivon mukaan koskaan tule.
Jos vain jotenkin voin sellaiselta talon riesalta välttyä, niin aion sen tehdä.
Sanokaapa mitä sanotte, tehkääpä niin kuin teette.
Ja minä en voi missään määrin ymmärtää niitä, jotka taloprojekteihin lähtevät, mutta onneksi ei tarvitse. Meitä on moneen junaan ja se, mikä toiselle on riesa, on toiselle unelmien täyttymys.
Kuten sanottu, eletään ja annetaan toisten elää.
Jokaisen tavallaan.
Laapa
// In Finland you're supposed to build a (big, expensive) house. I'm not going to!
Älköön kukaan ottako arvosteluna omaa elämäntapaansa kohtaan.)
Ihmisen kuuluu Suomen maassa hankkia omakotitalo.
Mahdollisimman iso, vähintään 200 neliötä.
Ai perheen koko?
Se on edelleen keskimäärin alle kaksi lasta perhettä kohden.
Mutta pitäähän ihmisellä olla oma tila ja rauha. Punainen tupa ja perunamaa.
Kuusi huonetta ja keittiö, vaikka ihan kaiken varalta, ja onhan se kiva saada sisustaa monta huonetta. Kahden auton autotalli.
Niin ja piha pitää olla, tietenkin. Iso nurmikko, kukkapenkit, suihkulähde.
Mitäpä siitä, että se talo pitää ensin rakentaa.
Ja koska rakentaminen on niin kallista, niin isi on pari-kolme vuotta tosi väsynyt. Päivät töissä, iltaisin raksalla, kaverit ja vanhemmat kun saisi useammin talkoisiin niin ei tarvitsisi ihan niin paljon ulkopuolista apua...
Pakko jaksaa, kyllä tämä vielä valmiiksi tulee. Kahden, kolmen vuoden päästä.
(Vaikka viisi siinä lopulta meni, ja vieläkin olisi fiksattavaa. Menipä samalla melkein myös kotirauha ja parisuhde.)
Lisäksi se tarkoittaa sitä, että isin ja äidin on mieluiten kummankin käytävä töissä ja kuljettava niillä perheen kahdella autolla sinne töihin. Lainaa on paljon, vaikka otettiinkin 30 vuoden diili. (Ja melkoinen kakku siitä menee muuten pankille.) Ja mokoma 200 neliötä, tiedättekö miten kallista sitä on lämmittää näillä pakkasilla?
Sitten on toki ne kummajaiset.
Sellaiset, jotka eivät tahdo omakotitaloa.
Ajatella! Joku voi oikeasti tykätä asua jotenkin muuten kuin omassa, ihanassa omakotitalossa, luonnonrauhassa, kaukana kaupungin melusta ja saasteesta...
Sellaiset kummajaiset.Ne eivät tahdo käyttää kesälomastaan päivääkään talon maalaamiseen. Ne haluavat välttyä isolta lainalta ja sen takaisin maksuun liittyviltä velvotteilta. Sekä kahden auton ostolta ja ylläpidolta, loputtamalta lumen lapioimiselta, ruohon leikkaamiselta, kukkapenkin kitkemiseltä, muhkealta sähkölaskulta.
Ajatella, sellaisiakin on.
Jotka ahdistuisivat siitä työn määrästä, joka talon rakentaminen ja ylläpito vaatii, siitä lainan määrästä joka pitäisi ottaa, niistä kaikista kustannuksista jotka sillä elämäntavalla on. Jotka eivät mielestään tarvitse niin paljon tilaa pienelle perheelleen, ei vielä, ei ehkä koskaan.
 |
| Scarf Mulberry Dress HM Watch MK |
Minä olen sellainen kummajainen.
Ei, emme ole katselleet isompaa asuntoa, emmekä ole muuttamassa pois kaupungista ainakaan varsin pitkään hetkeen siitäkään huolimatta, että meille tulee vauva.
Ei, minulla tai meillä ei ole talokuumetta eikä toivon mukaan koskaan tule.
Jos vain jotenkin voin sellaiselta talon riesalta välttyä, niin aion sen tehdä.
Sanokaapa mitä sanotte, tehkääpä niin kuin teette.
Ja minä en voi missään määrin ymmärtää niitä, jotka taloprojekteihin lähtevät, mutta onneksi ei tarvitse. Meitä on moneen junaan ja se, mikä toiselle on riesa, on toiselle unelmien täyttymys.
Kuten sanottu, eletään ja annetaan toisten elää.
Jokaisen tavallaan.
Laapa
// In Finland you're supposed to build a (big, expensive) house. I'm not going to!