Käsityötä.

Ukkini oli puuseppä, piirikunnan tuntema lelujen valmistaja. Etenkin puusta sorvatut, kauniilla väreillä maalatut autot olivat lasten suosikkeja.

Edesmennyt isäni perheen älykkönä haaveili nuorena lääkärin urastakin, mutta terveys temppuillessaan kaatoi niitä unelmia. Käden taidot olivat onneksi hänelle periytyneet. Taitavissa käsissä syntyi paitsi upeita öljyvärimaalauksia, joita itsekin omistan yhden, myös lukuisa määrä erilaisia, persoonallisia ja käsin kaiverrettuja huonekaluja ystäville, sukulaisille ja ulkopuolisillekin myyntiin.

Perheessämme onkin eräs upea, isäni valmistama esine, joka nyt pääsee uudelle käytölle. 

Puinen kehto, jossa minä itsekin olen pienenä nukkunut.

Tämän kehdon uudistamisprojekti alkoi jo vuosi-puolitoista sitten. Aloin pohtia äidin kanssa, josko olisi mahdollista jotain tehdä kovin paljon kellastuneelle lakkaukselle.

Pohdimme vaihtoehtoja - pitäisikö kehto maalata valkoiseksi? Se tuntui arvohuonekalun raiskaukselta. Toivoin, että siltä voisi välttyä ja lakan voisi jollain keinoin saada pinnasta pois - ja ehkä tehdä uudestaan vaikkapa valkolakalla?

Jututimme paria kotipaikkakuntani asiantuntijaa, tai oikeastaan äiti hoiti tämän osuuden. Kävi ilmi, ettei lakkauksen poistaminen olekaan mikään ihan yksinkertainen juttu - hiominen ei ainakaan tule kyseeseen kaiverrusten vuoksi. Maalaaminen näytti siis soveltuvimmalta vaihtoehdolta.

Kunnes kuulimme soodapuhalluksesta. Äitini sai tietää tuon tekniikan osaajasta, jonka avulla siis saadaan hellävaraisesti irroteltua vanha lakkaus huonekaluista. Työ ei paljon maksanut - olisiko ollut 80 euroa. Mukaan lähti vielä hyvä neuvo - uusikin lakkaus ajan myötä kellastuisi, ihan muutamassa vuodessa. Puuvaha riittää mainiosti suojaamaan puupinnan.

Niin meillä on nyt uutta käyttöä odottelemassa huonekalu, jonka arvoa ei voi rahassa mitata. Jonka ihana, kulunut, isäni kaivertama, rosoinen ja rispaantunut puupinta saa kauniisti näkyä.

Parempia kuvia sitten joskus myöhemmin, kun saamme tämän käyttöön asti.