Projekti LL alkaa häämöttää loppusuoralla. LL tarkoittaen Lääketieteen Lisensiaatti, Laapasta Lisuri, jne. (Huonoina päivinä Lihava ja Lahjaton, mutta se olisi sitten ihan toisenlaisen jutun paikka... ;) )
Olen jopa suunnitellut aamukamman hommaamista. Klinikoiden osalta se näyttäisi nyt TJ 27. Kai?
Vähiin käy. Ennenkuloppuu.
Paljon minulta on kyselty myös blogistanian puolella arkimaailman uuvuttavaakin uuvuttavamman ja hamaan tulevaisuuteen jatkuvan kysymystulvan peruselementtejä:
'Niin mikäs lääkäri susta nyt niinku tulee?'
Ja sitten kun n:nnen kerran selitän näennäisen kärsivällisesti, että:
'Niin, siis meistä kaikista valmistuu yleislääkäreitä kuudessa opiskeluvuodessa ja erikoistuminen on sitten vasta sen jälkeen, ikään kuin työn ohessa.'
Niin sitten seuraa se peikko.
'No mihinkäs sinä sitten aiot erikoistua?'
Ihan kuin sitä nyt noin vain erikoistuttaisiin. Tai onhan niitä, jotka tietävät ja julistavat jo Solubiologian kursseilla, että 'Minusta tulee plastiikkakirurgi!', mutta valitettavasti itselleni erikoistuminen ei ole koskaan ollut a) mikään itsestäänselvyys saati b) ala kirkkaana tiedossa.
Niin, se suuri uutinen: lääkärin töitä voi tehdä myös 'vaan' yleislääkärinä. Siis niin, ettei koskaan erikoistu, joskin yleislääketieteeseen voi myös erikoistua. (Sekavaa, eikö totta?)
Ja lainausmerkeissä tuo 'vaan' sen vuoksi, että yleislääketiede on meidän työkentässä kaikkein haastavinta työtä - se terveyskeskustyö. Valitettavaa on, että yleislääkäreitä dissataan suuresti muun muassa mediassa ('arvauskeskuksen lääkärit on tyhmiä eivätkä osaa mitään'), vaikka taas mm. erikoislääkärikollegat onneksi vielä arvostavat tk-lääkärin työtä. Koska tietävät miten hektistä ja haastavaa se on. Tk-lääkärit tekevät myös keskimäärin selvästi pidempää työpäivää kuin sairaalalääkärit.
Takaisin erikoistumiseen.
Ihme ja kumma, olen alkanut pikkuhiljaa hahmottaa omaa tulevaisuuttani, ainakin alustavasti. Sitä mukaa, kun vanhenee lisääntyy onneksi myös itsetuntemus. Hyvässä ja pahassa.
Pitkään suunnittelin erikoistuvani yleislääketieteeseen.
Valitettavasti työkokemus terveyskeskuksesta sai minut pohtimaan muita vaihtoehtoja. Niin haastavalta ja kiireiseltä tuntui yleislääkärin arki, että epäilen etten sitä jaksaisi tehdä vuosikymmenten ajan, uupumatta.
Tämä syksy on antanut uudenlaisen oivalluksen.
Paljolti sen seurauksena, että olen jälkeenpäin pohtinut sitä, mistä eniten pidin terveyskeskuksessa.
Ja sehän on tietenkin toimenpiteet.
Annapa minulle neula ja turvonnut nivel tai päivystyksessä tuore haava. Tai luomen poisto. Innostun välittömästi - jes, pääsen näpertelemään!
Eniten taas inhoan pitkäveteisiä (varsin sisätautis-geriatrisia) osastokiertoja. Puhumattakaan niistä tuntikausista Kelan 'sihteerikkönä' milloin mitäkin todistuksia vääntäen. (Joista osa tulee bumerangina takaisin.)
Ei kiitos!
Arvannette jo.
Mikäli tosiaan hylkään yleislääketieteen (se ei tosin vielä ole varmaa), niin suuntaudun ehdottomasti operatiiviselle alalle. Korvalääkäri, pehmeän puolen kirurgi tai anestesiologi, siinä tällä hetkellä joitakin kiinnostavia aloja. Viimeisin on vähiten kiinnostava, lähinnä raskaiden päivystysvelvollisuuksien vuoksi.
Vieläkin jaksan hämmästellä näiden kaikkien epätietoisuuden vuosien jälkeen, että jotakin hahmotelmaa olen saanut aikaiseksi.
Valoa tunnelin päässä, jes jes! :)
Sitten täytyy vaan toivoa, että jostakin irtoaa myös se erikoistumispaikka, kun sen aika on...
Onneksi se on tulevaisuuden murheita, sillä seuraavaksi pariksi vuodeksi suunnitelma alkaa olla selvillä... mutta siitä vielä lisää joskus myöhemmin. ;)
Ja niin. Arvatkaapas mitä näillä uratoiveilla on tiedossa?
Kaiket päivät pyjamassa. Wuhuu! ;)
![]()
Laapa
Olen jopa suunnitellut aamukamman hommaamista. Klinikoiden osalta se näyttäisi nyt TJ 27. Kai?
Vähiin käy. Ennenkuloppuu.
Paljon minulta on kyselty myös blogistanian puolella arkimaailman uuvuttavaakin uuvuttavamman ja hamaan tulevaisuuteen jatkuvan kysymystulvan peruselementtejä:
'Niin mikäs lääkäri susta nyt niinku tulee?'
Ja sitten kun n:nnen kerran selitän näennäisen kärsivällisesti, että:
'Niin, siis meistä kaikista valmistuu yleislääkäreitä kuudessa opiskeluvuodessa ja erikoistuminen on sitten vasta sen jälkeen, ikään kuin työn ohessa.'
Niin sitten seuraa se peikko.
'No mihinkäs sinä sitten aiot erikoistua?'
Ihan kuin sitä nyt noin vain erikoistuttaisiin. Tai onhan niitä, jotka tietävät ja julistavat jo Solubiologian kursseilla, että 'Minusta tulee plastiikkakirurgi!', mutta valitettavasti itselleni erikoistuminen ei ole koskaan ollut a) mikään itsestäänselvyys saati b) ala kirkkaana tiedossa.
Niin, se suuri uutinen: lääkärin töitä voi tehdä myös 'vaan' yleislääkärinä. Siis niin, ettei koskaan erikoistu, joskin yleislääketieteeseen voi myös erikoistua. (Sekavaa, eikö totta?)
Ja lainausmerkeissä tuo 'vaan' sen vuoksi, että yleislääketiede on meidän työkentässä kaikkein haastavinta työtä - se terveyskeskustyö. Valitettavaa on, että yleislääkäreitä dissataan suuresti muun muassa mediassa ('arvauskeskuksen lääkärit on tyhmiä eivätkä osaa mitään'), vaikka taas mm. erikoislääkärikollegat onneksi vielä arvostavat tk-lääkärin työtä. Koska tietävät miten hektistä ja haastavaa se on. Tk-lääkärit tekevät myös keskimäärin selvästi pidempää työpäivää kuin sairaalalääkärit.
Takaisin erikoistumiseen.
Ihme ja kumma, olen alkanut pikkuhiljaa hahmottaa omaa tulevaisuuttani, ainakin alustavasti. Sitä mukaa, kun vanhenee lisääntyy onneksi myös itsetuntemus. Hyvässä ja pahassa.
Pitkään suunnittelin erikoistuvani yleislääketieteeseen.
Valitettavasti työkokemus terveyskeskuksesta sai minut pohtimaan muita vaihtoehtoja. Niin haastavalta ja kiireiseltä tuntui yleislääkärin arki, että epäilen etten sitä jaksaisi tehdä vuosikymmenten ajan, uupumatta.
Tämä syksy on antanut uudenlaisen oivalluksen.
Paljolti sen seurauksena, että olen jälkeenpäin pohtinut sitä, mistä eniten pidin terveyskeskuksessa.
Ja sehän on tietenkin toimenpiteet.
Annapa minulle neula ja turvonnut nivel tai päivystyksessä tuore haava. Tai luomen poisto. Innostun välittömästi - jes, pääsen näpertelemään!
Eniten taas inhoan pitkäveteisiä (varsin sisätautis-geriatrisia) osastokiertoja. Puhumattakaan niistä tuntikausista Kelan 'sihteerikkönä' milloin mitäkin todistuksia vääntäen. (Joista osa tulee bumerangina takaisin.)
Ei kiitos!
Arvannette jo.
Mikäli tosiaan hylkään yleislääketieteen (se ei tosin vielä ole varmaa), niin suuntaudun ehdottomasti operatiiviselle alalle. Korvalääkäri, pehmeän puolen kirurgi tai anestesiologi, siinä tällä hetkellä joitakin kiinnostavia aloja. Viimeisin on vähiten kiinnostava, lähinnä raskaiden päivystysvelvollisuuksien vuoksi.
Vieläkin jaksan hämmästellä näiden kaikkien epätietoisuuden vuosien jälkeen, että jotakin hahmotelmaa olen saanut aikaiseksi.
Valoa tunnelin päässä, jes jes! :)
Sitten täytyy vaan toivoa, että jostakin irtoaa myös se erikoistumispaikka, kun sen aika on...
Onneksi se on tulevaisuuden murheita, sillä seuraavaksi pariksi vuodeksi suunnitelma alkaa olla selvillä... mutta siitä vielä lisää joskus myöhemmin. ;)
Ja niin. Arvatkaapas mitä näillä uratoiveilla on tiedossa?
Kaiket päivät pyjamassa. Wuhuu! ;)
Laapa
